Olen huono äiti, sen näkee sokeakin. En keksi mitään kivaa enkä puuhaa lapseni kanssa mitään, ärjyn ja komentelen ja välillä olen myös hyvin epäreilu. Lapsella kun ei ole isää, ja minä olen hänen kanssaan jokapäivä, eli en jaksa kokoajan jutella/tehdä asioita hänen kanssaan, tahdon välillä omaa aikaa niin epätoivoisesti että huudan hänelle "Anna minun olla, häivy!" välillä havahdun ja mietin miltä hänestä tuntuu, mutta silti en aina osaa muuttaa käytöstäni. Olen usein etäinen enkä henkisesti läsnä ollenkaan. Meidän pihassa ei asu muita saman ikäisiä lapsia kun hän (4 v) ja etenkin nyt kun olemme lomilla ja hän ei mene päiväkotiin vielä 3viikkoon niin leikki kavereita ei ole. En vaan osaa toimia oikein, olla hyvä, ihana ja välittävä äiti koska olen niin ahdistunut suurimman osan ajasta. Tunnen tästä valtavaa syyllisyyttä, lapsi on lapsi vain kerran ja olen heittänyt niin paljon yhteistä aikaa hukkaan. Eikä hän edes kuuntele eikä oikein tottele enään mitään koska olen huutanut ja komentanut häntä rumasti niin kauan että se ei toimi enään.. Tahdon olla ihana ja energinen, ymmärtäväinen ja seurallinen äiti Ja pelkään että hänestä kasvaa vielä joskus samanlainen kusipää kuin minä olen. En tahdo olla tälläinen enkä tahdo asioiden olevan näin! En vaan tiedä mitä tehdä, en vaan saa otetta mistään... Syyllisyys painaa jokapäivä...
En osaa olla lapsen kanssa.
Säpäleinä...
71202
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
olet myöntänyt, että et toimi niin hyvin kuin haluaisit. Hyvä. Seuraava askel on, että haet siihen apua. Heti.
Ensimmäinen paikka voisi olla neuvola. Sieltä saat ainakin neuvoa mistä voit hakea sinulle sopivaa apua.
Olet vastuussa lapsestasi ja olisi erittäin tuhoavaa, jos jatkat vain entiseen malliin käyttäytymistäsi. Nyt heti ota yhteyttä neuvolaan tai sos. toimistoon. Siten autat itseäsi ja lastasi.
Hei, oletko tiennyt, että on olemassa mahdollisuus tukiperheeseen?
Mahtaisko siitä kiikastaa että vaadit itseltäsi liikaa? ja sitten loppu peleissä et saa enää mitään aikaiseksi? Älä tuijota äitiys ihanteita vaan ole oma itsesi, aluksi vaikka vähän kerrallaan. yritä alkuun vaikka tunniksi keksiä teille yhteistä tekemistä päivittäin, lue hänelle, laulakaa yhdessä, leipokaa, sotkekaa, naurakaa. Siitä se pikku hiljaa lähtee.
Syyllisyys on valtava taakka, se pitää kyllä kovin sinut kiinni vanhoissa käyttäytymis malleissa jollet armahda itseäsi.
Voisit ensimmäiseksi tarrata puhelimeen ja yrittää saada aikaa neuvolapsykologille, voisit päästä avaamaan omat henkiset lukkosi joita tekstisi perusteella sinulla todellakin on kertynyt.
jaksamista ja menestystä elämääsi!
tää teksti kuulosta asiltä aivan kuin eräs kaverini olis sen kirjoittanut.hänellä aivan sama tilanne syynä pari suhde ongelmat.kyllä sun kannatta hakea ittelles jotai apua.itseäni ei ole lapsena pahoin pidelty fyysisesti vaan henkisesti.äitini syytti minua siitä että olen syntynyt.älytöntä.eikä ikinä halannut ym.aikuisena itsetunto täysin nollassa.
johtunee erityisesti siitä, että hänen oma äitinsä oli kuollut (sairauteen) nuorena.
Tiedostin tämän ei-äidillisyyden jo lapsena ja olenkin aina ollut läheisempi isän kanssa.
En yleensä kerro äidille mitään omia asioitani.
Eli teilläkin käynee samalla tavalla.
Hän on äitini sen takia, että sattui minut synnyttämään.
Elin etäisen äidin kanssa ja sen tilanteen voit muuttaa tietty myöhemminkin, kuten me teimme minun ollessani 23-vuotias, mutta tehokkainta olisi ottaa asia esille saman tien. Sen lisäksi, että hankit apua (psykologi, lapselle välillä hoitaja, tukiperhe...) muista KESKUSTELLA lapsesi kanssa siitä mitä ajattelet. Että olet ollut mielestäsi häntä kohtaa epäreilu ja kysyä miltä se lapsesta tuntuu. Tehdä selväksi ettei etäisyytesi ole lapsesta johtuvaa!
Onko sinulla ketään apua ympärilläsi? Jos on, opettele pyytämään sitä. Tiedän, ei ole helppoa. :)
Mutta tosiasia on se, että lapsella on hauskaa niin kauan kuin äidilläkin ja jos saat lapseesi hyvän kontaktin ja suhteen, yhtäkkiä saat sitä aikaa ja saat omaa rauhaa. Lomilla lapsi voisi käydä esim. päivä leireillä tai käykää vaikka äiti-lapsi leireillä!
Minun mielestä jopa äitiysvalmennus oli nöyryyttävän kuuloinen tilaisuus, jossa äitien piti muka yhdessä siellä synnytystä harjoitella. En mennyt. Myöhemin tajusin, että oma etäisyyteni tai lähinnä läheidyyen kammoni lastani kohtaan johtui omata suhteestani omaan äitiini. Lapsesi miettii tilannetta varmasti yhtä paljon kuin sinä. Virheidensä myöntäminen ja niiden korjaaminen on aikas raskas tie.
Kerro ihmeessä miten sait asiasi hoitumaan! Onnea siihen urakkaan!
Nyt vaan soittamaan kotipalveluun ja varhaiseen tukeen! Sieltä saat apua ihan varmasti, ongelmasi ei ole ainoa laatuaan, teitä on paljon! Ja meitä! Kun ei jaksa niin ei jaksa, silloin on parasta teille molemmille että sinä äitinä haet nopeasti apua! Myös neuvola on hyvä paikka kertoa rehellisesti ongelmistaan, he voivat luvallasi ottaa yhteyttä meihin!