Huonoa palvelua terrieri.net:stä

Pettynyt asiakas

Täytyy kyllä sanoa, että monien hyvien lemmikkinettimyymälöiden joukossa on yksi mätä. Tosi huonoa palvelua. Kun toteaa, että palvelu ei toimi lain mukaisella tavalla syyttää myyjä ostajaa. Ja tämän jälkeen lisää toimitusehtoihin ne kohdat, joista asiakas on alunperin valittanut. Eli tällä tavalla kuitenkin myöntää olleensa vääränsä, mutta haukkuu silti ostajaa. Olisi mielummin ottanut huomioon asiakkaan antaman palautteen ja kiittänyt tästä, jotta pystyy korjaamaan puutteen ennen kuin muut asiakkaat valittavat samasta asiasta. Mutta ei. Asiakas vaan haukutaan pystyyn. Ei kannata tilata tuolta mitään, jotta menisi konkurssiin. Mutta toisaalta voipi olla, että menee muutenkin konkkaan asiattoman huonon palvelun takia...

28

1803

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • silla66

      Mulla myös huonoja kokemuksia. Tosi pitkä toimitusaika ja käyttää matkahuoltoa, joten paketin nouto ja varsinkin asiakaspalautuksen teko työlästä. Möi rikkinäisen tuotteen ja vaihto oli kaikin puolin kauhean vaikeaa. En siis tosiaankaan suosittele. Paljon parempaa palvelua ja edullisempia tuotteita ja nopealla toimituksella saa Petenkoiratarvikkeesta.

      • fb

        Ihmettelen terrieri.net asiakaspalvelijian töykeyttä koskien palautustani.En näköjään olisi saanut palauttaa koiran ruokasäkkiä huonon kunnon vuoksi koska sain niin töykeää sähköpostia palautuksestani ja käskettiin tekemään tilaukset jatkossa muualta!Eli en saa enää tilauksia tehdä terrieri.netin kautta.....Joulumieli ...kyllä meinasi mennä noin ilkeän kirjoituksen ja syytöksen takia,mutta ajattelin että huono päivä varmaan asiakaspalvelijalla koska eihän noin käyttäytyä saa ikinä!!Meinaan kyllä tehdä tästä valituksen ja tämä oli ensimmäinen palautukseni,huh,huh!

      • yökötys
        fb kirjoitti:

        Joo siis munkin käsittääkseni sieltä saa aika huonoa palvelua :( Olen ollut joskus yhteydessä sähköpostilla siihen yrittäjään, Anne jotain (?) ja hän alkoi loppujen lopuksi laukomaan henkilökohtaisia solvauksia minulle. Eipä ole tarvinnu sen jälkeen sieltä mitään tilata.

      • miia73
        yökötys kirjoitti:

        Minä olen tilannut paljon koiratarvikkeita useista eri nettifirmoista, kun asun maalla, jossa ei ole kovinkaan paljon lemmikkieläinkauppoja. Olen jotain tilannut myös tuolta terrieri.net-kaupasta, mutta sen palvelu on hitaampaa kuin muiden ja tuotteet kalliinpia. Sellaisilla tuotteilla, joita saa suoraan esim juuri tuolta aiemmin mainitusta PetenKoiraTarvikkeesta onkin terrierillä parin viikon toimitusaika. Eihän sellaisella palvelulla oikein voi kilpailla muiden firmojen kanssa, kun hinnatkin ovat pari euroa kalliimmat, kuten myös postituskulut on kalliimmat. Eli minä tilaan muualta juuri näiden ed.mainituiden syiden takia, mutta ehkä kaikki ihmiset eivät osaa etsiä edullisempia firmoja tuolta netistä?

    • nimimerkitönnnnn

      terrieri.net on just paras paikka. me tilataan sieltä aika usein eikä mitään valittamista !
      paras paikka lemmikkitarvikkeiden tilaamiseen (=

      • kokeilehan muitakin

        Et oo tainnu muualta tilata, jos luulet ton olevan paras paikka. Pienet valikoimat mutta suuret hinnat. Petnetstore rulaa! Ja petenkoiratarvike. Näistä kahesta saa kaiken mitä tarttee.

      • ei terrejä meille
        kokeilehan muitakin kirjoitti:

        Et oo tainnu muualta tilata, jos luulet ton olevan paras paikka. Pienet valikoimat mutta suuret hinnat. Petnetstore rulaa! Ja petenkoiratarvike. Näistä kahesta saa kaiken mitä tarttee.

        Just tilasin Peten koiratarvikkeesta tavaroita, jotka olivat noudettavissa postista jo seuraavana päivänä! Tuolta terrieripaikasta ei edes tilausvahvistus tule vielä seuraavana päivänä. Eli me tiedetään missä kannatta ja missä ei kannata asioida ;)

      • samaa mieltä
        ei terrejä meille kirjoitti:

        Fb:ssa on myös jotkut kirjoittaneet, että palvelu ei pelaa:

        http://www.facebook.com/pages/Terrierinet/34036662670

        Tässä kirjoitukset:

        Ihmettelen terrieri.net asiakaspalvelijian töykeyttä koskien palautustani.En näköjään olisi saanut palauttaa koiran ruokasäkkiä huonon kunnon vuoksi koska sain niin töykeää sähköpostia palautuksestani ja käskettiin tekemään tilaukset jatkossa muualta!Eli en saa enää tilauksia tehdä terrieri.netin kautta.....Joulumieli ...kyllä meinasi mennä noin ilkeän kirjoituksen ja syytöksen takia,mutta ajattelin että huono päivä varmaan asiakaspalvelijalla koska eihän noin käyttäytyä saa ikinä!!Meinaan kyllä tehdä tästä valituksen ja tämä oli ensimmäinen palautukseni,huh,huh!
        Näytä lisää

        27. joulukuuta 2010 kello 22:03

        Juu tulin siihen tulokseen ettei Terrieri.netissä saa mitään koskaan palauttaa vaikkei olisikinaan tuotteeseen tyytyväinen koska se on tälle yritykselle niin suurta tappiota!Näin ymmärsin äsken puhelimessa juteltuani ja siinä keskustelussa asiakasta syytettiin armottomasti ja lopuksi poistettiin tilausoikeus!!Olen rehellinen ihminen enkä turhista valita,mutta tämä on minun tuuriani.
        torstai kello 10:55 · .

        Aika outoa,varsinkin tuon tilausoikeutesi poisto...vaikka otaksun,ettei sun tee mieli tuollaisen kohtelun jälkeen mitään sieltä tilatakaan! :C Ja en kyllä tilaa minäkään,en ole tilannut enkä tilaa!!
        torstai kello 11:56

        Hyvä Maarit kun et tilaa ja Ei tilaa minun muutkaan ystävät!!Kyllä Palvelun on pelattava!!!
        torstai kello 14:23

        En ole palvelujanne käyttänyt koskaan enkä tunne tilausehtoja tai em. tapausta sen tarkemmin,mutta on ikävää ja ihmeteltävää,jos asiakasta kohdellaan töykeästi. Tai että hänelle jää ylipäätään sellainen tunne. Se ei ole oikeutettua millään lailla.Luulisi,ettei sellaiseen toimintaan olisi millään firmalla,kun kilpailu on kovaa,varaa. Vastauksenne kyllä antaa sekin negatiivisen kuvan toiminnastanne.

      • nyt harmittaa
        samaa mieltä kirjoitti:

        Voi harmi, etten eksynyt tänne ennen tilaukseni tekemistä. Tilasin yhden tuotteen tuolta ja sen tuotteen tiedoissa luki, että toimitus 1-2 pv sisällä. Nyt on mennyt jo yli vko eikä edes ole saatu tietoa milloin olisi lähdössä postiin... Peten koiratarvike on meilläkin ollut sellainen takuuvarma paikka tilata tuotteita, mutta tätä tuotetta ei sieltä valitettavasti saanut, joten jouduin kokeilemaan onneani. Mutta en kyllä minäkään suosittele tätä liikettä.

      • Mikä kestää?????
        nyt harmittaa kirjoitti:

        Miten voi kestää yhden tuotteen postitus näin h..tin kauan??? Olen jo toista vkoa oottanut yhtä tavaraa, eikä sitä ole vielä edes postitettu!!!! Ei kannata tilata täältä yhtään mitään.

      • ruuhkaa lähettämössä
        ei terrejä meille kirjoitti:

        Just tilasin Peten koiratarvikkeesta tavaroita, jotka olivat noudettavissa postista jo seuraavana päivänä! Tuolta terrieripaikasta ei edes tilausvahvistus tule vielä seuraavana päivänä. Eli me tiedetään missä kannatta ja missä ei kannata asioida ;)

        Saahan sieltä Petestä vaikka samana päivänä, jos ei ole kuin yksi tilaaja. : D

      • tyhmä?
        Mikä kestää????? kirjoitti:

        Miten voi kestää yhden tuotteen postitus näin h..tin kauan??? Olen jo toista vkoa oottanut yhtä tavaraa, eikä sitä ole vielä edes postitettu!!!! Ei kannata tilata täältä yhtään mitään.

        Tilaa kuule ambulanssi, jos on noin h....tin kiire.

      • hyvää on

        meidänkin tyttö aina ostaa netti terrieristä ja kaikki on hyvin mennyt ja uudestaan tilataan vielä minta kertaa

    • tyytyväinen vakioas.

      Voi hyvänen aika, kuinka huonosti voi joillakin firmoilla mennä kun tänne joutuvat panettelutekstejään toisista kirjoittelemaan.
      Minä olen Terrierin vakioasiakas jo useamman vuoden takaa, enkä milloinkaan ole saanut huonoa palvelua Terrieri.netistä. Kovin asiantuntevaa ja ystävällistä on palvelu aina. Sillehän ei toki voi mitään, jos ruuhkautuneiden tilausten tai tavaratoimittajien hitauden vuoksi joutuu joskus odottamaan tavaraa toimitusehtojen mukaisen 1-2 viikon ajan.
      Oikein mukavaa, että on vaihtoehtoja. Minä ja lukuisat koiranomistajaystäväni olemme aina olleetTerrieri.netin henkilökuntaan tyytyväisiä ja varmasti olemme jatkossakin.

    • Mauri ja vaimo

      Juu, samoin me vaimoni kanssa olemme saaneet oikein hyvää ja asiantuntevaa palvelua terrierinetistä. Anne erityisesti on ystävällinen ja aina osaa neuvoa kiperissäkin kysymyksissä. Johtuu kai vuosikymmenien koirakokemuksista ja hyvästä kaulutustaustasta. Tilailkaa te muut vaan ihan mistä vaan rojunne. Meidän Rölli ja Repsu saa aina vain kaikkein parasta ja siksi osoittena on aina terrieri.net.
      Eiköhän se niin ole tässäkin tapauksessa, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
      Ei ole takuulla asiakkaatkaan aina ihan sieltä parhaasta päästä ja silti vaan jotkut jaksaa vastailla ystävällisesti. Kiitos Terrierin koko henkilökunta :)
      Ja tilaillaan.

    • haha.

      Kuule Anne.
      Tuo omakehusi paistaa viesteistä läpi kilometrien päähän.

      • terrianne

        =D

    • dogchsot

      joo mäki tilasin tuotteen jota oli varastossa, mutta arvatkaapa sainko sitä... ehen... onneks ei kuitenkaa menny rahoja hukkaan...

    • Enni3

      Hauskaa, että kaikki puolustusviestit on kirjoitettu samalla tyylillä ja kirjoitusvirheet ovat samanlaisia... Ettei vain yksi ihminen puolustelisi firmaa..

    • Jälkiviisasastelija

      Jälkiviisaana rupesin googlailemaan yrityksestä, en olisi kyllä missään tapauksessa tilannut jos olin näitä juttuja käynyt etukäteen lukemassa..sinne taisi mennä rahat, tuotteita ei ole toimitettu, sähköpostiin ei ole vastattu ja puh. tuntuu olevan jatkuvasti kiinni! Enkä usko että olen tällä hetkellä ainoa! Kuluttaja-asiamieheen aion olla yhteydessä!

    • luunis

      juu älkää ihmiset missään tapauksessa tilatko yhtään mitään terrieri.netistä! Olen nyt 9kk tapellut sen firman kanssa. Ensin ei pakettia alkanut kuulumaan, ja loppujen lopuksi peruin tilauksen niin en saanut rahojani takaisin! Nyt kukaan siellä ei vastaa sähköposteihin joita olen lähettänyt ja jos yritän soittaa niin joko kukaan ei vastaa tai numero ei ole käytössä?! Se firma on ihan pelkkää huijausta, ja ne jotka sitä puolustelee taitaa olla paikan ainoat työntekijät! Ja jos jostain nettikaupasta on HYVÄÄ sanottavaa nii se on kyllä petenkoiratarvike!

    • Todella harmistunut

      Onko kenelläkään tietoa kotisivujen kohtalosta, jotka on tehty terrieri.net palvelimen alle. Monta vuotta toimivat hyvin, viimeviikolla vielä pääsin päivittämään ja eilen ei osoite on tuntematon. Onko kenellekään käynyt samoin. Onko kenelläkään ohjetta miten toimia että materiaalin mm. kuvat saisi talteen.

    • Johtuu varmaan ihan siitä, että terrieri.net on lopettanut toimintansa! :)

    • Velkaaaaaah

      Ei tainnut jäädä kuin helvetistä velkaa.

    • paska mesta

      Tilasin sieltä hihnan.Kyselin vielä chätssä,että onko varmasti kestävä ja kerroin,että tulee 8kg parsonille.Joo,hihna on sopiva.Piti olla sellinaen hihna jossa on sitä heijastinta..Kun sitten tilaus tuli ihmettelin jo paketin koosta,että miten tänne voi mahtua paksu hihna.Avasin ja yllätys oli suuri kun paketista löytyi hihna johon en olisi laittanut edes kahden kilon kaniani.Kun katsoin tuotteista niin huomasin,että sen hihna kuva jonka olin tilannut oli poistunut.Otin yhteyttä ja sain todella,todella TODELLA huonoa palautetta.Sama hihna on kuullemma hänellä 6kg koiralla käytössä ja kun sanoin sitten veilä,että eihän tämä ole edes sama tuote kun se jonka tilasin.Onko laitettu vaan jotain tialle jotta saadaan tialus laitettu ja rahaa?Sanoin palauttavani tuoteen johon myyjä tokas TOSI tlysti,että senkus vaan ja jos on ekrran ongelmia hihnojen kestävyyden suhteen niin kehoitan kääntymään veämisongelmassa ja remmirähjäämisessä asiantuntijan puoleen ja kouluttamaan koirat kunnolla jotta hihnat kestää!!
      Ostin Mustista ja Mirristä,kun sinne vihdoin tuli,sellaisen jota hainkin ja hyvin on kestänyt
      Oli hävytöntä kusettaa suoraan sanottuna asiakasta ja laittaa väärä tuote tulemaan ja vielä väittää,että oli sama jonka tilasin ja hänellä päivittäisessä käytössä omalla.Hihnaa en olisi edes näyttelyhihnaksi omille laittanut niin heppanen ole

    • tyytyväineen

      Vaikka sivustot onkin jo sulkeutuneet, niin itse tilasin kyseiseltä sivustolta kerran, mutta palvelu kyllä pelasi ihan hyvin minun kohdallani.

      Jotain tilaamaani tuotetta ei löytynyt varastosta ja minulta kysyttiin haluaisinko vaihtaa tuotteen toiseen vastaavaan. Sen jälkeen tilaus saapui suhteellisen nopeasti ja kaikki oli ok. Sain jopa alennuskupongin seuraavaa tilausta varten.

      Chatissa kyselin jotakin ja sain sielläkin ihan positiiviseen sävyyn vastauksen.

      On kyllä tosi järkyttävää lukea näin monen saaneen niin huonoa palvelua. Ei voi enää sanoa, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.. Tuskin kaikki on ollu kyrpä otassa jo valmiiks.

      t. tyytyväinen palveluun, harmi kun on lopettanut.

    • JESS

      Vähänkö hienoa, että firma on mennyt konkkaan!!! Jee!!! "Rukouksiini" on vastattu!!!! Jippii!!!! Ihan oikein tuolle Annelle. Ei tuolla tavalla bisnestä hoideta. Jos meinaa olla palvelualalla, niin asiakkaille ei v*ttuilla!!!!

    • kateellisia

      Pimeetä porukkaa , ja kateellista paskanpuhujaa. Sinne vaan ostoksille tokmannille. Luppaa ... hahhaaaaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      149
      3969
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      12
      3581
    3. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      49
      2957
    4. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      12
      2952
    5. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      145
      2551
    6. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      54
      2273
    7. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      18
      1579
    8. "Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko

      "Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For
      Maailman menoa
      105
      1456
    9. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      63
      1334
    10. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      39
      1213
    Aihe