Joskus tuntuu, että sairaus ei ikinä pääty ja haluaisin kääntää kelloja vuosia, vuosia taaksepäin..
Muista kuinka kaikki alkoi, tai siis bulimia alkoi tuolloin, anoreksia ollut niin kauan kuin muistan.
Pelkäsin yli kaiken kuukautisten alkavan juuri rippileirillä ja siksi halusin pudottaa pari kiloa pois.
No, kuukautisia ei tullut, mutta oksentamisesta jäi tapa. Aluksi oksensin vain harvoin, eli silloin jos söin paljon herkkuja yms.
Mutta kotoa muutettuani, eli 16v, oksentamista alkoi tapahtumaan päivittäin. Joskus on ollut viikon taukoja, mutta viimeiset 10v, pääsääntöisesti ainakin kerran päivässä oksennan.
Sairaus rajoittaa elämää todella paljon, jo asumisesta lähtien. Muut miettivät kotia ostaessa neliöitä ja sisustusta, minä taas vessan sijaintia, sekä äänieristystä. Kaikki menot tarvitsee suunnitella niin, että voin rytmittää ruokailut oikein.
Ja silti, vaikka tuo sairaus vie niin paljon hyvää elämästäni, en kuitenkaan suostu päästämään siitä irti!!
Itseasiassa en ole ikinä edes hakenut apua, koska en halua papereihini mitään hullun leimaa, ja se pelko ehdottomasti olisi, jos esimerkiksi ottaisin asian puheeksi työterveydessä. Toisaalta taas ei ole varaa käydä terapiassa myöskään omalla kustannuksella vaadittavaa aikaa, joten olen luovuttanut jo etukäteen.
Tahtoisin niin olla taas normaali mieleltäni, mutta hoikka vartaloltani..
Muista kuinka kaikki alkoi, tai siis bulimia alkoi tuolloin, anoreksia ollut niin kauan kuin muistan.
Pelkäsin yli kaiken kuukautisten alkavan juuri rippileirillä ja siksi halusin pudottaa pari kiloa pois.
No, kuukautisia ei tullut, mutta oksentamisesta jäi tapa. Aluksi oksensin vain harvoin, eli silloin jos söin paljon herkkuja yms.
Mutta kotoa muutettuani, eli 16v, oksentamista alkoi tapahtumaan päivittäin. Joskus on ollut viikon taukoja, mutta viimeiset 10v, pääsääntöisesti ainakin kerran päivässä oksennan.
Sairaus rajoittaa elämää todella paljon, jo asumisesta lähtien. Muut miettivät kotia ostaessa neliöitä ja sisustusta, minä taas vessan sijaintia, sekä äänieristystä. Kaikki menot tarvitsee suunnitella niin, että voin rytmittää ruokailut oikein.
Ja silti, vaikka tuo sairaus vie niin paljon hyvää elämästäni, en kuitenkaan suostu päästämään siitä irti!!
Itseasiassa en ole ikinä edes hakenut apua, koska en halua papereihini mitään hullun leimaa, ja se pelko ehdottomasti olisi, jos esimerkiksi ottaisin asian puheeksi työterveydessä. Toisaalta taas ei ole varaa käydä terapiassa myöskään omalla kustannuksella vaadittavaa aikaa, joten olen luovuttanut jo etukäteen.
Tahtoisin niin olla taas normaali mieleltäni, mutta hoikka vartaloltani..
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.