Hesarissa muut lehdet palstalla:
Otteita: Turun Sanomat: "Pikemminkin olisi nostettava kissa pöydälle ja pohdittava, onko enää järkevää ylläpitää kahta virallista kieltä pienen vähemmistön takia. Suomi on maahanmuuton seurauksena monikielinen maa."
Iltalehti: "RKP on valinnut siilipuolustuksen, jossa jokaista uudistusta isketään perustuslailla. Sen kielipykälä on ollut sama vuodesta 1919. Silti kansakoulussa ei opetettu mitään vieraita kieliä eikä suomalainen enemmistö vielä 1950-luvulla osannut lainkaan ruotsia. "Pakkoruotsia" ei siis voi perustella valtiosäännöllä." " Peruskysymys on ruotsinkielisen väestöosuuden pieneneminen viidenneksestä viiteen prosenttiin. Tällöin on epärealistista odottaa kaikessa kansalliskielten symmetristä kohtelua."
Keskisuomalainen: "Kielipoliittista ratkaisua ei pidä poliittisesti kierrellä. Aivan viime kuukausiin saakka suuret puolueet ovat olleet haluttomia asiaan tarttumaan. Nyt kuitenkin on tekojen aika. Venäjän kieli on syytä nostaa ruotsin rinnalle kielivalinnoissa."
Kielipoliittisen uudistuksen pohjana tulee olla virkamiesruotsin poistaminen kilpailua vääristävänä, suomenruotsalaisia suosivana ja perustuslain vastaisena kansalaisten yhtäläisiä oikeuksia loukkaavana käytäntönä. Perustuslakiin vetoaminen virkamies-/pakkoruotsin säilyttämiseksi on vastenmielistä, enemmistön oikeuksia loukkaavaa ilmiselvää väärää lain tulkintaa. Siksi on ihmeellistä, etteivät suuret puolueet, eikä hesarikaan, yritä millään tavalla oikaista rkp:n väärää perustuslain tulkintaa omien suhteettomien etuoikeuksiensa puolustamisessa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Hyvä että keskustellaan mutta VIRKAMIESRUOTSI on se joka pitää saada pois pakkoruotsi on vain väline asemien säilyttämiseksi eli paremmat työllistymis mahdollisuudet virkoihin on näillä 4 % ihmisillä.
Alkaako HS jo horjumaan pakkoruotsituksessaan, kun viimeinen suuri aateveli TS on kääntymässä?
Hesarissa on kielivapauden kannattajia, mutta he ovat kyykyssä Erkon pelosta.
Niin, Erkkohan on jäsenenä svenska-nu:ssa.
Kyllä lämmittää vanhan fennomaanin mieltä. Samoja asioitahan netin kielipolitiikkapalstoilla on käsitelty jo kymmenisen vuotta.
Veikkaanpa vaan, että ennen vaaleja alkaa löytyä kielivapauden kannattajia entistä enemmän. Kielivapaudesta tulee tärkeä vaaliteema eikä Rkp sille mitään voi.