Puolassa oli syntynyt kaksoset kahdelle eri miehelle. Johtopäätökseni on että nainen on harrastanut ryhmäseksiä kahden miehen kanssa vuorotellen. Tuo lienee totta myös Suomessakin, siitä ei vain puhuta. Siinä toinen isä kiltisti hyväksyy sen toisenkin lapsen omakseen. Mikäpä tuossa lie väärää, jos he kerran kaikki niin haluaa. Pitää on suvaitsevainen.
Kaksoset Puolassa
petteri punakuono
13590
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Amsterdamissa kävi tällee. Neljä jätkää jonossa ja sitten lähti itämään.