Nuorimaiselleni puhkesi vesirokko 4 päivää sitten lämpöä ei juurikaan ole ollut ja viimeiset vesikellukatkinilmestyivät pari päivää sitten ja ovat nyt melkein pois kuivuneita ja näyttäisi siltä ettei lämpöäkään tänään ole.Kysymys kuuluukin koska vesirokkoa sairastaneen lapsen voi jälleen viedä tarhaan?
vesirokko
christa
21194
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Voit viedä, jos rakkulat ovat "kuivuneet" ja lapsi on muuten virkeä. Tautihan tarttuu kovin aikaisessa vaiheessa, joten tartuntamahdollisuutta ei enää ole. Kunhan lapsi vaan jaksaa olla hoidossa, eli ei kuumetta eikä esim. kutise enää.
Meidän pojalla ei ollut vesirokkoaikana yhtään kuumetta, mutta seuraavalla viikolla nosti yhtäkkiä 40 asteen lämmön. Oli jälkitautina keuhkokuume, joka nyt ei kauhean tavallista ole mutta kuitenkin...
Pari tuttua "halusi" tartunnan lapsilleen ja kävivät toisena ja kolmantena näppyläpäivänä, mutta kumpikaan ei saanut tartuntaa enää silloin. Tarttunee siis ennen rakkuloiden puhkeamista.
Enkä ilman naapurintätiä olisi tiennyt, että kutinaan on Atarax-nimistä lääkettä, vaikka mentolirisiiniöljyspriillä pyyhinkin ihoa.