Ihan pakko ottaa eräs, jo ammoin esillä ollut, asia taas kerran pöydälle, vaikka kissa-allergikkoja meillä esiintyykin ("...nostaa kissa pöydälle..."), uhallakin, että osuu jotain silmään ("...sitä tikulla silmään joka vanhoja muistelee..."), mutta onneksi ollaan tultu jo "Tiimari - ikään" kuten eräs kollega asian niin osuvasti ilmaisi, Tiimarista kun saa halvalla lukulaseja.
Kuka nyt suvun rahoja kalliisiin laseihin laittaisi, kun kerran halvemmallakin saa...onneksi ne "Tiimari-lasit" suojaavat myös niiltä tikuilta. Lisätiedoksi sivistymättömämmille, tuon alla kirjoitetun lisäksi.
Joten, siis. Vanhoja muistellen:
En ole ihan viime aikoina törmäillyt suomenkielisiin RKPn kannattajiin, mutta niitähän taitaakin olla aimo liuta, päätellen siitä keskustelijamäärästä mitä tälläkin palstalla esiintyy.
Eli taitaa olla niin, että nuo "kiihkofennot" yrittävätkin peitellä omaa kiihkeätä RKP ihailuaan tuolla "loanheitolla" ja muulla haukkumisella.
Kuten taannoin, nuorempana, joku sanoi "...kaikki mikä on tiiliskiveä pienempää, on rakkautta", tarkoittaen jotain millä jotakuta heitettiin, siis, selvennyksenä hiukan sivistymättömämmille.
Eiväthän he muuten täällä RKP - keskustelussa olisivatkaan, vai mitä? Tulipahan sekin todettua.
Tulkaa ihan rohkeasti ulos kaapista vaan, ei siinä ole mitään hävettävää. Ruotsi on helppo kieli, meillä sitä osattiin ihan siitä asti kun puhua alkoivat, nuo jälkikasvun edustajat.
"Tala svenska" - ohhoh, taas lipsahti...taitaa tala olla näitä piiloRKPläisiä, itse asiassa. Kuten moni ennen häntä(ä), olemalla "KiihkoVastaan" koettaa siis ankarasti peitellä sitä "HimoPuolesta" - kantaansa.
Tulipahan sekin todettua. Kiitos, tala.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Otahan päivän lääkitys!
Kannatan RKP:tä. Kannatan niitä RKP:läisiä joille ruotsinkieli EI aiheuta pakottavaa tarvetta pakkoruotsittaa suomalaisia. Niitäkin on varmasti täällä isoliuta. Heille kannatukseni.