Oikeutetusti ja aiheellisesti Timo Soini nousi vaatimaan uutta harkintaa Jyrki Richtin sanelemaan YLE-ohjelmistoon vaalien osalta. Tilanne on kuitenkin rajoittunut sen seikan pähkäilyyn, jotta yltääkö Perussuomalaiset mahdollisesti kolmen suurimman puolueen joukkoon ennen vaaliohjelmien alkua tehtävissä mielipidemittauksissa. Siis edelleen pidettäisiin voimassa muutaman pääpuolueen suosimista.
YLE-vaaliohjelmat olisi aiheellista remontoida perusteellisesti. Paljon on ilmennyt epäkohtia. Otan esille kaksi asiaa. Ensinnäkin "kolmen suuren" nostaminen etusijalle vaalikeskusteluissa alkoi ymmärtääkseni v:n 1994 tasavallan presidentin vaaleista. Silloinhan vaalien alla marras-joulukuussa 1993 alkoivat mielipidemittaukset "peloittavasti" osoittaa sitä, että Keijo Korhonen ja Eeva Kuuskoski olivat ehdokkaina ohittamassa Keskustan virallisen ehdokkaan Paavo Väyrysen. Sen asetelman ja ongelman YLE "hoiteli" niin, että YLE alkoi puhua kolmesta pääehdokkaasta ja alkoi yksipuolisesti pitää esillä Ahtisaarta, Ilaskiveä ja Väyrystä. Lopulta kävi kuitenkin niin, että Elisabet Rehn kykeni tunkeutumaan toiselle kierrokselle Ahtisaarta vastaan. Olennaisinta lienee kuitenkin ollut Korhosen ja Kuuskosken syrjäyttäminen julkisuusmarginaaliin. Se onnistui täydellisesti. Yle osallistui aktiivisesti ja päämäärätietoisesti vaaleihin omalla peukalointipolitiikallaan.
Toisena asiana mieleen on jäänyt suoranaisena tökerönä käyttäytymisenä ehdokkaiden "valikoiva" ryöpytys varsinkin presidentin vaaleihin liittyvissä ohjelmissa. Kun tasavallan presidentti Tarja Halonen oli YLEn toimittajien mestaroimissa vaaliohjelmissa v:n 2006 vaalien edellä, niin Yle-toimittajien käytös oli suorastaan pöyristyttävän törkeätä aggressiivisuudessaan. Siinä ei ollut enää kysymys asiasta eikä mistään hyvistä, sivistyneistä tavoista. Joku tolkku olisi saatava tyylilajin valintaankin YLE-vaaliohjelmissa. Kyllä kriittista keskustelua voi käydä sivistyneestikin ja haastatteluissa esittää vaikeitakin kysymyksiä asiallisesti.
YLE-vaaliohjelmat on tosiaankin aiheellista saneerata perusteellisesti. Mieleen tulee kelvollisena lähtökohtana Johanna Korhosen laatima puoluetukea koskenut ehdotus. Vastaavanlaista näkökulmaa kelpaisi ottaa YLE-vaaliohjelmienkin järjestämiseen.
Kolmen tai neljän "pääpuolueen" suosiminen YLE-vaaliohjelmissa pitäisi lopettaa. Siltä kohdalta aikaisempi huono "perinne" pitää katkaista. On ryhdyttävä noudattamaan reilua peliä ja rehtiyttä YLE-vaaliohjelmissa. Mikäli käytännössä YLE-organisaation ja eduskunnan aivokapasitetti ei kykene tuottamaan reilua ratkaisua, niin kyllä me kansalaiset voimme kertoa heille, miten asetelma pitää hoitaa ja siitä päättää.
YLE-vaaliohjelmat remontoitava perusteellisesti
0
198
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931422
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138913- 85882
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52821- 53786
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253677Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10660Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä330639Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58634- 53604
