Osaisiko joku neuvo minua? Oikeasti. Olen ammattikuljettaja ja vähän alle 50 v. Saanut huonot geenit varmaan ja ehkä nuoruusvuosina elämän tapani eivät ollet aivan parhaasta päästä, ei kuntoilua jne asioita.
Nykyään ja jo melkopitkään ollut tienpäällä, erilaisissa kuljettajan hommissa, joskus bussia, viimeaikoina täysperä yhdistelmää erinäisissä tehtävissä.
Huolena terveys liikenteessä. Olen sairastellut, ja sairastunut metaboliseen oireyhtymään johon liittyy verenpaine ja sokeritasapainon ongelmat ja sydän ongelmat. Monenlaisia lääkkeitä syön säännöllisen epäsäännöllisesti, pyrkien silti ohjeiden mukaiseen pillereiden syöntiin työvuorojen ja muistamisen/jaksamisen puitteissa. Muita sairauksia myös on, ja outoja oireita, mm hemoglobiinin lasku alle 100 ja omituisia yskänkohtauksia jotka salpaa hengitystä ja sumentaa jopa tajuntaa välillä. Noihin on omat niksini kehittynyt pitkän ajan kuluessa että toimeen tulen niiden oireiden kanssa, joskin huolestuttaa, pahoja selkäsärky vaivoja joihin suurehkooja määriä erilaisia särkylääkkeitä, josta taas omat murheensa seuraa , syy ja seuraus kierre.
Kuitenkin koska toimeen on tultava, on töitä tehtävä. Reissuun on lähdettävä. Asioista on hoitohenkilökunnan kanssa puheltu ja lääkkeitä on saatu, jopa työhallinnon puolelta ja lääkäreiltä on saatu suosituksia uudelleen koulutukseen ja alan vaihtoon.
Käytäntö on kuitenkin se että ikä, asumismuoto,pikkukaupunki,laint ja velat,perhetilanne,jne jne asiat eivät suosi työn lopettamista eikä talous kestä muutenkaan muka niin toimivaa uudelleen kouluttautumista muulle alalle,sellaista alaa ei olla te toimiston psykologian testeissä löydetty kaikkineen jolle tulisi yksiselitteissesti suuntautua/jolta töitä löytyisi että kouluttautuminen olisi järkevää tai kannattavaa. Kela pessyt kätensä asiasta myös ja ilmoittaa kuuluvan vakuutus yhtiöille työsuhteiden vuoksi, jos ko koulutuksiin jne alettaisiin.
Kuten sanoin elämän tilanteesta johtuen, kyseeseen ei muutenkaan asiat sopisi- raha ei riitä elämiseen sinä aikana. Muun alan töitä ei löydy vaikka vuodesta toiseen etsinyt ja te keskus ei ota asiaa mielestäni vakavasti pyynnöistäni huolimatta. Lyhyehköjä työttömyys ja pakkoloma jaksojakin on ollut ja silloin koittanut etsiä ja painostaa tukemaan ammatin vaihtoa tai suositeltua uudelleen koulutusta- tuloksetta.
Te keskus järjessti oman lääkärinsä myös arvioimaan tilanteeni joka kokosi luvallani kaikki sairaskertomukset ym tiedot yhteen ja myös teki päätelmän että muu ala olisi parempi ja suositteli fysikaalisia hoitoja :) Niillähän hoidoilla varmaan asiani kokonaisuudessaan tulee kuntoon joo.
Kuitenkin joskus kun olin hetken työöttömänä laman aiheuttaessa kuljetusfirman supistuksia, painokkaasti hain muita töitä joita en löytänyt, ja sitten tuli paikka jälleen kuljetus alalle. Kyselinkin te keskuksella että kuinkas on jollen ota ko paikkaa vastaan juurikin terveydellisistä syistä, minulle vastattiin että menee toimikuntaan päätettäväksi tuleeko karenssi. En sitten voinut ottaa karenssin riskiä ja otinkin nykyisen työni vastaan.
Jokatapauksessa huolestuttaa välillä itseäni terveys tilanne, mahdanko olla aivan kaikkein virekimmäässä kunnossa tuolla liikenteessä ajellessani n 60 tonnin painoista yhdistelmää. Mahdoton väsymys, vaikka kuinka nukun,säännölliseen elämän rytmiin en pysty ja diabetes vaatisi hyvinkin säännöllisen elämänrytmin. Aamuin illoin lääkkeet siis verenpaineeseen ja erilaisia sydänlääkkeitä ym. Kuulemma lääkäreiden mukaan bussin ajoa pitää välttää, diabetes sairauden vuoksi. Ok vältetään sitä eikä ajeta ihan niin paljoa sitten, sitä bussia...
Tämän tarinan tarkoitus on herättää keskustelua ammattikuljettajan/jien kunnosta tuolla liikenteessä, keskustelua siitä mitä tehdä jos tilanne on kerrotunlainen. Olkoon tarina totta tai fiktiota, niin hyviä ehdotuksia kuunnellaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Olettaisin kertomuksesi perusteella, että työnantajasi on tietoinen tilanteestasi ja sairauksistasi? Voisiko työnantaja pystyä järjestämään säännöllistä ajoa? Tiedän, että kuljetusala jos mikä, on todellakin niin epäsäännöllisen säännöllinen, eikä siellä ole millään tavalla helppoa löytää tasaista ja säännöllistä työrytmiä.
Olet harkinnut myös alanvaihtoa ja uudelleen kouluttautimista. Nyky-Suomessa valitettavasti opiskelijoille ei anneta mitään suuria rahasummia pärjätäkseen opiskeluissa tai alanvaihdossa. Siinä ei otetaan huomioon lainoja tai perhettä.
Olisiko jokin ala semmoinen, mistä voisit saada oppisopimuspaikan? Oppisopimuksella pystyisit työskentelemään ja saisit kuitenkin palkkaa työstäsi. Tällöin ei tarvitsi pompahtaa opiskelijan tulotasolle, mikä on Suomessa täysin naurettava.
Olen myös raskaan ajoneuvon kuljettaja. Olen kärsinyt selkävaivoista pitkään ja joskus ne on todella pahoja. Jokuaika sitten kävin jälleen lääkärillä niistä juttelemassa, kun li jakso etten päässyt kävelemään ollenkaan kun ei kärsinyt pystyyn nousta.
Lääkärillä minulle annettiin vahvempia kipulääkkeitä, vika selässä on sellainen ettei leikkauksella kuulemma saavuteta etua.
Lääkkeiksi tuli nyt kolmio läälleitä, ja entisiin isompia annoksia eli saan niitä apteekista ulos enemmän.
Kyselin siinä lääkäriltä ammatin ja lääkkeiden suhdetta mitä mieltä on siitä. Vastaus yllättävä, mutta odotettu: Ajaessa pitää välttää niitä lääkkeitä. Eli, kun kivun tunnen tulevan voimakkaana kesken reissun tai työpäivän, kuinka onnistun lääkkeitä välttämään, että voin tehdä edes sen hetken loppuun- että pääsen ns ihmisten ilmoille tai vähänkään sopivaan paikkaan sairastamaan. Siltä istumalta ei asia onnistu, vaan hammasta on purtava ja alettava pikaisesti suunnitella, jollei kerralla mene jalat alta.
Kolmiolääke vaikutuksissa siis joskus ajellaan, miten sitten jos jotain vielä sattuu kaiken lisäksi?
Kaverini kanssa asiaa ihmeteltiin, kun hänellä oma yritys, ja saman tapainen tilanne selkäsärkyjen vuoksi.
Hänelle oli eri kaupungissa tullut ihan saman tyylinen vastaus kun oli asiaa ottanut puheeksi! Eli onko käytäntö tämä? Lääkareiltä kommentteja kiitos.