Laitan tänne yhden eräälle poliittiselle keskustelupalstalle kirjoittamani vastauksen erääseen viestiin, hieman korjailtuna. Kokisin mielekkäänä, että huumekeskustelu näin edes osittain ohjautuisi tänne, pois kyseiseltä poliittiselta keskustelupalstalta, jossa tulisi käsitellä nimenomaan polittiikkaa, eikä kannabista ja sen rinnastamista alkoholiin.
Miten huume tulisi määritellä?
Huume, siis alunperin ilmeisesti huumaustilaan tahi huumaantumiseen viittannut sana, on otettu myös ainesanana käyttöön. Huumeella viitataan ainesanana huumaustilan aiheuttajaan, huumaajaan, huumausaineeseen.
Huumaustilan tahi huumaantumisen voisi taasen määritellä vaikkapa sielun- tahi tunne-elämän haltiotilaksi. Kun puhutaan huumausaineista, puhutaan yleensä kemikaaleista, jotka vaikuttavat keskushermostoon siten, että syntyy tällaisia tiloja ja ohessa - tietysti - motorisia ja aivotoiminnallisia häiriöitä. Tätä kutsutaan myös päihtymiseksi.
Päihtyminen, juopuminen, humaltuminen, huumaantuminen, kaikki nämä ovat periaatteessa samoja asioita tarkoittavia, mutta erilaisia mielikuvia herättäviä sanoja.
Tästä on edelleen vedettävissä loogisesti, että alkoholi on huume, vaikka jotkut muuta haluavatkin väittää. Myös kannabis on huume, vaikka jotkut muuta haluavatkin väittää. Edelleen, kannabis on myös päihde, kuten alkoholikin.
Nykykielenkäytössä:
Kun puhutaan juopumuksesta, viitataan periaatteessa aina alkoholista aiheutuvaan päihtymykseen, siis alkoholihuumaukseen. Kun puhutaan päihtymyksestä, puhutaan joko alkoholista tahi muista päihteistä tahi molemmista aiheutuvaan huumaukseen. Kun puhutaan huumaantumisesta, puhutaan periaatteessa aina jostain muusta kuin alkoholista aiheutuvasta päihtymyksestä.
Näin voidaan periaatteessa samaa huumaantunutta olotilaa kuvaavia sanoja käyttää tarkoituksenmukaisesti - kuinka paljon pahempi asia onkaan olla julkisesti huumaantunut kuin julkisesti juopunut?
Julkisesti päihtynyt on "jotain siltä väliltä".
En muuten allekirjoita sitä, että kannabiksen käyttäjien mielestä kyseessä olisi jokin muu aine kuin huumausaine. Olen keskustellut kannabista käyttäneiden kanssa ja useat heistä puhuvat nimenomaan huumeesta, vaikka tietysti muitakin termejä käytetään, etenkin silloin, kun minulta joku - aina turhaan - tulee tuota toistaiseksi laitonta huumausainetta laittomasti hankkimaan.
Vastaavasti tunnen useita alkoholin käyttäjiä, myös suurkuluttajia, jotka saattavat puhua alkoholista huumeena. Enemmän on kuitenkin niitä, jotka viittaavat "viinaan". Sama asia.
Mitä tulee huumeiden ongelmakäyttöön, yleisesti on pidetty ongelman kieltämistä eräänä ongelman ensimmäisistä tunnusmerkeistä. Useat alkoholistit väittävät päihtyvänsä "jonkin muun kuin huumeen" voimin, vaikka heidän argumenttinsa onkin järjellisesti ajateltuna kuolleena syntynyt.
Vastaavasti joku voi tuprutella kannabissavuja joka päivä ja sanoa, että kyseessä on aamukahvin juontiin rinnastettava toiminta. Ja onhan kahvikin oikeastaan huume - Suomessa on tilastojen mukaan maailman kovimmat kofeinistit, joihin itsekin tällä hetkellä lukeudun. Ja tupakanpoltto - kuka kehtaa väittää, ettei se muuttaisi olotilaa ja ettei tuohon olotilan muutoksen aiheuttajaan tule riippuvuutta? Silti nikotiinia ei yleensä mielletä huumeeksi, vaikka se sitäkin on.
Kaikkien edellä mainittujen käytöstä koituu käyttäjälle todennäköisesti mielihyvän ohessa jotain haittaa. Sen voi tietysti kieltää. Kovin paljon voi kieltää, jos haluaa. Mutta tosiasiat eivät mihinkään kaikkoa. Mainittakoon noista vielä turhaan itsestäänselvyyksiä: alkoholi ja kannabis huumaavat käyttäjänsä vahvimmin; tupakka ja alkoholi aiheuttavat vahvimmat riippuvuudet; kaikki aiheuttavat terveyshaittoja, eniten Suomessa kuitenkin alkoholi ja tupakka.
Kaikki ovat myös huumeita, tavalla tai toisella. Ei kannata välttää kansan enemmistön leimaamista "huumeveikoiksi", eikä kansan enemmistön kannata huumeidenkäyttöä kieltääkään.
Mutta onko omalla huumeenkäytöllään retosteleminenkaan järin tervettä? Viikonlopun jälkeen saattaa työpaikan kahviautomaatin äärellä seistä tärisevänä useampikin äijä, ääni käheänä - ylpeästi - todeten, jottei jäänyt taaskaan viikonlopusta paljoa kerrottavaa lastenlapsille, kun ei mitään muista. Sitten seuraa naurua. Ja sitten on niitä, jotka demonstroivasti käyttävät eduskuntavaaleja ennen julkisesti lainsäädäntömme kieltämää huumausainetta. Ja sitten seuraa julkista paheksuntaa - ja keskustelu on taas jäissä.
Miten huume tulisi määritellä?
Huume, siis alunperin ilmeisesti huumaustilaan tahi huumaantumiseen viittannut sana, on otettu myös ainesanana käyttöön. Huumeella viitataan ainesanana huumaustilan aiheuttajaan, huumaajaan, huumausaineeseen.
Huumaustilan tahi huumaantumisen voisi taasen määritellä vaikkapa sielun- tahi tunne-elämän haltiotilaksi. Kun puhutaan huumausaineista, puhutaan yleensä kemikaaleista, jotka vaikuttavat keskushermostoon siten, että syntyy tällaisia tiloja ja ohessa - tietysti - motorisia ja aivotoiminnallisia häiriöitä. Tätä kutsutaan myös päihtymiseksi.
Päihtyminen, juopuminen, humaltuminen, huumaantuminen, kaikki nämä ovat periaatteessa samoja asioita tarkoittavia, mutta erilaisia mielikuvia herättäviä sanoja.
Tästä on edelleen vedettävissä loogisesti, että alkoholi on huume, vaikka jotkut muuta haluavatkin väittää. Myös kannabis on huume, vaikka jotkut muuta haluavatkin väittää. Edelleen, kannabis on myös päihde, kuten alkoholikin.
Nykykielenkäytössä:
Kun puhutaan juopumuksesta, viitataan periaatteessa aina alkoholista aiheutuvaan päihtymykseen, siis alkoholihuumaukseen. Kun puhutaan päihtymyksestä, puhutaan joko alkoholista tahi muista päihteistä tahi molemmista aiheutuvaan huumaukseen. Kun puhutaan huumaantumisesta, puhutaan periaatteessa aina jostain muusta kuin alkoholista aiheutuvasta päihtymyksestä.
Näin voidaan periaatteessa samaa huumaantunutta olotilaa kuvaavia sanoja käyttää tarkoituksenmukaisesti - kuinka paljon pahempi asia onkaan olla julkisesti huumaantunut kuin julkisesti juopunut?
Julkisesti päihtynyt on "jotain siltä väliltä".
En muuten allekirjoita sitä, että kannabiksen käyttäjien mielestä kyseessä olisi jokin muu aine kuin huumausaine. Olen keskustellut kannabista käyttäneiden kanssa ja useat heistä puhuvat nimenomaan huumeesta, vaikka tietysti muitakin termejä käytetään, etenkin silloin, kun minulta joku - aina turhaan - tulee tuota toistaiseksi laitonta huumausainetta laittomasti hankkimaan.
Vastaavasti tunnen useita alkoholin käyttäjiä, myös suurkuluttajia, jotka saattavat puhua alkoholista huumeena. Enemmän on kuitenkin niitä, jotka viittaavat "viinaan". Sama asia.
Mitä tulee huumeiden ongelmakäyttöön, yleisesti on pidetty ongelman kieltämistä eräänä ongelman ensimmäisistä tunnusmerkeistä. Useat alkoholistit väittävät päihtyvänsä "jonkin muun kuin huumeen" voimin, vaikka heidän argumenttinsa onkin järjellisesti ajateltuna kuolleena syntynyt.
Vastaavasti joku voi tuprutella kannabissavuja joka päivä ja sanoa, että kyseessä on aamukahvin juontiin rinnastettava toiminta. Ja onhan kahvikin oikeastaan huume - Suomessa on tilastojen mukaan maailman kovimmat kofeinistit, joihin itsekin tällä hetkellä lukeudun. Ja tupakanpoltto - kuka kehtaa väittää, ettei se muuttaisi olotilaa ja ettei tuohon olotilan muutoksen aiheuttajaan tule riippuvuutta? Silti nikotiinia ei yleensä mielletä huumeeksi, vaikka se sitäkin on.
Kaikkien edellä mainittujen käytöstä koituu käyttäjälle todennäköisesti mielihyvän ohessa jotain haittaa. Sen voi tietysti kieltää. Kovin paljon voi kieltää, jos haluaa. Mutta tosiasiat eivät mihinkään kaikkoa. Mainittakoon noista vielä turhaan itsestäänselvyyksiä: alkoholi ja kannabis huumaavat käyttäjänsä vahvimmin; tupakka ja alkoholi aiheuttavat vahvimmat riippuvuudet; kaikki aiheuttavat terveyshaittoja, eniten Suomessa kuitenkin alkoholi ja tupakka.
Kaikki ovat myös huumeita, tavalla tai toisella. Ei kannata välttää kansan enemmistön leimaamista "huumeveikoiksi", eikä kansan enemmistön kannata huumeidenkäyttöä kieltääkään.
Mutta onko omalla huumeenkäytöllään retosteleminenkaan järin tervettä? Viikonlopun jälkeen saattaa työpaikan kahviautomaatin äärellä seistä tärisevänä useampikin äijä, ääni käheänä - ylpeästi - todeten, jottei jäänyt taaskaan viikonlopusta paljoa kerrottavaa lastenlapsille, kun ei mitään muista. Sitten seuraa naurua. Ja sitten on niitä, jotka demonstroivasti käyttävät eduskuntavaaleja ennen julkisesti lainsäädäntömme kieltämää huumausainetta. Ja sitten seuraa julkista paheksuntaa - ja keskustelu on taas jäissä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
on vanha sana jonka sisältö muuttui kai joskus 80-luvulla median toimesta.
Alunperin sillä tarkoitettiin jonkin aineen tai ilmiön subjektiivisesti koettua mielihyvää tuottavaa ominaisuutta. Esim "rakkauden huume" kertoo rakkauden omaavan sellaisia ominaisuuksia jotka subjekti kokee mielihyvää tuottavina ja siksi tavoiteltavina.
Media muutti sanan sisällön käsittämään varsinaisia substansseja, laittomia huumausaineita.
Sanaa käytettiin pääasiassa leimasimena jolla identifioidaan laittomien huumausaineiden käyttäjiä käyttämällä sitä yhdyssanan etuliitteenä kuten esim. "huumenuori", "huumekuski" jne.
Sanan vaikutus perustuu juuri tuohon leimaamisen helppouteen ja huumausainekeskustelua hämärtävään vaikutukseen, se niputtaa kaikki laittomat psykotrooppiset aineet mukavasti ilman että tarvitsisi miettiä niiden eroavaisuuksia ja ilman että niitä samaistetaan tai verrataan sallittuihin aineisiin kuten esim. kahviin, tupakkaan, alkoholiin jne.
Sanan "huume" nykyisen merkityssisällön lanseeraaminen senttarien toimesta lienee yksi suurimpia takaiskuja järjelliselle, huumausaineita käsittelevälle keskustelulle.
Juuri tätä yritin ajaa takaa, kun käsittelin sanan alkuperää. Nimimerkki "Eräsmies" on vain mielestäni onnistunut siinä paremmin.
Tällaista argumentointia jo mielellään lukee.