En tiedä, minne voisin kirjoittaa, mutta olen erittäin masentunut. Ikää on 17 vuotta, ja minusta tuntuu, etten vain jaksa tehdä mitään, lopetin koulunkin 9. luokan jälkeen. Oma huoneeni on täysin sotkussa, en ole viikkoon astunut talosta ulos, ja itken lähes joka yö itseni uneen. Olen omasta mielestäni erittäin ruma. Lähes kaikki, mitä teen, saa oloni tuntumaan hirveämmäksi, menen nukkumaan yleensä klo 3 yöllä, ja herään klo 12 päivällä. Ruokatottumukseni ei ole muuttunut, nautin ruoasta yhtä paljon, kuin aina. Ystäväni soittivat minua elokuviin, syömään, ym. Olin jo kovalla innolla lähtemässä, mutta into vain lopahti, en jaksanut enään tehdä mitään, vaan menin makaamaan sohvalle katsomaan televisiota ja kun puhelin soi, toivoin vain, että se ei enää soisi. Myös, kun nuorempi sisareni tuo vieraita taloon, tunnen pakonomaista tarvetta mennä huoneeseeni piiloon. Joskus en voi ajatella muuta, kuin että milloin he lähtisivät. Kerran hoin tahtomattani: "Menkää pois" n. puoli tuntia, enkä enää pystynyt astumaan huoneestani ulos sinä iltana. Mitä minun pitäisi tehdä?
En tiedä mitä tehdä!
terveysrajoitteinen
3258
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Oletko käynyt läpi jonkun ison elämänmuutoksen vai oletko muuten vain stressannut paljon tulevaisuuden suhteen? Itse olen molempia, ja olen vain vähän yli 20-vuotias, toiseen asteen tutkinto minulla on jo mutta sen jälkeen mistään ei ole tullut mitään. Olen kamppailut masennuksen kanssa ehkä noin vajaa 6 vuotta mutta nyt viimeisen vuoden aikana se on kärjistynyt uudelleen. Minulla on itsetunto aivan nollassa, en tule ikinä saamaan mitään aikaiseksi, kaikki mitä olen tähän päivään saakka tehnyt on ollut arvotonta, koko maailma tuntuu tyhjältä ja pahalta paikalta jossa pitää vain henken ja veren raadata että siinä selviytyisi, selviytyisi vain jotta saisi kärsiä vähän pidempään. Muutenkin minulla tuntuu kuin pää räjähtäisi pian, tuntuu siltä kuin minulla olisi samaan aikaan 1 000 eri kiellistä radiokanavaa ja televisiokanavaa päällä samaan aikaan pääni sisällä. Koko elämä taitaa valua hukkaan minulla eikä tässä maailmassa ole mitään minkä takia kannattaisi taistella. Taidan viettää koko elämäni jossain synkässä lähiössä, yksinäisenä sossujonottajana joka voi pahoin. Juuri sitä mitä minua niin ahdisti että ehkä joudunkin, pahimmista peloistani tulee totta.
Harmi, sillä oikeasti halusin viettää onnellista ja antoisaa elämää joka voi parhaimmillaan olla erittäin hienoa elämää. Mutta kaikille ei näköjään anneta sitä mahdollisuutta.
Soita terveyskeskukseen ja kerro olotilastasi, varaa aika lääkärille ja sieltä saat apua . Riippuu paikkakunnasta missä asuu millaisia palveluita on tarjolla, lääkäri osaa niistä kertoa.
Minäkin pakenin aina huoneeseeni, kun meille tuli vieraita, ollessani sinun ikäisesi. En ole nytkään erityisen sosiaalinen, viihdyn hyvin yksikseni (tai sitten kahden kesken jonkun kanssa, juhlia ja isommissa porukoissa olemista en voi sietää), mutta sellainen pakoreaktio on jäänyt pois. Sen taustalla oli tavallaan kuin valtavaa häpeää tietämättä edes, mitä häpesin. Lähes paniikkireaktio. Välttämiskäyttäytymistähän se ainakin on. Se voi olla hyvin invalidisoivaa, ellei ongelmaa hoideta. Eihän elämästä tule kerta kaikkiaan yhtään mitään, jos sosiaaliset pelot ovat sitä luokkaa.
Tarvitset psyykkistä apua ja tukea. Varaa aika vaikka yleislääkärille ensin. Eiköhän sillä tavalla jotain saada alulle.
HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!