Emme unohda

8428
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tämä teksti pitäisi lukea valtiopäivien avajaisissa, kunhan ne 200 turhaketta tulevat pitkältä joululomaltaan.

Äänestä
  • "Fortum maksoi Uralin takana olevasta riskipitoisesta sähkölaitoksesta 32-kertaisen hinnan verrattuna siihen, mitä varsinais-suomalaiset saivat Lounais-Suomen Sähköstä toiminnan koko huomioiden. Jos uhkapeli onnistuu, voitot annetaan ulkomaille osakkeiden takaisinostoina. Jos ja kun peli epäonnistuu, maksajina ovat suomalaiset sähkönkuluttajat. Kun kunnalliset sähkölaitokset oli myyty pilkkahinnalla Fortumille ja ruotsalaiselle Vattenfallille, menettivät monet kunnat näin saamansa rahat pörssipeleissä kuunneltuaan Helsingin sijoitusneuvojia."
    ---
    Edellä on katkelma "Emme unohda, emme koskaan" kirjoittajan Iltalehdestä linkittämästä erittäin ansiokkaasta artikkelista, jonka pitäisi jokainen kunnallinen päättäjä kansanedustajien lukea.

    Oman kuntani ennen omistama sähkölaitos on myyty Ruotsin valtion kokonaan omistamalle jättienergiayhtiö Vattenfallille. Niinpä sähkönsiirron hinta kaksinkertaistui, tuli uusia toimitusmaksuja ja perusmaksuja (viisin-kuusinkertaisia). Sähkön hinta nousi nopeasti 1-2 euroa kWH.

    Teollisuudelle ja kasvihuoneille on annettu alempi sähköverokanta. Ero kuluttajien sähköveroluokkaan on 1,72 euroa, eli teollisuuden saama verotuki on 223 milj. euroa. Energiaintensiivisten yritysten valmisteveroja leikataan 8 miljoonalla eurolla ja maataloudelle palautetaan (polttoöljystä ja sähköstä) verotukea 18 miljoonaa euroa.

    Siis kuluttajat maksavat, maksavat, maksavat energiasta, maksavat sähköveroa sekä maksavat sähkönsiirrosta, lisäksi koko "sähköpotista" tulee päälle korotettu arvonlisävero.

    Fortum on markkinajohtajana nostanut sähkön hintaa häikäilemättömästi. Lisäksi johdon kannustinohjelmien vuoksi:
    Fortum möi pilkkahintaan Barentsin meren öljynporausoikeuksiaan ja tuloutti voittoja
    Fortum lomautti ja irtisanoi työntekijöitään ja sai näin lisää kannustinmiljoonia johdolle...
    Fortum osti omia osakkeitaan, jotta sai näin lisää kannustinmiljoonia johdolle...
    - Mauri Pekkarinen (kepu) hyväksyi Fortumin esityksen laajasta omien osakkeiden takaisinostosta miljardilla eurolla.
    Fortum osti Venäjältä vanhoja tappiota tuottavia sähköyhtiöitä (miljoonien eurojen tappiot), kun sähkön hinnasta oli peritty ylisuurta hintaa ja voittoja piti piilottaa Venäjälle.
    (tappiot ensimmäisinä vuosina Venäjältä -26 milj. euroa ja -91 milj. euroa)

    Fortumin liikevoitto on ollut vajaat 2 miljardia euroa vuosittain (2008, 2009), mutta sähkön hinta on vain nousemistaan noussut.
    Kun Fortumin johtaja, ekonomi Lilius (ennen Fortumin johtajuutta sairaalatarvikkeiden myyntityössä Ruotsissa kunnostautunut sekä Huhtamäen pakkausteollisuuden pomo) jäi Suomen energia-alan pääpomona eläkkeelle, hän sai vielä ensimmäisenä eläkevuotenaan yli kahden miljoonan euron kannustinpalkkiot eläkkeensä ollessa 40.000 euroa/kk.

    Vuonna 2009 Fortum maksoi Liliukselle palkkaa luontaisetuineen 864,783 € ja vuoteen 2008 perustuvaa suorituspalkkiota 346.729 €, eli yhteensä 1.211.512 euroa. Lisäksi hänellä oli lskennallista bruttotuloa 725,504 euroa, johtuen helmikuussa 2009 tapahtuneesta osakeluovutuksesta, joka perustui LTI-kannustinohjelmaan vuosilta 2003-2008.

    Eli yhteensä vuonna 2009 palkkoja ja palkkioita noin kaksi miljoonaa euroa, eli 1.937.016 Liliukselle Fortumin vuosikertomuksen mukaan. Aika paljon kannustinta siinä tarvitaankin, kun nostaa sähkön hintaa. Sähkön hinta nousee, jos kulutus kasvaa ja sähkö hinta nousee jos kulutus ei kasva. Fortumissa onkin ollut oma osastonsa selittelemässä kuluttajille uskottavasti syitä, joiden perusteella sähkön hintaa voidaan nostaa, jotta kuluttavat hyväksyvät sen.

    Vuoden 2009 kahden miljoonan euron palkan ja palkkioiden lisäksi Lilius "on oikeutettu" vuoden 2009 suorituspalkkioon STI, joka erääntyi siis eläkevuotenaan.

    Kepun ja kokoomuksen intressiryhmät ovat saaneet energiaetunsa
    verohuojennuksena ja sähköveroluokan alennuksena:

    Teollisuus (kokoomuksen avulla) ovat saaneet ydinvoimalupansa, sähköveron energialuokan alennuksen ja energiaintensiivisten yritysten valmisteverotuksen leikkurin. Kyllä kannatti yritysten kokoomusta vaalirahoittaa.

    Maa- ja metsätaloustuottajat ovat saaneet sähköveroluokan alennuksen, energiaintensiivisten yritysten valmisteverotuksen leikkurin ja maaalouden energiaveron palautuksen (polttoöljystä ja sähköstä).
    Lisäksi kepun kannattajat ovat saaneet risupaketin myötä takuutariffinsa (turpeen ALV = 0 %) ym.

    Äänestä

  • Ajatuksia heräsi kirjoitti:

    "Fortum maksoi Uralin takana olevasta riskipitoisesta sähkölaitoksesta 32-kertaisen hinnan verrattuna siihen, mitä varsinais-suomalaiset saivat Lounais-Suomen Sähköstä toiminnan koko huomioiden. Jos uhkapeli onnistuu, voitot annetaan ulkomaille osakkeiden takaisinostoina. Jos ja kun peli epäonnistuu, maksajina ovat suomalaiset sähkönkuluttajat. Kun kunnalliset sähkölaitokset oli myyty pilkkahinnalla Fortumille ja ruotsalaiselle Vattenfallille, menettivät monet kunnat näin saamansa rahat pörssipeleissä kuunneltuaan Helsingin sijoitusneuvojia."
    ---
    Edellä on katkelma "Emme unohda, emme koskaan" kirjoittajan Iltalehdestä linkittämästä erittäin ansiokkaasta artikkelista, jonka pitäisi jokainen kunnallinen päättäjä kansanedustajien lukea.

    Oman kuntani ennen omistama sähkölaitos on myyty Ruotsin valtion kokonaan omistamalle jättienergiayhtiö Vattenfallille. Niinpä sähkönsiirron hinta kaksinkertaistui, tuli uusia toimitusmaksuja ja perusmaksuja (viisin-kuusinkertaisia). Sähkön hinta nousi nopeasti 1-2 euroa kWH.

    Teollisuudelle ja kasvihuoneille on annettu alempi sähköverokanta. Ero kuluttajien sähköveroluokkaan on 1,72 euroa, eli teollisuuden saama verotuki on 223 milj. euroa. Energiaintensiivisten yritysten valmisteveroja leikataan 8 miljoonalla eurolla ja maataloudelle palautetaan (polttoöljystä ja sähköstä) verotukea 18 miljoonaa euroa.

    Siis kuluttajat maksavat, maksavat, maksavat energiasta, maksavat sähköveroa sekä maksavat sähkönsiirrosta, lisäksi koko "sähköpotista" tulee päälle korotettu arvonlisävero.

    Fortum on markkinajohtajana nostanut sähkön hintaa häikäilemättömästi. Lisäksi johdon kannustinohjelmien vuoksi:
    Fortum möi pilkkahintaan Barentsin meren öljynporausoikeuksiaan ja tuloutti voittoja
    Fortum lomautti ja irtisanoi työntekijöitään ja sai näin lisää kannustinmiljoonia johdolle...
    Fortum osti omia osakkeitaan, jotta sai näin lisää kannustinmiljoonia johdolle...
    - Mauri Pekkarinen (kepu) hyväksyi Fortumin esityksen laajasta omien osakkeiden takaisinostosta miljardilla eurolla.
    Fortum osti Venäjältä vanhoja tappiota tuottavia sähköyhtiöitä (miljoonien eurojen tappiot), kun sähkön hinnasta oli peritty ylisuurta hintaa ja voittoja piti piilottaa Venäjälle.
    (tappiot ensimmäisinä vuosina Venäjältä -26 milj. euroa ja -91 milj. euroa)

    Fortumin liikevoitto on ollut vajaat 2 miljardia euroa vuosittain (2008, 2009), mutta sähkön hinta on vain nousemistaan noussut.
    Kun Fortumin johtaja, ekonomi Lilius (ennen Fortumin johtajuutta sairaalatarvikkeiden myyntityössä Ruotsissa kunnostautunut sekä Huhtamäen pakkausteollisuuden pomo) jäi Suomen energia-alan pääpomona eläkkeelle, hän sai vielä ensimmäisenä eläkevuotenaan yli kahden miljoonan euron kannustinpalkkiot eläkkeensä ollessa 40.000 euroa/kk.

    Vuonna 2009 Fortum maksoi Liliukselle palkkaa luontaisetuineen 864,783 € ja vuoteen 2008 perustuvaa suorituspalkkiota 346.729 €, eli yhteensä 1.211.512 euroa. Lisäksi hänellä oli lskennallista bruttotuloa 725,504 euroa, johtuen helmikuussa 2009 tapahtuneesta osakeluovutuksesta, joka perustui LTI-kannustinohjelmaan vuosilta 2003-2008.

    Eli yhteensä vuonna 2009 palkkoja ja palkkioita noin kaksi miljoonaa euroa, eli 1.937.016 Liliukselle Fortumin vuosikertomuksen mukaan. Aika paljon kannustinta siinä tarvitaankin, kun nostaa sähkön hintaa. Sähkön hinta nousee, jos kulutus kasvaa ja sähkö hinta nousee jos kulutus ei kasva. Fortumissa onkin ollut oma osastonsa selittelemässä kuluttajille uskottavasti syitä, joiden perusteella sähkön hintaa voidaan nostaa, jotta kuluttavat hyväksyvät sen.

    Vuoden 2009 kahden miljoonan euron palkan ja palkkioiden lisäksi Lilius "on oikeutettu" vuoden 2009 suorituspalkkioon STI, joka erääntyi siis eläkevuotenaan.

    Kepun ja kokoomuksen intressiryhmät ovat saaneet energiaetunsa
    verohuojennuksena ja sähköveroluokan alennuksena:

    Teollisuus (kokoomuksen avulla) ovat saaneet ydinvoimalupansa, sähköveron energialuokan alennuksen ja energiaintensiivisten yritysten valmisteverotuksen leikkurin. Kyllä kannatti yritysten kokoomusta vaalirahoittaa.

    Maa- ja metsätaloustuottajat ovat saaneet sähköveroluokan alennuksen, energiaintensiivisten yritysten valmisteverotuksen leikkurin ja maaalouden energiaveron palautuksen (polttoöljystä ja sähköstä).
    Lisäksi kepun kannattajat ovat saaneet risupaketin myötä takuutariffinsa (turpeen ALV = 0 %) ym.

    että ihmiset lukee.sana kulkee.asiaa on.vaalit lähestyy.tuo valehtelu ja varastaminen omalle kansalle saa luvan loppua,.

    Äänestä

  • esim.kokoomus. jne. kirjoitti:

    että ihmiset lukee.sana kulkee.asiaa on.vaalit lähestyy.tuo valehtelu ja varastaminen omalle kansalle saa luvan loppua,.

    Kannattaa muistuttaa tästä.

    Äänestä

  • ihmetellä.persut imee,kun pesu sieni.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Emme koskaan kirjoitti:

http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2010/09/15/jattakaa-meille-edes-vesi/ Hämeensähkön myyminen ulkomaalaisille

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu