Yhteishyvä 1.11 tietää että sokeri ei lihota!

Yhteishyvän numerossa 1.11 sanotaan suoraan että "Sokerin saannnin ja liikalihavuuden välillä ei ole yhteyttä."

Itse aloitin karkin syönnin pitkästä aikaa viime kesänä. Muuten elämäntapani ovat pysyneet aktiivinen liikunta mukaanluettuna samanlaisena.

Painoa on puolessa vuodessa tullut lisää 5kg.

Näinollen julkean väittää että Yhteishyvän artikkeli on sokeriteollisuuden rahoittamaa propagandaa. Toki voi olla että minulla on sellainen "geenivirhe" joka aiheuttaa sokerin muuttumisen rasvaksi :-)

12

778

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Piru raamattua...

      Luit huonosti. Tuollainen lauseiden irrottaminen asiayhteydestään on aika kapeakatseista.

      Luin tekstin, eikä tuo ollut se päätelmä.

      • SuomenSokerinMies

        Kyllä kirjoituksessa ohjataan nimenomaan tuohon ajatukseen ettei sokerilla ja lihomisella olisi mitään tekemistä keskenään.

        Esimerkiksi se, että sokeri kiintessä ravinnossa ei olisi haitallista mutta virvoitusjuomissa lievästi haitallista on suorastaan naurettava ajatus. Sokeri toimii aina samalla tavalla riippumatta siitä mihin se on sotkettu.

        Jos sokeria sotkee ruokaansa se ei lisää pöperön täyttäväyyttä mutta energia-arvoa kylläkin. Eli luonnollinen kyky tulkita riittävä ravinnon määrä kylläisyydentunteen kautta järkkyy.

        Positiivinen kirjoittelu sokerista lihavien ihmisten maassa on sama kun laittaisi AA-kerhon seinälle olutmainoksia.

      • Piru raamattua...
        SuomenSokerinMies kirjoitti:

        "Runsaskaan sokerin käyttö ei lihota, jos energian saanti on sopivaa." lukee tekstissä. Eli hiukan ravistellen sama: Runsas sokerin käyttö lihottaa, jos siitä saa liikaa energiaa.

        Täytyy kyllä sanoa, että kirjoitus on hiukan yksinkertaisille kirjoitettu. Tai liikaa tiivistetty, jotta kaikkea olisi selitetty niin että ymmärtäisi asioita ennestään taustoja tietämättä.

        Runsas virvoitusjuomien käyttö altistaa lihomiselle, koska niissä on hurjan paljon kaloreita. Lisäksi kalorit juotavassa muodossa eivät aiheuta kylläisyyden tunnetta.

        En kehota ketään ahtamaan itseensä sokeria, mutta järkeä peliin. Sokeria saa syödä siinä kuin öljyjä, rasvaa ja lihaakin, kunhan pysyy kohtuudessa, kalorit kurissa ja muutenkin syö ja liikkuu terveellisesti.

        Aivomme tarvitsevat toimiakseen sokeria, ei unohdeta sitäkään.

    • Probiootti

      ***Sivuilla oleva toistettava teksti***

      Näe koko "metsä", eikä pelkästään yhtä "puuta"! Rasvasota, lihominen ja terveys koostuu peräti neljästä osa-alueesta, eikä lopullista parannusta terveydessä saavuteta ennenkuin otat kaikki neljä osa-aluetta huomioon:

      1.Tyydyttyneen rasvan saannin lisääminen (20%) ja maitorasvan probioottibakteerien huomioiminen (n.30%):
      - Koska piilorasvoista emme saa riittävästi tyydyttynyttä rasvaa solujen "rakennusaineeksi", niin pyri siihen että saat tyydyttyneen rasvan lehmän maidosta, voista ja juustoista siksi että lehmän maidon rasva sisältää pastöroinnin jälkeen kaksi tärkeintä probioottibakteeria; Lactobacillus asidophilus ja Bifidobacterium, jotka saat "kaupantekijäisiksi" tyydyttyneen rasvan lisäksi!
      - Saat 4-5.stä lasillisesta (n.4r-%) raakamaitoa (=pastöroimaton ja homogenoimaton!) riittävästi tyydyttynyttä rasvaa kaksi tärkeintä probioottibakteeria; L-a ja Bif,
      - Huomioi tämä: Po bakteerit kuolevat silloin kun kuumennat maidon yli 50 C-astetta. Ainoastaan elävistä probioottibakteereista on hyötyä.

      - Huomioi tämä: Em muodostaa puolet(50%) kokonaisuudesta!

      2.Antibiootin ja Kv-homeantibioottin vaikutuksen huomioiminen (n.20%):
      - Antibiootti-lääke tappaa po probioottibakteerit, joten vältä antibioottia! Tulehdusten parantaminen voidaan tehdä kolmella tärkeimmällä mh-bakteerilla "tehosessiona" (ks mm "Rankat bakteerikokeet"!)
      - Mm Penisilliini-lääke tehdään homeantibiootista, jolloin KosteusVaurioHome-antibiootti aiheuttaa samat ongelmat kuin lääke-antibiootti! Ks "KVHT-altistuneen hoito".

      3.Prebiootin saaminen limakalvoille (n.10%):
      - Prebiootti on sulamaton kuitu, joka on probioottibakteerien elatus'alusta limakalvoilla.
      - Saat prebioottia syömällä mm banaania, raakasipulia ja kokojyvä vehnää.

      4.Hiilihydraattien saannin vähentäminen (n.20%):
      - Olemme saaneet sokereita n. kuusi kertaa enemmän, kuin elimistömme sitä tarvitsee, joten vähennä reilusti sokerin saantia-mutta älä lopeta sokerin saantia kokonaan!
      >>>>>>>>>>>>>>>>>>>>Huomioi tämä:
      - Elimistön käyttämättä jääneistä sokereista maksa "tahkoaa" rasvaa, joka näkyy ylimääräisenä rasvana vyötäröllä. Ja mikäli käytät antibioottia, tai kvht-altistut, etkä ole syönyt po probioottia niin ylimääräinen sokeri näkyy hyllyvänä "ohuena" rasvahötynä!

      Probiootti=hyödyllinen-tarpeellinen bakteeri (mhb). Mitenkä saan imm........ Jatkuu:
      http://personal.inet.fi/koti/haistahome/Elamaa_yllapitavat_probiootti_bakteerit&homeantibiootti.html

      • Anonyymi

        Kaikki ruoka minkä nenän alla olevasta reiästä lappaa sisään lihottaa. Jos syö enemmän kuin kuluttaa ihminen lihoo. Jos syö terveellisesti ei liikaa rasvaa eikä sokeria. Tekee itse ruokanss, ei syö jatkuvast jokapäiväisena ruokana valmisruokia. Pullat kakut jäätelöt karkit.keksit eivät kuulu päivittäiseen ruokailuun. Ne kuuluvat juhliin ja muutaman kerran kuukaudessa syötäviin tuotteisiin. Enne syötiin herkkuja vain juhlapyhinä nyt niitä syödään joka paiva
        Siksi ihmiset ovat lihavia. Tähän kun lisätään liikkumattomuus on ongelma valmis
        Ylos ulos ja lenkille

    • dhgkfghn

      Jos lisäsit karkin syönnin, etkä lisännyt energiankulutusta, niin energiansaannista tuli todennäköisesti energian kulutusta suurempi, mistä seuraa lihoaminen. äläpäs vedä omia johtopäätöksiä asioista puutteellisella tiedolla.

      • kielikyttä

        Lihominen. Tarkoitat lihomista. Kun ihmisen energiansaanti ylittää kulutuksen, hän lihoo. Perusmuoto LIHOA. Minä lihon, sinä lihot, hän lihoo. Me lihomme, te lihotte, he lihovat.

        Suomen kielessä ei ole sellaista verbiä kuin lihoaminen!!!

      • vihulloija
        kielikyttä kirjoitti:

        Lopsautahan kiälikyylijä asjaton venkoaminen. Kolomen huutsimerkin läprääminen o isämmaalista?

      • Anonyymi
        kielikyttä kirjoitti:

        Lihominen. Tarkoitat lihomista. Kun ihmisen energiansaanti ylittää kulutuksen, hän lihoo. Perusmuoto LIHOA. Minä lihon, sinä lihot, hän lihoo. Me lihomme, te lihotte, he lihovat.

        Suomen kielessä ei ole sellaista verbiä kuin lihoaminen!!!

        Tuo sama virhe toistuu saman kirjoittajan teksteissä edelleen. Heppu on siis virheineen vieraillut täällä ainakin 10 vuoden ajan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo sama virhe toistuu saman kirjoittajan teksteissä edelleen. Heppu on siis virheineen vieraillut täällä ainakin 10 vuoden ajan.

        Sanakirjan mukaan molemmat taivutustyypit hyväksytään yleiskielessä. Siis joko lihota : lihoan, lihosin, lihonnut jne. tai tavallisemmin lihoa : lihon, lihoin, lihonut jne.

        Lihota-muodon substantiivi olisi lihoaminen aivan samalla tavalla kuin holhota : holhoaminen tai tuhota : tuhoaminen.

        ...ja lihoa-muodon substantiivi olisi siis lihominen niin kuin kauhoa : kauhominen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ...ja lihoa-muodon substantiivi olisi siis lihominen niin kuin kauhoa : kauhominen.

        Minä ainakin lihoasin jouluna 5 kiloa, kun kauhoasin valtavasti laatikoita. Laihtuasin takaisin normaalipainooni, kun jouluruoka ei enää holhoannut ja tuhoannut elämääni.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2300
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      26
      974
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      902
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      568
      835
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      738
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      30
      627
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      66
      625
    Aihe