Järvenpää. Nukkumassa ollut vanhempi mies selvisi täpärästi huoneistopalosta Järvenpäässä myöhään lauantaina. Mies oli havahtunut savuun ja paennut liekkejä parvekkeelle, josta palokunta pelasti hänet.
Hälytys Kurukujalle tuli hieman puoli kahdentoista jälkeen. Tulipalo oli syttynyt vanhan kerrostalon ensimmäisen kerroksen yksiössä. Palomestarin mukaan mies oli polttanut kynttilää nojatuolin päällä. Vaahtomuovinen tuoli oli syttynyt palamaan, ja yksiöön oli levinnyt nopeasti runsaasti savua. Palomestarin mukaan mies oli herännyt viime hetkellä.
Palokunta pelasti miehen parvekkeelta tikkaiden avulla. Hän ei ollut uskaltanut hypätä jäiselle ja kaltevalle pihalle.
Mies loukkaantui lievästi hengitettyään savua, ja hänet vietiin sairaalaan tarkistettavaksi.
Palosta ei aiheutunut vaaraa kerrostalon muille asukkaille.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.