Sain ennen joulua 2009 lisäveroa yli 900 euroa. Keväällä 2010 tuli ensimmäinen yli 300:n ennakkovero kaksi samanlaista lisää. Myin pienen metsäpalstani maksaakseni verot.Nyt joulun alla tuli taas verottajalta vaatimus kahden 300: euron erästä ja lisäksi myyntivoitto vero metsäpalstasta vaikka en siitä mitään voittoa saanutkaan. Olen siis edelleen velkaa verottajalle melkein tonnin vaikka olen miltei koko vuoden tuloni jo sinne antanut. Olen koko vuonna hankkinut 2700 euroa. Kai mun pitäis jollain elääkkin ?
Voisiko tähäb vastata joku vero-tai sosiaalipuolen ihminen. Mitä hittoa minä teen ?
Voisiko tähäb vastata joku vero-tai sosiaalipuolen ihminen. Mitä hittoa minä teen ?
Vastaukset 5
Vanhimmat
mistä tuloistasi se 900 euroa jälkiveroa tuli mutta 2700 euron vuosituloista ei makseta veroja. Eikä myöskään jostain myynnistä mistä ei tullut voittoa. Ainoastaan voitosta maksetaan veroa. Ehkä et ole toimittanut kauppakirjoja verottajalle ja siksi harkintavero oletetusta voitosta. Koska et saannut voittoa niin sinun kuuluu oikaista se itse.
Omistan pienen asunnon Turussa jonka annoin vuokralle kun pakenin mustasukkaista ja väkivaltaista miestä joka kuvitteli olevansa miesystäväni. Niistä vuokratuloista kertyvät koko vuoden ansioni.
Pääomatulojen verotuksessa ei ole alarajaa, ja pienituloisen pääomatuloja verotetaan huomattavasti raskaammin kuin ansiotuloja. Verottaja lisäksi vaatii yleensä vuokratuloista ennakkoveroa. Mutta vero ei ole enempää kuin 28 % nettovuokratuloista, joten kyllä vuokratulon pitäisi verojen maksuun riittää. Kiinteistön myynnistäkään ei makseta veroa, jos siitä ei tule voittoa.
Vaikuttaa siltä, että sinulla on kaikki rahat kiinni huonosti tuottavassa asunnossa. Ei yksi vuokra-asunto riitä elättämään omistajaa. Jos käteisestä on paha puute, ei kai ole muuta keinoa kuin myydä asunto. Jos olet aikaisemmin asunut siinä kaksi vuotta, myyntivoitto on veroton.
Voiko pääomatulojen veroista valittaa, ne kun ovat ainoat tuloni ?
Ei voi. Ilmeisesti et ole maksanut noista vuokratuloista veroja ollenkaan, ja siksi ne ovat tulleet nyt jälkikäteen karhuttavaksi. Sama vero tulee maksuun myös vuodelta 2010. Myy asunto pois, jos/kun sinulla ei ole osaamista sen vuokrallapitoon ja velvollisuuksien hoitoon.
Ja et kai täysin tuloton muuten ole, saat kai kuitenkin eläke/työttömyys/jotain muuta tuloa? Jos et, niin välittömästi hakemaan.