Hallitus pakottaa Eduskunnan painamaan niska limassa

Ei pääse Eduskunta helpolla opposition ”toimitusministeriöksi” nimeämän Kiviniemen hallituksen kanssa vaikka niin luuli.

Ärlä:

”… SDP syyttää hallitusta ongelmien välttelystä
Suurimman oppositiopuolueen SDP:n mielestä uusi hallitusohjelma välttää ottamasta kantaa keskeisiin talous- ja yhteiskuntapolitiikan kysymyksiin.
SDP:n ryhmäpuheenvuoron eduskunnassa pitänyt Jukka Gustafsson esittää Kiviniemen hallitukselle epäluottamusta muun muassa sillä perusteella, että linjaukset polttaviin ongelmiin puuttuvat ja kaikki ratkaisut viivästyvät vaalien jälkeiseen aikaan…”


niinpä,

Nyt Eduskunnan toimintakyky testataan. Hallitus panee opposition vastaamaan halpamaisen populistisista syytöksistään – kuka jarruttaa, hallitusko vai SDP?
Uskaltaako SDP nyt halvaannuttaako eduskunnan vai saadaanko isoja asioita vietyä ratkaisuun hallituksen esittämässä aikataulussa ennen vaaleja – se jää nähtäväksi. Pahaa voi pelätä, Urpilaisen SDP on osoittautunut hyvin vastuuttomaksi puolueeksi.

http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Eduskunta käsittelee vielä isoja uudistuksia ennen vaaleja/1135262766381
074
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


loppuun asti kirjoitti:

Ei pääse Eduskunta helpolla opposition ”toimitusministeriöksi” nimeämän Kiviniemen hallituksen kanssa vaikka niin luuli.

Ärlä:

”… SDP syyttää hallitusta ongelmien välttelystä
Suurimman oppositiopuolueen SDP:n mielestä uusi hallitusohjelma välttää ottamasta kantaa keskeisiin talous- ja yhteiskuntapolitiikan kysymyksiin.
SDP:n ryhmäpuheenvuoron eduskunnassa pitänyt Jukka Gustafsson esittää Kiviniemen hallitukselle epäluottamusta muun muassa sillä perusteella, että linjaukset polttaviin ongelmiin puuttuvat ja kaikki ratkaisut viivästyvät vaalien jälkeiseen aikaan…”


niinpä,

Nyt Eduskunnan toimintakyky testataan. Hallitus panee opposition vastaamaan halpamaisen populistisista syytöksistään – kuka jarruttaa, hallitusko vai SDP?
Uskaltaako SDP nyt halvaannuttaako eduskunnan vai saadaanko isoja asioita vietyä ratkaisuun hallituksen esittämässä aikataulussa ennen vaaleja – se jää nähtäväksi. Pahaa voi pelätä, Urpilaisen SDP on osoittautunut hyvin vastuuttomaksi puolueeksi.

http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Eduskunta käsittelee vielä isoja uudistuksia ennen vaaleja/1135262766381

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu