Mä tarkkailen itseeni koko ajan, ja tulkitsen varmasti neutraalitki eleet vihamielisiks. Tosi raskasta tällanen ''elämä''. Hävettää kaikki, saatan miettiä ja puida tilanteita monta kuukautta jopa vuotta jälkeenpäin. Onhan tää tilanne ehkä vähän helpottunu, mut en tiedä poistuukohan tää koskaan lopullisesti? Monesti mietin jonku kohtaaisen jälkeen, että olinkohan tarpeeks ystävällinen ja avulias, enkai vahingossakaan loukannu. Tutut ihmiset ja kännitilanteet on sit erikseen. Mut on tää kyl ahdistavaa ja ärsyttävää.
Miten joku voi vihata itseensä näin paljo?
ei kiva
2526
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
siis itseään.
mulla on samantapasia kokemuksia. löydän itsestäni kaikein mahdollisen negatiivisen ja minun on vaikea ottaa muilta saatua positiivista palautetta itsestäni. en vain voi hyväksyä itseäni sellaisena kuin olen. muutama vuosi taaksepäin kaikki oli vielä hyvin, olin varmasti 15 kg laihempi. tosin jo silloin pidin itseäni lihavana, mitä en todellakaan ollut.. nyt 15 kg lihavampana, yök. en voi elää näiden läskien kanssa. kaikki tämä itseinho ja itsesyytökset alkoivat sen jälkeen kun pikkusiskoni sairastui masennukseen. silloin jäin aivan yksin, olin niin yksin ja ulkona kaikista asioista. koulussakin rupesivat arvosanat laskemaan. en tiedä mitä pitäisi tehdä? toivon että saisin voimia elämään, että jaksaa kivuta ylöspäin. vielä on monta hyvää vuotta edessäpäin. ei ole ikää kertynyt vielä kuin se 18. miksi elämä on niin huonoa jo näin nuorena? kotonakin voisi asiat olla paremmin, vanhemmat vain juovat alkoholia päivät pitkät.....
voimia sinulle! et ole yksin tässä maailmassa. jutteleminen helpottaa ja voin omasta kokemuksesta sanoa että minua ainakin kirjoittaminen helpottaa. jos on paha olo kirjoitan kaiken pahan olon ylös päiväkirjaan, niin on edes vähän helpompi olla