Mikko Bernhard

Sinulla näyttää näin kevään tullen pukkaavan maanisen kauden päälle. Onneksi tämäkin palsta on puolueenne omia 'terapeutteja' pullollaan, pakkohoito tyttärestäsi puhumattakaan, otappa joihinkin heistä yhteyttä. Ja yritäppä nyt muistaa se asiallisuus kirjoituksiisi, sitähän sinäkin haluat kirjoituksiin, joissa kepua arvostellaan. Tuolla alempana oli joku maininnut erään demarin (oletan näin) nimen ja kutsui raiskaajaksi tätä. Siihen oli jotain kommentoitu ja tämä kommentoija taas sai kimppuunsa toisen Keskustalaisen puhumaan reilusta pelistä. Meneekö teikäläisillä, kun kiihdytte, tosiaan tolkku niin totaalisesti, ettette näe mitään muuta kuin teitä solvaavat kirjoitukset, mutta itse pidätte oikeutenanne kirjoittaa mitä vaan? Onko sekin sitä 'sallittua kepulaista viekkautta'? Viekkautta, joka pyhittää kaikki keinot?
4167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

näyttää tuo mikko luulevan perineensä Timo R:n kirjoituspakon. Ainoa ero vaan on, että Timon jutut linkkeineenkin olivat asiaa, kuten yleensä Oivankin. Mikolle on jäänyt turhan kova luu järsittäväksi noilla hampailla.

Äänestä
  • luissa on kieltämättä paljon järsittävää, joita me joudumme järsimään vielä varsin pitkään.

    Näyttäisi kuitenkin siltä, että avaamani kaksi aiempaa keskustelunaihetta on liian kovaa "purtavaa " alan "asiantuntioille" kuten tämän jutun avaaajalle ja sinulle.

    Äänestä

  • Mikko Bernhard kirjoitti:

    luissa on kieltämättä paljon järsittävää, joita me joudumme järsimään vielä varsin pitkään.

    Näyttäisi kuitenkin siltä, että avaamani kaksi aiempaa keskustelunaihetta on liian kovaa "purtavaa " alan "asiantuntioille" kuten tämän jutun avaaajalle ja sinulle.

    koulutuksesi ei mitenkään tule esiin noissa seinähulluissa kirjoituksissasi? Kiertokouluako tarkoitat oppineisuudellasi? Vai tekeekö Lars Leeviuskontosi sinusta jotenkin tavallista kuolevaista paremman, vai 'kepulainen viekkautesi'?

    Äänestä

  • matti kirjoitti:

    Home ongelma on nykyisin hyvin monessa paikassa. Niin se näkyy olevan tälläkin palstalla, mutta punahome muodossa. On demareilla hätä kun kannatus laskee. Haukkuminen, valehteleminen ja keskustan mollaaminen on pääasia. Mutta turhaan. Äänestäjät näkevät totuuden ja tekevät omat johtopäätökset. Siihen ei auta pitkät ja sujuvat valhekirjoitukset keskustan mollaamiseksi. Se vain innoittaa äänestäjiä äänestämään keskustaa.
    Lipposen ja Halosen politiikka on nähty ja koettu petturipolitiikaksi, jossa ei ole tippaakaan demokratiaa.

    Keskusta on paras.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

matti (ei kuitenkaan siinä ... kirjoitti:

Sinulla näyttää näin kevään tullen pukkaavan maanisen kauden päälle. Onneksi tämäkin palsta on puolueenne omia 'terapeutteja' pullollaan, pakkohoito tyttärestäsi puhumattakaan, otappa joihinkin heistä yhteyttä. Ja yritäppä nyt muistaa se asiallisuus kirjoituksiisi, sitähän sinäkin haluat kirjoituksiin, joissa kepua arvostellaan. Tuolla alempana oli joku maininnut erään demarin (oletan näin) nimen ja kutsui raiskaajaksi tätä. Siihen oli jotain kommentoitu ja tämä kommentoija taas sai kimppuunsa toisen Keskustalaisen puhumaan reilusta pelistä. Meneekö teikäläisillä, kun kiihdytte, tosiaan tolkku niin totaalisesti, ettette näe mitään muuta kuin teitä solvaavat kirjoitukset, mutta itse pidätte oikeutenanne kirjoittaa mitä vaan? Onko sekin sitä 'sallittua kepulaista viekkautta'? Viekkautta, joka pyhittää kaikki keinot?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu