Haluaisin nyt vain kysyä pientä neuvoa tai vinkkiä mitä minun pitäisi tässä tilanteessa tehdä.
Olen nainen ja 21 vuotta. Minulla oli aika villi uusi vuosi, jonka aikana tapahtui kaksi erikoista tilannetta mieheni kanssa. Ensimmäinen: Suutelin ystäväni kanssa maaten sängyllä, kun mieheni otti minut takaapäin. Kävin ystäväni paljaalla rinnalla hetken ajan jonka mieheni näki. Ja toinen: Mieheni otti minut takaapäin samalla kun istuin toisen pojan (minulle poika koska minua nuorempi) päällä (ei yhdyntää!) tämän kädet paljailla rinnoillani. Minusta nuo molemmat tilanteet olivat erikoisia ja kiihottavia, sekä molemmille se oli pitkään ihan OK asia ilman morkkista tai valituksia. No nyt kuitenkin mieheni haluaisi jonkun semmoisen tilanteen, jossa hän voisi kokea samantapaista kuin minä ja minulle se on OK. Semmoisen tilanteen hän haluaisi, jossa joku nainen (minulle tuttu tietenkin) koskisi häneen samalla tavalla kuin minun rintojani koskettiin, mutta ongelmana on se, kun ei keksitä samallaista vaihtoehtoa hänelle. Tosiaan hän ei siis saisi koskea toisen naisen intiimiin paikkoihin koska minäkään en sitä tehnyt, koska tarkoituksena olisi että häneen koskettaisiin, mutta en pysty antamaan lupaa siihen, että joku pitelisi hänen penistään kädessään, koska ei hän pitäisi itsekkään siitä jos minun alapäähäni joku mies koskisi tai työntäisi sormensa, sanoi sen itsekkin. Haluan kuitenkin hänellekkin vastaavan tilanteen, koska haluan olla tasavertainen tälläisissä asioissa. Mitä vaihtoehtoja osaisitte minulle ehdottaa?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Miksi naisilla pitää olla tissit, kun miehillä ei ole mitään mitä niihin verrata.
Ei siinä keinnyt kun oli kaiken ikäistä miestä ja olin nuorin mies. Humalassa riisuvat kivasti mutta sitten haöusivat soemella aluksi kokeilla. ja vaikka oli monta niin halusivat pedissä työnyää jokainen. Olivat kuitenkin herrasmiehiä vaikka panikin koko ajan aamun asti kenellä seiso.