hevosia

Teille kaikille hevosystäville tämä on varmaan surkuhupaisaa. Olen lupautunut aina joskus ruokkimaan tyttärieni kolmea hevosta. Aina ruokinnan jälkeen huokaisen helpotuksesta. Siellä on myös muita eläimiä, jotka tuottavat pelkästään iloa koiria, kissoja, kanoja ja siitä jopa nautin, mutta nämä konit (ja kaikki loukkaantuu), heinät vielä menettelee, kun saan heittää ne kaukaa aitaukseen (kaksi samassa ja yksi erillään), mutta ne prixit, onnistuu aika hyvin näiden kahden kanssa, kun ovat sen verran hitaita tai tyhmiä, että ehdin pistää ämpärit enne kuin ovat paikalla, mutta tämä yksinäinen on terävä, rupeaa kuopimaan ja höristelemään jo kun olen 50m päässä ja sitä kippoa en saa sinne kunnolla kun pää on jo siinä. Olen keksinyt keinon, otan nappoon vähän mukaan niitä papuja ja kaadan sen maahan, sen verran hämmästyy, että ehdin laittaa astian paikalleen. Siis varmaan naurattais, jos näkis mut siellä touhuamas, multa se kuitenkin vie suunnattoman paljon energiaa, että hevosihmisille hyvää kesää ja näinkin voi olla.
4253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

No kerroppas, että mikä niissä hevosissa sinua pelottaa!? Jos joku niistä on tehnyt jotain, niin sitten ymmärrän, muuten ei yksinkertaisesti mahdu minun pieniin lapsen aivoihin.. Hevosethan ei kuitenkaan tahallaan mitään ihmiselle tee, ja nämä hevoset kuullostivat kilteiltä ja rauhallisilta. Todella moni hevonen on hermostuksissaan siitä kun ihminen pelkää, sehän vaistoaa sen alta aikayksikön.. Myös se, että hevonen näkee ruokakupin kävelevän kohti (siis sinun kantamanasi) saa hevosen esim. pärskähtelemään ja liikehtimään yrittäen näin ehkä hoputtaa sinua ja sanoa että "No mamma, liikettä niveliin, on nälkä!!" Et taida muuten olla ainut hevospelkoinen, sillä näitä tuntuu riittävän.. Myös itse kuulun ehkä vähän tähän sakkiin.. Itse pelkään ratsastaessa ensinnäkin sitä, että hevonen pukittaa minut alas (näin ei tosin ole koskaan käynyt, lähelläpiti tilanteita kyllä..) ja myös kavioita puhdistettaessa sitä, että hevonen potkaisee minua.. (näinkään ei ole koskaan käynyt.. harhaluuloa .. ? ) Mutta eipä muuta, sain vaan aikaiseksi kunnon saarnan, enkä juurikaan mitään hyödyllistä.. Hyvää kesää juu kaikille, niin hevospelkoisille (koittakaa "parantua" :) ) kuin muillekkin (eli "normaaleille" :) )

Äänestä
  • Pelkään, kun se on niin iso ja mielikuvituksessa nousee kahdelle jalalle ja potkii. Ei todella ole sellainen hevonen, on tosi sosiaalinen ja kun olen saanut ne kupit eteen ja juttelen muutaman sanan, voi nostaa päänsä sieltä ja höristellä. Kai se on niin, etten osaa "lukea" hevosta, en ole ollut kiinnostunut ja aikaakin on ollut vähän. Ainoa mitä tiedän, on että kun korvat on luimussa, jotain on vialla. Koiria taas on meillä ollut aina ja en niitä pelkää, koska olen oppinut lukemaan niiden eleitä, myös vieraiden. Nyt kyllä kiinnostaisi lukea hevosen elekielestä
    täältä nopeasti.

    Äänestä

  • edelleen kirjoitti:

    Pelkään, kun se on niin iso ja mielikuvituksessa nousee kahdelle jalalle ja potkii. Ei todella ole sellainen hevonen, on tosi sosiaalinen ja kun olen saanut ne kupit eteen ja juttelen muutaman sanan, voi nostaa päänsä sieltä ja höristellä. Kai se on niin, etten osaa "lukea" hevosta, en ole ollut kiinnostunut ja aikaakin on ollut vähän. Ainoa mitä tiedän, on että kun korvat on luimussa, jotain on vialla. Koiria taas on meillä ollut aina ja en niitä pelkää, koska olen oppinut lukemaan niiden eleitä, myös vieraiden. Nyt kyllä kiinnostaisi lukea hevosen elekielestä
    täältä nopeasti.

    Hevosten elekielestä ym. saa todella perusteellista tietoa kirjoista, joita voi (pienellä vaivautumisella) lainata kirjastoista.. On yksi hyvä kirja tiedossa, muttei nyt satu nimi ja kirjailija mieleen. Kysäisen parilta tutulta, ja vaikka ilmoittelen tässä sitten.. Eli varmasti lähiaikoina! Suosittelen tällaisen kirjan lukaisemista, vaikkei muuten kiinnostaisikaan.. Ainakin luulisin siitä olevan hyötyä!! :) Muuten, et ole ensimmäinen jolle tulee pieniä "kauhun" väristyksiä kun näkee ison ja vaikkapa mustan hevosen.. heh, voi kuullostaa hassulta, mutta ehkä olen kuunnellut joidenkin ihmisten kauhukertomuksia, lukenut liikaa kirjoja tai katsellut sitä turhista turhinta kapistusta liikaa.. nimittäin televisiota.. :D Ei se mitään, häntä pystyyn vaikka hakaneulalla!! :)

    Äänestä

Kuvailemassasi tilanteessahan hevonen vain odottaa sitä ruokaa ja hoputtaa sinua hörisemällä ja kuopimalla. Jos se noin käyttäytyy, ei se ainakaan sinun kimppuun käy vaan sen ruuan, kun olette ulottuvilla! Se saattaa kuitenkin hermostua, jos vitkuttelet, kun et uskalla ruokaa tarjota. Mutta eipä siinä kauhallisen viskaamisessa maahankaan mitään vikaa luulisi olevan... Parhaiten hevosten eleitä oppii olemalla niitten kanssa paljon. Ehkä tyttäresi voisi sinulle sitä vähän opettaa? Hevosia tuntemattomasta saattaa näyttää samalta kirjan kuvassa luimistellut hevonen ja sellainen, joka vain esim kuuntelee taaksepäin tai pitää muusta syystä korvia taaksepäin. Kaverin lähellä saattaa heppa myös luimistella toiselle hevoselle, vaikkei sillä mitän sitä ihmistä vastaan olisikaan. Se on tarkkaa hommaa, kun hevosen kieltä tulkitsee. Ei kai sinua päästettäisi niitä hevosia ruokkimaan jos ne olisi vaarallisia?!
Ja sille toiselle vastaajalle: Ei se koko ja väri kerro mitään luonteesta. Tiedän yhden 180 korkean ja rakenteeltaan erittäin massiivisen hevosen joka on vielä ihan musta, ja voin sanoa sen olevan kiltein ja rauhallisin hevonen, minkä olen tavannut!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pelkään kirjoitti:

Teille kaikille hevosystäville tämä on varmaan surkuhupaisaa. Olen lupautunut aina joskus ruokkimaan tyttärieni kolmea hevosta. Aina ruokinnan jälkeen huokaisen helpotuksesta. Siellä on myös muita eläimiä, jotka tuottavat pelkästään iloa koiria, kissoja, kanoja ja siitä jopa nautin, mutta nämä konit (ja kaikki loukkaantuu), heinät vielä menettelee, kun saan heittää ne kaukaa aitaukseen (kaksi samassa ja yksi erillään), mutta ne prixit, onnistuu aika hyvin näiden kahden kanssa, kun ovat sen verran hitaita tai tyhmiä, että ehdin pistää ämpärit enne kuin ovat paikalla, mutta tämä yksinäinen on terävä, rupeaa kuopimaan ja höristelemään jo kun olen 50m päässä ja sitä kippoa en saa sinne kunnolla kun pää on jo siinä. Olen keksinyt keinon, otan nappoon vähän mukaan niitä papuja ja kaadan sen maahan, sen verran hämmästyy, että ehdin laittaa astian paikalleen. Siis varmaan naurattais, jos näkis mut siellä touhuamas, multa se kuitenkin vie suunnattoman paljon energiaa, että hevosihmisille hyvää kesää ja näinkin voi olla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu