Vl-nainen

paleltui kuoliaaksi!

65-vuotias vl-nainen kuoli tapaturmaisesti uutena vuotena Haapavieskan rauhanyhdistyksellä.

Nainen osallistui linnan yrkällä järjestettyyn seuratilaisuuteen ja sen jälkeiseen hoitokokoukseen uudenvuoden aattona. Yrkän ovet lukittiin aattoiltana seitsemän maissa ja saman tien lämpökin katkaistiin. Nainen jäi lukkojen taakse hoitokokoustiloihin. Ry:n vahtimestari löysi hänet sunnuntaina.

- Vahtimestari löysi hänet istumasta rappusilla aamulla, kertoo Päivänies-Extra. Nainen oli tuolloin vielä hengissä. Hän oli kuitenkin niin pahasti kylmettynyt, ettei hänen henkeään pystytty pelastamaan. Lämpötila hoitokokoustiloissa oli hyytävä koko viikonlopun ajan.

65-vuotias vl-nainen oli tuttu vieras seuroissa. Lievää vakavammista hoitokokousharhoista kärsinyt 65-vuotias vl-nainen asui aivan seurapaikan naapurissa.

Päivämies-Extran mukaan seurapaikalta olisi ollut mahdollista päästä ulos esimerkiksi ikkunoiden kautta, mutta tunnollisena uskovaisena vl-nainen ei rohjennut rikkoa Jumalan valtakunnan maallista omaisuutta.

- Jos hän olisi tiennyt, että hengenhädässä rauhanyhdistyksen talon ikkunatkin saa rikkoa, hänen henkensä olisi pelastunut, kertoo Päivänies-Extra. - Lohdullisinta tässä on, että edesmennyt kuolemassaan pääsi vanhurskasten lepoon, päättää Päivänies-Extra.

3

631

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • miksi ovi lukossa?

      alistava usko,

    • ihme, laiminlyönti

      poliisi?

      • tämä on sii-

        onin sisäinen asia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiky-maksuista valehtelu persujen törkein vaalipetos

      Perusduunarina koen pahimmaksi persujen vaalipetokseksi "työmies" Putkosen lupaaman työntekijöiltä perittävien kiky-maks
      Maailman menoa
      59
      5633
    2. Haluat nainen torjua minut

      Yhä uudelleen ja uudelleen. Huomaan sen. Ymmärrän miksi, mutta silti se sattuu. Eihän minulla ole muuta kuin haaveet si
      Ikävä
      106
      4571
    3. Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?

      Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut
      Maailman menoa
      81
      3723
    4. Onko Sdp:n romahdus pienpuolueeksi alkanut?

      Mikään puolue ei kykene selviytymään loputtomasti, jos sitä repii jatkuvasti sisäiset ristiriidat ja kyvyttömyys päättää
      Maailman menoa
      66
      3412
    5. Persuja tuntuu kiinnostavan vain muiden rahat

      En muista kenenkään muun olleen huolissaan yhtä paljon muiden rahoista kuin persujen. Mistähän se kertoo?
      Maailman menoa
      104
      3377
    6. Persujen kannatusromahdus ilahduttaa

      Siin' ei hyvä häviä. Luotto parempaan tulevasuuteen alkaa taas palautua.
      Maailman menoa
      18
      3142
    7. Demareissa jo paniikki päällä

      Talouspoliittinen kykenemättömyys repii puolueen kahtia.
      Maailman menoa
      112
      2888
    8. En malta odottaa, että Lindtman pääsee suhmuroimaan pääministerinä

      kun pitää sopeuttaa 10 miljardin edestä, ja eläkkeisiinkin voidaan puuttua Antin mielestä. (Demarien kannattajissa suuri
      Maailman menoa
      64
      2327
    9. Antti Lindtman heikko johtaja - ei valtiomiesainesta lainkaan

      kyllä se eilen taas nähtiin. Ei pystynyt Antti vastaamaan edes toimittajan yhteen yksinkertaiseen kysymykseen - juu tai
      Maailman menoa
      133
      2312
    10. Farmi Suomi: Kirsi Salo syyttää koulukiusaajiksi - Jucci Hellström lataa napakasti

      Mitäs mieltä olet Kirsi Salon koulukiusaamiskommentista? Farmi Suomi -kisassa väki vähenee ja kisa kovenee. Peliliikkeit
      Tv-sarjat
      36
      1951
    Aihe