ONNEA, vaan tosi paljon, ihka uudesta sivusta :
Suomi24 Yhteiskunta Politiikka Muutos 2011
http://keskustelu.suomi24.fi/debate/6058
Kauanhan minä sainkin potkia ylläpitoa että saatte oman sivun.
Nyt on minunkin helpompi haukkua teittiä, kun vaan tietäisi teistä jotain.
Onnea vaalitaisteluun, mutta Persut voittaa vaalit niin ettei muita puolueita olekaan enää ikinä.
Tämä on nyt KANSAN VALTAA, eli PeruSSuomalaiset ovat kansan ääni.
Nyt ja tulevaisuudessa, mutta jos muutos 2011 tahtoo todellista hyödyllistä muutosta niin kannattaa teidänkin äänestää PeruSSuomalaisia.
t. Fennis
ONNEA
21
356
Vastaukset
- Demokratiavajeesta.
Ikävä vain että kansanvaltainen perussuomalaiset:
- Kannattaa koulutuksen heikentämistä kaikkien eduskuntapuolueiden tavoin. Suomalaisista meni ennen yli kuusikymmentä prosenttia lukioon ja nykyään reippaasta alle puolet, vaikka PISAtulosten myötä luulisi että hyvin harva jäisi täällä ilman yliopistokoulutusta - ruotsalaiset joilla on heikommat pisatulokset, kyllä käyvät lukion ja yliopiston Suomessa
- Olevinaan on kansan ääni tosiaan, mutta vastustaa EU:ta johon liittymisen puolesta kansa äänesti
- On muiden puolueiden tavoin nostamassa alkoholin ja autojen verotusta, tästä aikoinaan Tekniikan Maailmassa (en halua kehua itse lehteä, vaikka sitä tilaankin, koska kerran juttelin yhden toimittajan kanssa joka kertoi varsin ikävästi miksi, kun kysyin miten ihmeessä rellu 19 on voinut voittaa autovertailun) hauskasti olikin, taisi olla pääkirjoituksessa että taitaa alkaa alkaa a:sta nämä verokohteet kun verottaja miettii, autot, alkoholi, bensiini...
- Maataloustukiakin kannattaa muiden eduskuntapuolueiden tavoin
Muutosta ei tule monessakaan asiassa vaikka Perussuomalaiset olisi yli viidenkymmenen prosentin kannatuksen omaava puolue. Muutoksen lisäksi kansanäänestyksiä kannattavat itsenäisyyspuolue sekä vapauspuolue. Siitä tulisi muutosta ja suomalaisten ääni pääsisi kuuluviin ja kansa vaurastuisi.
Äänestin viime vaaleissa Perussuomalaisia, onneksi nyt on vaihtoehtojakin. Silloin oli vaihtoehtoina vain Perussuomalaiset tai jättää äänestämättä. Kukaan ei ole kieltänyt eduskuntapuolueita kannattamasta demokratiaa eli kansalle äänestyksiä, mutta eivätpä ole innostuneet niistä siellä. Taitaa lahjukset perstaskussa lämmittää niin mukavasti, poliitikot eivät ajattele lapsiaan eivätkä lapsenlapsiaan. Oma persus on heille tärkein.- Demokratiavajeesta.
Sepä siinä se ongelma kun ei ne puhu totta.
Mutta jos toivoo että joku puhuisi, niin parasta olisi äänestää semmosta joka oikeasti kannattaisi demokratiaa. Itse lähtisin ehdokkaaksi vaikka heti jos varaa olisi, mutta ongelmana tuossa on että tarvii vähintään jotain viisikymmentätuhatta jotta jotain toivoa olisi, en kumminkaan lähtisi mihinkään puolueeseen joka ei kannata demokratiaa ja niitähän ovat kaikki eduskunnassa olevat puolueet.
Maanpetturit kannattavat pakkoruotsia ja ulkomaisille alistumista, aikoinaan Oulussa myivät tervaa paljon ulkomaille, rahan saivat ruotsalaiset, suomalaiset samaan aikaan Oulussa näkivät nälkää vaikka se oli sen ajan öljybisnes. Nykyäänkin kumarretaan ulkomaisia, vaikka ruotsalaiset ovatkin he joita eniten kumarretaan. Aikoinaan suomalaisen insinöörityön näyte, syvänmeren sukellusvene, myytiin Neuvostoliitolle. Jenkit sitten kielsi koko alan. Syystä tai toisesta myöskin netin kehittyminen on Suomessa estetty - en tiedä onko syynä omat tyhmät poliitikot vaiko ulkomainen, esimerkiksi Säpon vaikutus, mutta Suomihan oli korkealla tasolla tietotekniikassa ennen ja nyt keskitasoa. Kansa jos saisi asioista päättää niin asiat olisi paremmin. En väitä että Facebook olisi suomalainen, vaan väitän että jotain paljon pareampaa olisi täältä tullut.
Nykyään Etelä-Korea on ehkä kehittynein maa, siellä kun ei ole naapurimaata joka estäisi kehitystä - vaan naapurimaa jolle pitää näyttää. Suomi olisi voinut olla samanlainen. SIngaporessa on 14 prossaa talous kehittynyt viime vuonna, samanlainen vientitalous kuin Suomikin - heitä ei kukaan käske että mitä kieliä tulee lasten opetella, vaikkeivat tarvitsisikaan.
Mahdollisuudet Suomella on ollut mutta ne on menetetty korruption takia. Vielä voitaisiin päästä meidän lastenlasten osalta keskimääräiselle länsimaiselle tasolle jos lopetettaisiin tuo korruptio mutta ikävä kyllä en usko sihen. SIlti äänestän demokraattista puoluetta, koska en halua että ääneni menee maata tuhoaville roistoille - rkp, kokoomus, keskusta, sdp, vasemmistoliitto, vihretä jne. - Hirnuva ihahahaa
2# koulutuksen heikentämistä
vastaan: se nyt sitten nähdään tulevaisuudessa, mutta tarkkailen asiaa. Syitä kouluttamattomuuteen on muitakin kuin politiikka, esim nykylapset saavat niin paljon ettei heidän tee mieli vaivata itseään, kuka enää hiihtää 10 km kouluun? Äiti vie mersulla lellikkinsä kouluun, samalla kuin itsensä isältä perittyyn hyvä-palkkaiseen duuniin.
::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::
Harvempi sitä ennenkään hiihti, mutta silloinkin ne, joilla oli varaa, vanhempien myötä, kävivät kouluja eniten - hevonen taisi varakkaammat kuljettaa. Nykyään sitten autolla vievät, ne jotka eniten käyvät kouluja, oli varsinaisia edellytyksiä taikka ei. - Syykin olemassa
" Ja afrikkalaisethan ovat aina olleet niin helposti höynäytettävissä. "
Siellä on väkivalloin juurutettu heihin kova auktoriteettiusko. Vaikka joku olisikin erimieltä, niin ei uskalla kertoa.
Kyse ei ole länsimaiden teoista suurimman osan maanosaa kannalta, vaan ollut jo ennen valloituksia sama siellä.
Sama väkivaltahan Suomessakin on ollut käytössä, täällä uskotaan poliisiin, armeijaan, poliitikkoihin jne. Samaan aikaan sitten Suomessa on korkea bkt ja alhainen elintaso suomalaisilla. Erona se, että suomalaiset oli rauhallista kansaa, kuten suuri osa afrikkalaisistakin on. Tänne Suomeen on vain tuotu sellaisia joita mainitset, mikä on varmasti tarkoituksellista kun ottaa huomioon ketkä tuomisesta päättävät. - Lahjonta.
" mutta entäpä jos olisi yksinvaltias? Lunastaisiko he lupauksensa vai alkaisivatko orjuuttaa suomalaisia? "
Ehkei tämä sukupolvi, mutta seuraava onkin sitten eri asia. Siksi juuri kansalle tulisi antaa valta, pois poliitikoilta. On hiukkasen paljon hankalampaa lahjoa kaikki kuin yksi. - Ikävä kyllä.
"Kansanedustajat pitää valita tehdyn työn eikä vaalilupausten perusteella."
Itseasiassa tuokaan ei oikein toimi. Ikävä ollut huomata kuinka teotkin muuttuvat sitä mukaa mitä puolueen johto käskee. - Mafiavallassa ollaan
Ikävä kyllä. kirjoitti:
"Kansanedustajat pitää valita tehdyn työn eikä vaalilupausten perusteella."
Itseasiassa tuokaan ei oikein toimi. Ikävä ollut huomata kuinka teotkin muuttuvat sitä mukaa mitä puolueen johto käskee.Tosin tuokin riippuu asiasta, joissain jutuissahan puoluejohto on aina samaa klikkiä.
Esimerkiksi suomalaisten orjuuttaminen pakkoruotsilla on pitkään ollut saman mafian aikaansaannosta. - polvista ja puolueis
Lahjonta. kirjoitti:
" mutta entäpä jos olisi yksinvaltias? Lunastaisiko he lupauksensa vai alkaisivatko orjuuttaa suomalaisia? "
Ehkei tämä sukupolvi, mutta seuraava onkin sitten eri asia. Siksi juuri kansalle tulisi antaa valta, pois poliitikoilta. On hiukkasen paljon hankalampaa lahjoa kaikki kuin yksi.Puolueissa nuo sukupolvet muuttuvat sitä mukaa kuka maksaa.
- Epäily suuri
Minä olen sitä ikää joka vielä oppikoulun kävi, silloin oli historian kirjat täyttä valetta.
Hyvä jos totta nykyään puhuvat, mitä kyllä pahasti epäilen. Perustelen epäilyäni sillä että jos puhuisivat totta niin ei varmasti olisi ollut pakkoruotsia enää vuosiin.
Suomalaisuuden liitto on uuden kirjan juuri julkaissut Suomen historiasta, pitäisi muistaa tilata se tässä joku päivä- en ole lukenut vielä. - Muutosta on!!!!!!!!
polvista ja puolueis kirjoitti:
Puolueissa nuo sukupolvet muuttuvat sitä mukaa kuka maksaa.
Kerran kuussa suunnilleen, ketä sattuvatkin tapaamaan.
- Ajattelemisen aihe
Helppohan hurrien on elellä leveesti, kun suomalaisia orjuuttivat koko historian ajan 1500 luvultakohan se alkoi.
.
Aika monta myös tappoivat. Suomalaisista maksettiin tapporahaa.
Jos ei olisi kansanmurhaa harjoitettu vuosisatoja, meitä olisi vähintään kymmenen kertaa enemmän.
Muualla pienemmät kansat sai lisääntyä rauhassa ja nyt heitä on satoja miljoonia. Toki myös kävi joillekin kansoille niin ettei heitä ole enää. Kumminkin kannattaa miettiä asiaa. Vuosisatainen suomalaisviha ei ole loppunut. Eikä ole näköpiirissä että loppuisikaan. - y s t ä v ä m m e
Ajattelemisen aihe kirjoitti:
Helppohan hurrien on elellä leveesti, kun suomalaisia orjuuttivat koko historian ajan 1500 luvultakohan se alkoi.
.
Aika monta myös tappoivat. Suomalaisista maksettiin tapporahaa.
Jos ei olisi kansanmurhaa harjoitettu vuosisatoja, meitä olisi vähintään kymmenen kertaa enemmän.
Muualla pienemmät kansat sai lisääntyä rauhassa ja nyt heitä on satoja miljoonia. Toki myös kävi joillekin kansoille niin ettei heitä ole enää. Kumminkin kannattaa miettiä asiaa. Vuosisatainen suomalaisviha ei ole loppunut. Eikä ole näköpiirissä että loppuisikaan.Suomalaisista maksettiin vähemmän kuin eläimistä.
- 766578
Muutosta on!!!!!!!! kirjoitti:
Kerran kuussa suunnilleen, ketä sattuvatkin tapaamaan.
Raha ratkaisee, on se mukavaa.
- kahdeksas kohta
taitaa olla melkein koko kansa tuosta samaa mieltä
mutta kun kansalla ei ole valtaa vaan se valta on poliitikoilla eli heillä jotka poliitikkoja määrää
kansalta ei kysytä mitään - Kähmintä päällä
766578 kirjoitti:
Raha ratkaisee, on se mukavaa.
Suhteet myös - palkkiovirkoja saa sitä mukaa puolueen sisältä ja muualta mitä tottelee valmiiksi lahjottujen puoluejohtojen määräyksiä. Eilen uutisoivat että kepu haluaa rajoittaa keskustelua pakkoruotsista, vahingossa uutisoivat tuonkin verran kun ainakin rkp-palstalla sanovat että uutinen sitten otti ja katosi.
- Väkivalta ja lahjus
Yleensä ne väkivaltaisimmat ovat niitä ylimystön jäseniä. Väkivallalla pitävät muut kurissa etteivät nousisi orjan asemasta.
Kellekään ei liene epäselvää että viikinkien jälkeläiset täällä ovat heitä.
- Helppoa löytää
*Nyt on minunkin helpompi haukkua teittiä, kun vaan _tietäisi teistä jotain._*
Muutoksella on omat nettisivut, joissa oma keskustelupalstakin. Lisäksi YouTubesta löytyy videoita esimerkiksi suoran demokratian esittelystä.- Hommaforumissa
on muutoksella oma osansa myös, mutta helpommin taitaa puolueen omilta sivuilta löytyä tietoa
- Uusia tilalle
Niin kai, mutta olen edelleen sitä mieltä, että luenpa miten kauniita lupauksia tahansa,
niin miten ne lupaukset lunastetaan ? Ja luotanko taas uuteen kun wnhoistakin on vain huonoja kokemuksia?
-
Erona onkin se että nuo aiemmat on jo todistaneet että eivät välitä asioita hoitaa. Jos jokainen ymmärtäisi olla äänestämättä näitä jotka suomalaisten elintasoa pitävät alhaisena verrattuna bruttokansantuotteeseen, niin vähitellen alkaisi löytämään sellaisia jotka asiat haluavat korjata. Eihän se heti tapahtuisi tuo korjaaminen mutta jos ei edes yritä niin ei varmastikaan tapahdu koskaan.
Poistin omat viestini, koska johtajanne mielestä en kuulu tälle palstalle.
Anteeksi jos viestiketjusta tulee hassu, mutta ehkä se näin jopa parantaa lukuelämyksiä.
Niin tarkoitukseni oli tutustua muutos-2011 puolueeseen, jos sitä äänestäisi,
jos PerusSuomalaiset töppää jotain, mutta katson etten kykene luottamaan teidän johtonne taitoihin, vaan mietin sitten jotain muuta muutosta.
En ole koskaan tahtonut pahaa kenellekään.- JM-K
http://www.muutos2011.fi/vb/forum.php
Vaalisivut:
http://www.muutos2011.fi/vb/content.php
(en siis ole *se* JM-K, vaan joku ihan toinen, sisäinen jm-K)
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113485MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681878Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811194Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt213886- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768