Onko kenenkään lapsi allerginen joulukuuselle? Miten allergia on ilmaantunut? miten on hoidettu?
meillä tyttö viime jouluna vietiin ambulanssilla sairaalaan kun ei saanut henkeä ja nyt uutenavuotena käytiin kylässä missä oli kuusi, niin nyt on naama kirjavana ihottumasta. tyttö on tällä hetkellä 2,5v.
joulukuusiallergia
2
1063
Vastaukset 2
Eipä meillä ole joulukuusiallergikkoa. Entinen työkaveri oli kuuselle allerginen ja siksi töihin ei sisälle voitu aitoa kuusta tuoda (sama juhannuksena koivut). Meni nenä tukkoon, silmät kutisivat ja lopulta koko homma päättyi astmakohtaukseen.
Oireet hoidettiin ja puut heivattiin ulos.- kuusiallergikko
Hei,
Olen joulukuusiallergikko - haistan kuusen jo kaukaa :) Nenässä tuntuu "jännältä", en osaa sen tarkemmin kuvailla, ja myös silmissäpientä tunnetta ja ihon kiheilmöintiä. Itse on ole joulukuusen kanssa samoissa tiloissa oleillut sitten yläasteajan kuin satunnaisesti. (Ikää nyt reilut 30v.) Tarvittaessa otan allergialääkkeen, esim. yökylässä kavereilla.
Minulla myös vastaaavasti kuin yllä eli koivun kanssa en suostuisi samaan tilaan.
Tulevaisuuttanne ajatellen...
Itselläni tulee aivastelua ja muuta oiretta myös juuri leikatusta ruohosta. Lisäksi tuoreen puun käsittely esim. halkopinon tekeminen saa kasvot kuumottamaan. Pienenä muistan ikäviä kokemuksia pajupillin tekemisestä ja koivunlehtien keräämisestä. Olen myös siitepölyallergikko; eniten koivu, hieman heinät.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1152403Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???371453Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha641995- 106983
- 71962
- 97878
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76700- 70696
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31686