Olen ollut masentunut lähes koko ikäni ja olen kuntoutuksessa. Kuntouttajat vaan toitottavat samoja asioita. mm. osastolle menoa. Olen ollut siellä ja tiedän ettei siellä olo mitään auta. Mutta kuntouttajat jankkaavat kuin pikkulapset tästä osastolle menosta. Alan epäillä onko koko kuntoutuksesta mitään apua.
Koko sosiaalinen elämäni on tietokoneella. Pelaan erästä tiettyä peliä, joka pitää minut kasassa henkisesti. Ei niinkään peli, mutta ihmiset siellä. Kuntouttajat yrittävät saada minut eroon näistä ystävistäni, koska kuulemma pelaan liikaa. He yrittävät käytännössä tuhota ainoan sosiaalisen elämän, jota minulla on mahdollista olla. Lisäksi minun pitäisi käydä tietyssä päivätoiminnassa, joka ei kiinnosta minua tippaakaan tällä hetkellä. Kun sanon etten jaksa mennä sinne, niin kuntouttajat heti alkavat puhua taas osastosta. Heillä ei näköjään ole mitään muuta vaihtoehtoa minulle kuin tuo osastolla olo, jota olen jo kokeillut. Kai se on jotenkin helpointa heille lykätä vain hankalat potilaat osastolle. Lisäksi kuntoutuksen alussa luvattiin käydä eri paikoissa, mm. jossain josta voisi alkaa harrastus, mutta mitään ei ole ehdotettu sen jälkeen, eikä missään ole käyty. Tämä kuntoutus ei toimi. Yhtä hyvin voisin olla kuollut. Kukaan ei kuitenkaan välitä, katoaisi vain yksi hankala potilas pois tilastoista.
Koko sosiaalinen elämäni on tietokoneella. Pelaan erästä tiettyä peliä, joka pitää minut kasassa henkisesti. Ei niinkään peli, mutta ihmiset siellä. Kuntouttajat yrittävät saada minut eroon näistä ystävistäni, koska kuulemma pelaan liikaa. He yrittävät käytännössä tuhota ainoan sosiaalisen elämän, jota minulla on mahdollista olla. Lisäksi minun pitäisi käydä tietyssä päivätoiminnassa, joka ei kiinnosta minua tippaakaan tällä hetkellä. Kun sanon etten jaksa mennä sinne, niin kuntouttajat heti alkavat puhua taas osastosta. Heillä ei näköjään ole mitään muuta vaihtoehtoa minulle kuin tuo osastolla olo, jota olen jo kokeillut. Kai se on jotenkin helpointa heille lykätä vain hankalat potilaat osastolle. Lisäksi kuntoutuksen alussa luvattiin käydä eri paikoissa, mm. jossain josta voisi alkaa harrastus, mutta mitään ei ole ehdotettu sen jälkeen, eikä missään ole käyty. Tämä kuntoutus ei toimi. Yhtä hyvin voisin olla kuollut. Kukaan ei kuitenkaan välitä, katoaisi vain yksi hankala potilas pois tilastoista.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tämä taitaa olla yleistä niille masentujille, joille lääketieteen konstit ja terapiat ei auta että silti vaan tyrkytetään samaa vaihtoehtoa uudestaan ja uudestaan kun ei muuta osata. Minulle ei ole onneksi tyrkytetty osastolle menoa, koska se on mielestäni vihoviimeinen paikka paranemiselle. Asun itse ulkomailla ja ensisijainen kontaktini on yleislääkäri, joka on tietysti ihan sekaisin kun lääkkeet eivät minun kohdallani toimi. Sitten vain hoetaan mantraa että kognitiivinen psykoterapia sitten auttaa, mutta sinne on jono. Minulle ei ole auttanut tuo eikä muukaan terapia aikaisemmin, mutta sehän on tietysti sivuseikka kunhan saavat minut sen keinoin työnnettyä ulos vastaanotolta. Lääkäri ei itse keksi mitään uutta mutta ei kuuntele minunkaan ehdotuksiani. Edessä taas psykiatrin tapaaminen, joka viimeksi löi napit kouraan ja sanoi ettei tarvitse tulla uudestaan. Huoh...Kyllä tämä kaikki johtuu siitä etteivät ne itsekään tiedä mitä tekisivät pitkäaikaismasentujien kanssa.
Tää on taas niin hiton helppoa sanoa, mutta ehkä noiden hoitavien tahojen tarkoitus on, että saisit vähän irrotettua siitä kuviosta missä olet tottunut elämään ja onnistuisit avaamaan jotain uusia uria, tekemään muutoksia. On kyllä aika ristiriitaista tuo, että ensin puhutaan jostain aktiviteettien aloittamisesta ja sitten ei mitään tapahdukaan kuntoutuksessa sellaisen osalta. Mutta kai se joka tapauksessa yleensä menee niin, että jostain pitäisi onnistua myös luopumaan, irtautumaan, jotta jotain ratkaisevia muutoksia voi tapahtua.
Olen itsekin ollut kuntoutuksessa vuosia, ja ihan samanlaisia tuntemuksia on täälläkin kuin mitä kuvasit. Ensin kokeiltiin lääkkeet, josta koko monivaiheisesta pelleilystä tiesi jo heti alkuun, ettei tule auttamaan mitään. Parit muodikkaat vikadiagnoosit myös sekaan, ja niihin sitten omat lääkkeensä. Järjestelmä toimii. Ja sitten kun lääkkeistä ei ollut mihinkään, niin terapiaa. Eli mun kohdalla vuosia -tun vatvomista, josta on tainnut siitäkin koko ajan tietää, ettei paljon apua ole eikä jotenkin vaan toimi, mutta kunhan nyt seurataan sapluunaa ja toivotaan, että jotain tapahtuisi. Vielä ei ole sitä ratkaisevaa muutosta elämässä löytynyt, eli jatketaan...