Mitä mieltä olette?

Vaikka yhtäältä kannatan uskonvapautta ja sananvapautta, niin haluaisin suojella lapsia ja lapsenmielisiä suoralta aivopesulta. Kyllä uskonnot sisältävät niin paljon mahdollisuuksia ahdistuksen kehittymiseen, että sananvapauden nimissä tehtävän tyrkyttämisen oikeutuksen rajoittaisin erilsiiin julkaisuihin (paperi, nettitekstit, podcastit, videot), joita niistä kiinnostuneet ihmiset voivat tarkastella omasta halustaan.

Valitettavasti jo ihan normikristillisyyden helvettijutut ja kateelliset sekä kostonhimoiset jumalat ovat vähintään k.11.

Pieni lapsi ymmärtää asiat hyvin konkreettisina. Siksi aikuisilla pitäisi olla sen verran ymmärrystä, että ei aiheuta lapsille henkistä ahdistusta omien, voimakkaidenkaan, uskomustensa vuoksi.

Muistan oman tyttäreni hädän ja ahdistuksen, kun päivähoitopaikassa oli puhuttu siitä, että ne jotka eivät usko joutuvat helvettiin. Tytöllä oli illalla nukkumaan mennessä todellinen hätä siitä, että isä joutuu ikuiseen kidutukseen uskonnottomana. Kyllähän se minunkin sydäntäni käänsi, kun näin kyyneleet kirkkaansinisissä lapsensilmissä. Siinä sitten juteltiin siitä, miten eri ihmisillä on erilaisia uskomuksia ja miten kukaan ei voi tietää mikä niistä lopulta pitää paikkansa. Järkeiltiin, että jos jumala on olemassa ja se on hyvä sellainen, niin eihän se tekisi mitään niin ikävää. Kyllähän siinä lopulta tuli uni työlle, mutta isä mietti maailman menoa pitkän tovin sinä iltana.

Minun mielestäni tämän asian ympärillä vallitsee merkillinen hiljaisuus. Tästä asiasta ei uskalleta puhua ääneen, tai se halutaan vaijentaa kuoliaaksi. Vai eikö sitä ymmärretä?

Seurasin tätä touhua aikanaan hyvin läheltä kun olin viidesläisyydessä mukana.

Mutta pelkästään lapset eivät ole vaarassa, vaan aikuinenkin voi joutua hengellisen väkivallan kohteeksi. Eräs tuntemani yksinäinen nuori meni helluntaiseurakunnan kokoukseen toivoen saavansa sieltä ystäviä. Kokouksen jälkeen saarnaaja hyökkäsi hänen kimppuunsa ”oletko uskossa” kysymyksillään. Hän vastasi rehellisesti uskoneensa Jumalaan lapsesta lähtien. Tästä innostuneena saarnaaja alkoi puhua siitä kuinka riivaajatkin uskovat ja vapisevat ja antoi ymmärtää että hän oli matkalla helvettiin. Tämän jälkeen seurasi eriasteista syyllistämistä mm. kasteesta ja uhkailuja.
Tämän nuoren ainoa todellinen turva oli ollut usko Jumalaan, ja nyt tämä helluntailaissaarnaaja demonisoi sen. Kuvottavaa! Kyllä sydämetön jeesustelija aina löytää Raamatustaan paikan millä lyödä lähimmäistään.

Oliko tämä nuori tavallista herkempi, yksinäisempi ja haavoittuvaisempi, en tiedä. Kaikki keinot näyttivät luvallisilta kun häntä painostettiin ”ratkaisuun”, josta hän ei ollut edes perillä mitä se merkitsi. Jälkeenpäin hän kertoi että se oli ollut hengellistä sanastoa käyttävää manipulaatiota jossa ihminen on tarkoitus alistaa seurakuntayhteisön ajattelemattomaksi sätkynukeksi. Hän joutui kokemustensa takia psykoterapiaan ja on tällä hetkellä sairaseläkkeellä. Tapasin hänet äskettäin. Hän kertoi olevansa nyt ateisti. Kokemukset ratkaisu-uskovien parissa olivat tehneet hänestä ateistin.

"
Toiminta voi olla psyykkisesti herkille hyvin traumatisoiva kokemus, varsinkin jos sanomaa vielä vauhditetaan helvetin uhkakuvilla ja demonisoimalla lapsen oma usko ehdottomasti rakastavaan Taivaan Isään mukamas ”kuolleena” uskona. "

Sillehän on istutettu kuuppaan jeesussatu.

Se on käytännössä samaa p**kaa, samaa väkivaltaa, samaa satua.

Minusta tässä on kyseessä paljon syvempi kysymys: onko lapsella oikeus uskonnonvapauteen? Liekö mitään uskontoa tai uskontokuntaa, jossa lapsille ei opetettaisi vanhempien uskon mukaista oppia ennen kuin he saavuttavat täysi-ikäisyyden? Sinänsä ymmärrän sen olevan ainakin tiettyjen uskontojen sisäisen logiikan mukaista, jos esimerkiksi katsotaan lasten automaattisesti joutuvan helvettiin, jos he eivät ole tehneet parannusta, uudestisyntyneet tms. Olisihan vastuutonta olla tekemättä kaikkensa lasten pelastamiseksi moiselta kohtalosta. Silti usein nämäkin uskonnot hyväksyvät sen tosiasian, etteivät kaikki epäuskoiset joille saarnataan suinkaan tule uskoon eivätkä kaikki pelastu. Aikuiselle siis annetaan oikeus kieltäytyä uskonnon tarjoamasta onnelasta, mutta lapselle ei. Kun kuitenkin oikeasti tiedämme, ettei lapsilla ole vielä aikuisen kaltaista ymmärrystä näistä asioista, eikä kykyä käsitellä uskonkysymyksiä omin neuvoin, olisiko syytä jättää pienet lapset rauhaan? Vai estääkö pelko lasten sielujen kohtalosta tällaisen "armonteon"?