VR on ollut otsikoissa jo puoli vuosikymmentä. Tilanne on koko ajan huonontutunut. Keskustalainen ministeri Anu Vehviläinen oli mukana johtamassa VR:ää toimiessaan yhtiön hallintoneuvostossa vuosina 2005-2010. Tästä eteenpäin hän on ollut liikenneministerin ominaisuudessa valvomassa omien päätöstensä toteutumista.
Vehviläinen tuntee tietenkin kaikki firman silmäntekevät ja soittelee heille päivittäin. Asioista sovitaan kuten yleensä. Outona piirteenä on aika ajoin ministerin oma toiminnan kannalta tärkeätä VR:n haukkuminen vaatimalla kirjallisia selvityksiä toiminnan vajavaisuudesta. Tätä toimintaa tarvitaan nyt enenevässä määrin Vehviläisen oman tulevan kriiittisen vaalikamppanijan pönkittämiseksi. Raukkamaisen toiminnan sijaan tämän Anu Vehviläisen pitäisikin pyytää VR:n johdolta ja henkilökunnalta, sekä VR:n asiakkailta anteeksi omaa taitamattomuuttaan firman ylimäpänä johtana hallintoneuvostokaudellaan 2005-2010 ja siitä eteenpäin firman valvojanan ominaisuudessa liikenneministerinä aiheuttaessaan nämä sotkut. Ellei hän ole pääsyyllinen näinin vajaatoimimattomuuksiin, niin silloin hän on vain nostanut palkionsa tekemättä mitään.
Ministerikaudellaan Anu Vehviläinen on kaiken lisäksi mm. pakottanut VR:ää sijoittamaan niukoista varoistaan ison osan ministerin kotipuolessa olevan Savon radan ylläpitoon aiheuttaen hirven tappio-osuuden VR:n budjettiin ja estäen tarpeellisen toiminan pöyrittämisen. Tätä voisi sanoa veronmaksajien rahojen käyttämiseksi omaan vaalityön.
VR:n johto ei tietenkään uskalla raporteissaan sanoa totuutta pääsyystä toimintavajavuuksiin, vaan tilalle täytyy keksiä tekosyitä. Täten liikenteen luotettavuus ei tulevienkaan raporttien kirjoittamisella ei tule koskaan paranemaan.
Kuka haluaa tämän henkilön, tai hänen tapaisiaan johtamaan keskustapuoluetta seuraavalla vaalikaudella?

Vastaukset 5
Vanhimmat
kuin paskalaki Lehtomäki, Sirkkovirus-Liisa ja puuteroitu ladonovi.
On siellä muittenkin puolueiden turhia ministereitä, kuten sisäministeriössä.
tuollaiset päättömät kiintiökanat vittuun hallituksesta.
Mainitset Anu Vehviläisen tarvitsevan Savonrataa ja korjauttaneen sitä hulvattomasti. Rohkenen epäillä, että hän enimmäkseen lentää kotipuoleensa Joensuuhun silloin, kun siellä käy.
Saattaa tosin käyttää juniakin, mutta Helsingistä Joensuuhun kuljetaan Karjalan rataa ei Savonrataa pitkin. Alkupätkä Helsingistä Kouvolaan on molemmissa sama, mutta Karjalan rata lähtee Kouvolasta kohti Lappeenrantaa, kun taas Savonrata lähtee Kouvolasta pohjoiseen kohti Mikkeliä.
Tiedän toki Vehviläisen saaneen rahoitusta radankorjaustyöhön Savonlinnasta Huutokoskelle olevalle välille. Sieltä rata jatkuu Pieksämäelle. Tästä radasta piti tulla tärkeä osa Suomen puunkuljetuksiin, mutta ei ole ainakaan toistaiseksi käynyt näin kuin aiottiin.
Itse matkustan junalla Savon rataa lähes viikottain, joten tiedän senkin puutteet. Yksi raidepari ei aina riitä ja niinpä usein odotellaan sivuutusraiteilla kiirempää junaa. Junat ovat aika täysiä perjantaisin ja sunnuntaisin, mutta viikon muina päivinä löytyy hyvin tilaa lähes joka vaunusta. Aina toki parannettavaa löytyy, mutta näinkin tullaan toimeen.
Helsinki on tietysti luku sinänsä, siellä kun asuu lähiympäristö mukaan lukien noin 20 prosenttai suomalaisista.
Ei ollut kysymys siitä, että matkustaako ns. ministeri junassa itse. Kysymys oli, että ostiko hän veronmaksajien rahalla ääniä kotialueeltaan aiheuttaen samalla valtavan tappion VR:lle ja siten pääkaupunkiseudun tarvitsemien ratainvestointien siirtymisen.