Kokoomus geenejä

Kuin Puheenjohtaja Jutta Urpilaisella, on kokoomus mies hänellä.

Paasio tunnetaan ennen kaikkea poliitikkona, joka käyttää eri paria olevia sukkia, kenkiä ja mielipiteitä. Tavallisesti Paasiolla on ollut molemmissa jaloissa vasemman jalan sukka, mutta erittäin harvoin ovat käytössä olleet myös oikean jalan sukat.

Pertti Paasion poliittisen uran kohokohta oli Murphyn lain keksiminen. Paasio on kirjoittanut aiheesta kirjan Minä ja Mr Murphy. Ko. saavutuksen lisäksi Paasio toimi myös Sosialidemokraattisen puolueen puheenjohtajana vuosina 1987–1991. Paasion suvussa kulkee erityinen sosdem-geeni, joka altistaa paitsi kömpelyydelle, myös sosialidemokratialle. Pertti Paasion isä Rafael oli myös SDP:n puheenjohtaja ja hänen tyttärellään Helillä on suuri riski tulla sellaiseksi. Kantasolututkimuksesta toivotaan apua sosdem-geenin seurausten hoitoon.
377
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tervetuloa tuomar hakaniemen hautausmaalle suurelisine palkkoinesi. -helsinki.

Äänestä
  • Isä oli kokoomus ministeri.

    Erkki venkoillut ja venkoloinut miljonääriksi työväen rahoilla.
    Perintönsä päälle.
    Huvittava oli ministeris alkukautensa kun sössötti velkojaan..sanoi olevan asuntovelkaa. Osteli asuntoja halvalla korolla, ja valitti niitä lainoja.
    ex kihlattunsa Tarja Halonen samoilla apajilla..maksatti monet asuntonsa halvalla lainalla. Nyt osakkaiden arvo monin kertainen.
    Olevat mukamas niin köyhää..puheissaan.

    Äänestä

  • kokoomus geenejä kirjoitti:

    Isä oli kokoomus ministeri.

    Erkki venkoillut ja venkoloinut miljonääriksi työväen rahoilla.
    Perintönsä päälle.
    Huvittava oli ministeris alkukautensa kun sössötti velkojaan..sanoi olevan asuntovelkaa. Osteli asuntoja halvalla korolla, ja valitti niitä lainoja.
    ex kihlattunsa Tarja Halonen samoilla apajilla..maksatti monet asuntonsa halvalla lainalla. Nyt osakkaiden arvo monin kertainen.
    Olevat mukamas niin köyhää..puheissaan.

    yhä vaan enemmän.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaivataaan sukuun kirjoitti:

Kuin Puheenjohtaja Jutta Urpilaisella, on kokoomus mies hänellä.

Paasio tunnetaan ennen kaikkea poliitikkona, joka käyttää eri paria olevia sukkia, kenkiä ja mielipiteitä. Tavallisesti Paasiolla on ollut molemmissa jaloissa vasemman jalan sukka, mutta erittäin harvoin ovat käytössä olleet myös oikean jalan sukat.

Pertti Paasion poliittisen uran kohokohta oli Murphyn lain keksiminen. Paasio on kirjoittanut aiheesta kirjan Minä ja Mr Murphy. Ko. saavutuksen lisäksi Paasio toimi myös Sosialidemokraattisen puolueen puheenjohtajana vuosina 1987–1991. Paasion suvussa kulkee erityinen sosdem-geeni, joka altistaa paitsi kömpelyydelle, myös sosialidemokratialle. Pertti Paasion isä Rafael oli myös SDP:n puheenjohtaja ja hänen tyttärellään Helillä on suuri riski tulla sellaiseksi. Kantasolututkimuksesta toivotaan apua sosdem-geenin seurausten hoitoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu