Vierivä teksti ilman "tyhjyyttä"

Pohdiskelijabuu

Mietin, että onko mahdollista tehdä sellaista vierivää tekstiä (tai oikeastaan vieriviä kuvia), että se teksti ei pelkästään ilmesty kohti "tyhjää aluetta" vasemmalta tai oikealta, vaan täyttäisi rivin koko ajan, niin alussa kuin lopussakin.

Kysyn siis kahta asiaa:
1) Voiko rivin alotuskohdan asettaa reunaan? (Esim. jos rivin kulkusuunta on oikea, niin teksti olisi alotusasemassa oikeassa laidassa ja lähtisi siitä sitten vielä oikeammalle [eli piiloon].)
2) Voiko rivin laittaa vierimään siten, että kun se alkaa alusta, niin se menee suoraan seuraavan perään, ilman sitä väliä, joka siinä tavallisesti on?

Tarkoitukseni on tehdä rivi tai laatikko (taulukolla), jossa kulkee kuvia vaakasuunnassa koko ajan, niin ettei välissä ole tyhjää tilaa alussa eikä myöskään siinä välissä, kun kuvajono alkaa vieriä uudestaan.

Olisi kiva tietää, millasella koodilla tuollanen vähän erikoisempi vierivä teksti tehdään, jos siis on edes mahdollista. Ja jos tollasta ei ole mahdollista toteuttaa esim. HTML:llä vaan jollain muulla, niin siihenkin ois kiva tietää koodi. (Ja tietysti, jos tuo ei onnistu virallisella vierivän tekstin "nimikkeellä", niin voinhan mä sen muullakin tavalla toteuttaa, jos vaan saan selville, että miten.)

3

463

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Epäselvyyttelijä

      Onko aloitusviesti liian epäselvä, vai eikö kukaan vain osaa tai jaksa auttaa? :D

      • jkjsdkjgds

        Nykyisen sivun URL auttaisi.
        Samoin se että kerrottaisiin, että tarkoitus on käyttää (tai nyt jo käytetään) marquee-elementtiä, jos niin.
        Sekin auttaisi, että kerrottaisiin, miksi halutaan sitä mitä halutaan (mikä kerrottiin hämärästi). Kaikki nimittäin eivät halua auttaa toisia ampumaan itseään jalkaan vaikka osaisivatkin. Joten jos on jokin tolkullinen syy haluta jotain pelleilyltä näyttävää, se kannattaisi kertoa.


    • Kolmekolme33

      Kiitos vastauksesta.

      Kyseessä on sellaisen nettiyhteisön fanisivusto, jonka käyttäjillä (sen yhteisön, ei sivustoni) on avatareja. Tarkoitukseni oli saada niiden hahmojen kuvia liikkumaan vierekkäin jonossa, esimerkiksi yksi kerrallaan. Tälläkin hetkellä ne liikkuvat, mutta kun rivi alkaa alusta, niin siinä välissä on sitä tyhjää...

      Mutta jaa, ehkä on parempi ampua itseään jalkaan tällaisella huonolla tavalla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      75
      1230
    2. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      82
      1147
    3. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1125
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      965
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      918
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      60
      854
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      73
      734
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      682
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      662
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      632
    11. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      547
    12. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      90
      540
    13. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      137
      530
    14. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      512
    15. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      36
      505
    16. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      11
      490
    17. 43
      477
    18. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      42
      468
    19. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      19
      456
    20. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      85
      444
    Aihe