suomi suomalaisille ia suomenkielisille.
periaate
T
3107
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Suomi kuuluu EU:hun, asioista päättävät Brysselin herrat, saatanan tyhmän nettifennon mielipiteillä ei ole vaikutusta
Yritetäänpäs nyt edes olla kohteliaita. Ei kai sellainen ole liikaa vaadittu, vai onko?
Minusta kaksi ihmistä saa keskenään puhua mitä kieltä haluaa, jos he ovat tästä ääneen tai ääneti sopineet. Kenelläkään ei ole oikeutta puuttua tällaiseen yksityiseen sopimukseen, joka ei vahingoita kolmansia osapuolia (erityisesti, jos desibelit ostaan pitää kurissa, kuten esim. venäjää puhuvat useimmiten osaavat varsin luontevasti tehdä).
Kielen (esim. pakkoruotsin) tuputtaminen muille taas ei ole asiaankuuluvaa, koska yhteistä sopimusta kielestä ei ole.
Elementary, my dear Watson.
Eikä vielä tyhmemmällä nettisvekolla. Svedupetterit on ihmeissään kun ei enää voi vanhan kaavan mukaan mennä, lahjomalla lahjattomia.! Kassa sijaitsee Brysselissä asti, eikä sinne osata , eikä asioita hoitaa pelkällä pakkoruotsilla.;-) Taitaa viuduttaa aika paljon, siellä ollaan tarkoina ettei mennä "kielitalebanien" mukaan. Se saattaa maksaa hyvin tuottavan uran, Brysselin käytävillä..!! Euroopassa toimii näet demokratia paljon paremmin kuin Suomessa.