Lähes kolisi eilen

Oli eilen tosi lähellä kolari. Kehä III:lla itään, Jumbon edessä. Itse olin ajamassa lentoaseman liittymästä ulos ja ryhmittynyt sen mukaisesti äärioikealle ramppiin ajoa varten, vasemmalla puolellani olevalla kaistalla jatkuvaa jonoa pienellä ylinopeudella. Lentoasemantien alla olevalla pysäkillä on bussi, joka heittää pysäkkiä lähestyessäni vilkun oikealle ja minusta piittaamatta alkaa sitten isomman oikeudella tehdä lähtöä (rajoitus 80 km/h, joten ei etuajo-oikeutta).

Ei jäänyt paljoa väliä kun ei ollut tilaa väistää vasemmallekaan, onneksi selvisi säikähdyksellä.

Tuollaisia bussi-idiootteja sitä on liikenteessä.
4255
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Samoin, eilen melkein kolisi kehällä, kun edessä joku vaalea ökymaasturi ilmeisesti luuri korvalla panikoi punavaloa turhan myöhään ja veti maksimijarrutukset. Olisin tietenkin voinut jarruttaa perässä, enkä varmaan olisi peräänkään törmännyt, kun nostin kaasun heti kun näin punavalon syttyvän, mutta näin kuitenkin paremmaksi kouluttaa idioottia ja koukkasin tyhjän vasemmalle kääntyvien kaistan kautta ohi. Todella omituista tuollainen äkkijarruttelu, varsinkin kun se sitten ei edes pysähtynytkään siihen risteykseen, vaan peiliin katsoessani valui sieltä risteyksen yli tosi myöhäisillä punaisilla.

Äänestä
  • Kaltaisiasi kusipäitä on nykyisin liikenne täynnä, liikennevalot tuntuu olevan vain infomerkkinä.

    Olisit kusipää pysähtyny niihin valoihin.

    Äänestä

kaikilla sitä kortti onkin..vasen..oikea..vasen...

Äänestä

ei tullut mieleesi ennakoida mitä tulee tapahtumaan ja nostaa jalkaa kaasulta,yleensä yhteispeli,vai ymmärrätkö mitä se on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


bussi vaaransi kirjoitti:

Oli eilen tosi lähellä kolari. Kehä III:lla itään, Jumbon edessä. Itse olin ajamassa lentoaseman liittymästä ulos ja ryhmittynyt sen mukaisesti äärioikealle ramppiin ajoa varten, vasemmalla puolellani olevalla kaistalla jatkuvaa jonoa pienellä ylinopeudella. Lentoasemantien alla olevalla pysäkillä on bussi, joka heittää pysäkkiä lähestyessäni vilkun oikealle ja minusta piittaamatta alkaa sitten isomman oikeudella tehdä lähtöä (rajoitus 80 km/h, joten ei etuajo-oikeutta).

Ei jäänyt paljoa väliä kun ei ollut tilaa väistää vasemmallekaan, onneksi selvisi säikähdyksellä.

Tuollaisia bussi-idiootteja sitä on liikenteessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu