IPU on Maalaisliiton

Kun Maalaisliitto muutti nimensä Keskustapuolueeksi niin syynä oli äänestäjien haku kaupungeista. Puolue toimi kuin kameleontti. Sen peruskannattajien kohtalolla ei ollut mitään väliä puolueaktiivien etujen rinnalla. Nyt on kulunut 30 vuotta tuosta maaseudun asukkaille kohtalokkaasta pelistä. Sen seurauksena Suomi menetti itsenäisyyden. Talonpojat ovat menettäneet tilansa ja heidän lapsensa ovat joutuneet jättämään synnyinseutunsa. Keskustan johtajien peli on merkinnyt talouden taantumista työpaikkojen ehtymistä ja ennen vireän maaseudun kuihtumista. Jäljelle on jäänyt muutamat kaljakuppilat joista PS nyt haalii kannattajia lässypuheillaan.
IPU on pysynyt Maalaisliiton juurilla,eikä sitä kannata kuin kehua. IPU on Maalaisliiton työn jatkaja. Keskusta Maalaisliiton työn tuhoaja vasemmistosiipensä PS:n kanssa.
Hyvinvointia rakennetaan työtä tekemällä. Keskusta sen on tuhonnut. Edes halonhakkuu ei enää kannata huippuverotuksen vuoksi. Pääomatuloverotuksen tasaveron vuoksi Keskusta tuhosi oman kannattajakuntansa edellyrtykset tehdä työtä. Tukiaistyöllistäminen on merkinnyt työn loppumista suurimmalta osalta maaseudun väestöä. Kilometritehdas on Keskustan suurin saavutus maaseudun suhteen.
Tämä tukiaishelvetti on siirtänyt maaomaisuudet pienelle kerholle joka kokoontuu säännöllisesti ELY-keskuksissa,OP-pankeissa ja Keskustan eri tupailloissa. Näin ne rahat puijataan talonpojilta ja muilta veronmaksajilta.
Valitettavasti kaikkea ei ole vielä nähty,vaikka monet pyramidit ovat luhistuneet kansalaisten maksettaviksi. Kun Keskusta loi tämän yhteiskunnan rappion,niin eipä äly taaskaan riittänyt käsittämään seurauksia. Lyhyeksi pelaaminen on tuon puolueen väen motto. Ne menivät tähän keplotteluun innolla mukaan niin pörssissä kuin tuotannossa. Seuraukset kammottaa. Vieläkö joku voi äänestää petkuttajiaan kun on olemassa maanläheinen, Maalaisliiton työtä jatkava IPU?
2123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

IPU on vielä rehellisempi kuin Maalaisliitto, jossa oli mm. oman edun tavoittelijoita Kekkosen aikana. Nämä oman edun tavoittelijat nöyristelivät Kekkosta ja pääsivät siten korkeisiin virkoihin. En ole havainnut narsistisia piirteitä IPUssa.

" IPU on Maalaisliiton työn jatkaja. Keskusta Maalaisliiton työn tuhoaja vasemmistosiipensä PS:n kanssa." Se pitää paikkansa. Keskusta tuhoaa Alkion, Kallion ja Kekkosen työn tulokset. Maaseutupolitiikkaa ei ole enää tarpeeksi, on vain EU:n aluepolitiikka. Maaseututeiden hyvä kunto, peruspalvelut, kyläkaupat, kyläpostit ovat historiaa.

"Hyvinvointia rakennetaan työtä tekemällä. Keskusta sen on tuhonnut. Tukiaistyöllistäminen on merkinnyt työn loppumista suurimmalta osalta maaseudun väestöä. " Työllistämistukipaikat ovat vähentyneet, kun yritysten työvoimantarve on laskenut lisääntyneen automaation seurauksena. Ennen riitti työtä ja hyvinvointia, nyt ahneutta Keskustan johdolla.

"Edes halonhakkuu ei enää kannata huippuverotuksen vuoksi. Pääomatuloverotuksen tasaveron vuoksi Keskusta tuhosi oman kannattajakuntansa edellytykset tehdä työtä." Energiapuun tarve kasvaa jatkuvasti, mutta Keskusta on kiristänyt metsäverotusta, minkä seurauksena energiapuukauppa on kääntynyt laskuun yhtäkkiä. Nyt energiapuuta tuodaan ulkomailta.

Äänestä
  • Olet oikeassa että Maalaisliitonkin aikana puolueen kerma saalisti äänestäjiään. Toiminta ei ollut kuitenkaan niin hulvatonta kuin nyt Keskustan roistojen aikana.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


työn jatkaja kirjoitti:

Kun Maalaisliitto muutti nimensä Keskustapuolueeksi niin syynä oli äänestäjien haku kaupungeista. Puolue toimi kuin kameleontti. Sen peruskannattajien kohtalolla ei ollut mitään väliä puolueaktiivien etujen rinnalla. Nyt on kulunut 30 vuotta tuosta maaseudun asukkaille kohtalokkaasta pelistä. Sen seurauksena Suomi menetti itsenäisyyden. Talonpojat ovat menettäneet tilansa ja heidän lapsensa ovat joutuneet jättämään synnyinseutunsa. Keskustan johtajien peli on merkinnyt talouden taantumista työpaikkojen ehtymistä ja ennen vireän maaseudun kuihtumista. Jäljelle on jäänyt muutamat kaljakuppilat joista PS nyt haalii kannattajia lässypuheillaan.
IPU on pysynyt Maalaisliiton juurilla,eikä sitä kannata kuin kehua. IPU on Maalaisliiton työn jatkaja. Keskusta Maalaisliiton työn tuhoaja vasemmistosiipensä PS:n kanssa.
Hyvinvointia rakennetaan työtä tekemällä. Keskusta sen on tuhonnut. Edes halonhakkuu ei enää kannata huippuverotuksen vuoksi. Pääomatuloverotuksen tasaveron vuoksi Keskusta tuhosi oman kannattajakuntansa edellyrtykset tehdä työtä. Tukiaistyöllistäminen on merkinnyt työn loppumista suurimmalta osalta maaseudun väestöä. Kilometritehdas on Keskustan suurin saavutus maaseudun suhteen.
Tämä tukiaishelvetti on siirtänyt maaomaisuudet pienelle kerholle joka kokoontuu säännöllisesti ELY-keskuksissa,OP-pankeissa ja Keskustan eri tupailloissa. Näin ne rahat puijataan talonpojilta ja muilta veronmaksajilta.
Valitettavasti kaikkea ei ole vielä nähty,vaikka monet pyramidit ovat luhistuneet kansalaisten maksettaviksi. Kun Keskusta loi tämän yhteiskunnan rappion,niin eipä äly taaskaan riittänyt käsittämään seurauksia. Lyhyeksi pelaaminen on tuon puolueen väen motto. Ne menivät tähän keplotteluun innolla mukaan niin pörssissä kuin tuotannossa. Seuraukset kammottaa. Vieläkö joku voi äänestää petkuttajiaan kun on olemassa maanläheinen, Maalaisliiton työtä jatkava IPU?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu