Voiko asiasta tehdä rikosilmoituksen?
Olen 18-vuotias lukiolainen ja asun vielä kotona. Eräänä päivänä kävin hakemassa postin ja minulle oli tullut kirje, jossa kerrottiin että minulle on laitettu maksuhäiriömerkintä. Kyse oli siis maksamattomista aku ankoista, joita tilattiin minun ollessa 10-vuotias. Minulla on luultavasti useita merkintöjä, koska minulle tilattiin tavaroita laskulla minun ollessa alaikäinen. Voikohan tästä laittaa tutkintapyynnön poliisille? Tottakai lapsena luuli, että vanhemmat hoitavat kaikki asiat ja enhän minä tiennyt vanhempieni talousongelmista. Itse en ole koskaan edes nähnyt ko laskuja, koska vanhemmat ovat ne ilmeisesti piilottaneet.
Vanhemmat aiheuttaneet maksuhäiriömerkintöjä
32
4607
Vastaukset
- 13+5
tee vaan ilmoitus ja käräjillä kumoavat maksuhäiriömerkinnät.
- 20+20
Tietenkin ilmoitat asiasta! Vaikka kyseessä onkin omat vanhempasi niin silti. Sun elämään vaikuttaa luottotietojen menetys, joten siksi hoida asia. Pyydä asiakastiedosta omat luottotietosi niin saat selvyyden siitä millaisia merkintöjä sulla oikein on!
- kaikkea sitä ?
Mutta on tuomonen todella sikamaista.
tutki nyt ihmeessä ensin ja hutki vasta sitten.
- hdgdf
ensiksi täytyy todeta että tuohan on törkeetä ja ehdottomasti kannattaa käräjöidä vain jo pelkästään sen takia että saa merkinnän pois.
mutta jos rästi on tullut 8 vuotta sitten niin kaikkien sääntöjen mukaan se olisi pitänyt vanheta joa ajat sitten ja asia raueta. otapa selvää.- emeyem er
Ei raukea jos velkoja tekee uudestaan ilmoituksen voudille ennenkuin määräaika on kulunut umpeen. Ellei tee, eli velkoja "unohtaa" niin sitten maksuhäiriömerkintää ei tule.
Esimerkiksi minulle tuli velkaa kolmisen tonnia 90 luvun puolella ja siitä tuli maksuhäiriömerkintä joka kesti neljä vuotta (siitäkin huolimatta että sen olisi maksanut pois.) Koska en saanut maksettua velkaani, niin valtio peri velkoja uudestaan neljän vuoden päästä ja taas tuli neljäksi vuodeksi maksuhäiriömerkintä. Kun velan olisi pitänyt vanheta kymmenen vuoden päästä (En ole selvillä näistä ajoista ja siitä että pitäisikö velkojen tosiasiassa vanheta ja milloin) niin taas tuli uusi lasku kotiin voudilta ja pyyntö että maksaisin ja ellen maksa niin sitten tulee taas maksuhäiriömerkintä mikä kestää sen neljä vuotta.
Ilmeisesti täällä ei velat vanhene kuin heillä jotka ovat tehneet jonkinlaisen velkasaneerasusopparin, mutta nämä pienemmät velat ja pankkien velat vain jatkavat olemistaan hamaan loppuun saakka kasvaen helvetinmoista korkoa ja valtion lisätessä joka laskun perään 250 euroa käsittelykuluja. Esimerkiksi omalla kohdalla pääoma on jo reippaasti pienempi mitä itse korot ja käsittelykulut ovat. No, jospa tässä pitkäaikaistyöttömänä saisi työpaikan edes sen ajaksi että saisi tuon vittumaisen piikin lihastaan maksetuksi.
- nisun jyvä
Olisit käynyt kirpparilla etkä aina kinunut saatavias kotonas.
- sitäsatttuu
Suomessa mutta ainakaan Ruotsissa ei edes käräjien päätöksellä voi kumota maksuhäiriömerkintää jos se on mennyt jo kronofogdeniin.
Toivon että sen voi, mutta joka tapauksessa tee ilmoitus, koska tuo on törkeää.
Minulla kävi aikanaan niin että opiskelin suomessa, joten sain ison koko vuoden opintotuet heti, ne menivät suoraan vanhemmille koska en ollut 18v. äiti ja isä eronneet, rahat menivät isälle, joka sitten antoi ne äitini haltuun. Sain 20€ /viikko rahaa ruokaan, hygieniaan ja puhelimensaldoon. Tiesin jo alusta että äitini vohkii rahani mutta sitä ei isä uskonut, no rahat tulivat marraskuun lopussa ja maaliskuun alussa kysyin voisiko emäntä laittaa vähän ekstraa jotta sain talvikengät, hän vastas: "Sinun rahat on loppunut jo aikaa sitten!". Ja olinhan minä nähnyt mihin ne meni, alkoholiin, taulu-tv, uudet sohvat, keittiönpöydät jne jne.
Yritin kysyä apua kuraattorilta ja ties keltä että voinko nostaa syytettä, sanoivat että periaatteessa et voi koska he ovat elatusvelvollisia.
Pari vuotta myöhemmin keskustelin yhen tutun asianajajan kanssa joka sanoi että olisin voinut, koska olin kirjoilla isäni luona ja asuin asuntolassa, äidilläni ei olisi ollut oikeuttaa kajota minun rahoihini, eikä antaa minulle noin pientä summaa selvitäkseni. Joten ota asiasta hyvin selvää!- mk
Niin vanhemmilla ei ole oikeutta sinun opintotukeen ja sinun olisi pitänyt hakemuksiin laittaa oma tilinumerosi ja rahat ohjata sinne niin olisit heti mennyt vaikka kunnan soaiaalitoimistoon niin ne olisivat ottaneet sinun opintotukirahat sinun käyttöön ja niin edelleen. Kyllä vanhempien täytyy lapset elättää niin kauan kun ne asuvat kotona niin hyvä tulee. Itsellä 16v tytär ja saa kaikki rahansa pitää mitä pikkutöillään tienaa ja itse annan lisää kun tarttee.
- sitä satttuu
mk kirjoitti:

ruotsissa eri käytäntö kuin suomessa. Rahat kuuluvat vanhemmille kunnes täytät 18 vuotta.
- pankuuri
sitä satttuu kirjoitti:
ruotsissa eri käytäntö kuin suomessa. Rahat kuuluvat vanhemmille kunnes täytät 18 vuotta.
Lapsen rahat on lapsen rahoja, mutta vanhemmat voivat käyttää niitä.
- ella 49
minulla on 55-vuotias sisar, joka aiheutti omalle pojalleen luottotietojen menetyksen,hänen ollessaan alaikäinen,poika sairasti, ja äiti jätti sairaala laskut maksamatta,lehtitilaukset ym.Nyt poika on aikuinen ja on maksanut 3000euroa rästejä,jotka äiti jätti maksamatta,velkaneuvoja sanoi että hänen kuuluu ne maksaa, hänen olisi pitänyt 10-vuotiaana osata varmistaa että äiti maksaa,myös vakuutusrahaa poika peri edesmenneeltä isältään ja äiti käytti nuokin rahat.Nyt aikuisena hän on liian kiltti,hyökätäkseen äitiään vastaan,joten minä jouduin maksamaan hänen opiskellessaan,nettiliittymät,puhelinliittymät,ajokortin jne!! En tiedä onko mitään tehtävissä?
- ****
Oletko nyt ihan varmaa ettei poika valehtele sinulle? Lapsen sairaalalaskut menee huoltajan maksettaviksi ja lehtitilaukset eivät päädy edes ulosottoon.
- mk
mutta saamaton vätys laittamaan äitiään vastuuseen ja niin edelleen. Veljesi voisi kuitat laskut sillä että ottaa äitinsä kannykällä pikavipin äitinsä nimiin ja rahat omalle tilille niin kosto on suloita.
- 8+2
**** kirjoitti:
Oletko nyt ihan varmaa ettei poika valehtele sinulle? Lapsen sairaalalaskut menee huoltajan maksettaviksi ja lehtitilaukset eivät päädy edes ulosottoon.
kyllä ne päätyy jos ne on liian kauan maksamatta!
- .........
Oulussa esim. päivähoitomaksu tulee hoidettavan nimellä. että periaatteessa jo pari vuotiaalla voi olla maksuhäiriömerkintä. Itse ihmettelin kun alle 10 vuotiaana leirin osallistumismaksun maksajaksi oli merkattu minut eikä vanhempiani. Onneksi he maksoivat laskuni.
lehtitilauksen maksajaksi olisi pitänyt merkata vanhemmat.- alaikäisen tilaukset
"lehtitilauksen maksajaksi olisi pitänyt merkata vanhemmat."
Käsittääkseni lehtitilauksissa on kohta "alle kahdeksantoistavuotiailta vanhempien allekirjoitus"
Korjatkaa, jos olen väärässä. - Vastuuta, vastuuta
Täällä puhutaan jos jonkinlaisista vanhempien sirtämistä vastuista. Muistakaapa, että alle 18 vuotias tarvitsee aina vanhemman suostumuksen velkoihinsa. Päivähoitomaksut määrätään huoltajille, vaikka lasku tuleekin lapsen nimellä. Tässä ketjussa esitetyt väitteet tuntuvat perusteettomilta tai sitten niitä on hieman kaunisteltu
- Voi äiti mitä teit
Mun naapuri on ottanut myös lainaa jopa alle 3 vuotiaan nimissä ja nyt on merkinnät hänelläkin.
- johan-on-perkele
No ei nyt helvetti voi tulla merkintää alaikäiselle, joka ei ole maksuvelvoitteita voinut edes edes ottaa.
VALTIO oikeuteen jos ei muu auta! - Nimim.
Maksuhäiriömerkintähän on eri asia kun luottotietojen menetys. Luottotietoja ei menetä ihan tietämättään ja kevyestä syystä. Maksuhäiriö merkinnän voi laittaa vaikka joku lehtifirma tai vastaava maksamattomista laskuista. Heidän palveluitaan ei voi silloin käyttää.
Luottotietojen menetys on aina päätös korkeammalta taholta ja paljon isompi asia ihmisen taloudessa. - ...
Sama trolli on pyörinyt netissä iät ja ajat. Ensinnäkään luottotietomerkinnöistä ei ilmoiteta mitenkään ja 100% varmuudella Aku Ankan laskut eivät aiheuta lapselle luottotietojen menetystä.
- 5 + 13
Lehtitilaukset pääsääntöisesti katkeavat heti maksamattomaan laskuun joten juttu on täyttä paskaa!
- Luotollinen
Luottotietojen menetyksestä tulee kirje kotiin. Ja kun luottotiedot saa takaisin niin siitäkin saa kirjeen. Itse olen saanut molemmat :)
- Helinä-keiju3
Luotollinen kirjoitti:
Luottotietojen menetyksestä tulee kirje kotiin. Ja kun luottotiedot saa takaisin niin siitäkin saa kirjeen. Itse olen saanut molemmat :)
Alaikäisen ja vajaavaltaisen velkaannuttamisessa Suomi toimii lasten oikeuksien vastaisesti. Hyi !
Koko järjestelmä tulee viedä Euroopain ihmisoikeustuomioistuimen tutkittavaksi. Tämä ei ole mikään yksityisen perheenjäsenten välinen juttu, eikä lasta pidä velvoittaa, oikeutta saadakseen, nostamaan kannetta tai poliisijuttua omaa äitiään tai isäänsä vastaan. Emme kai sentään missään ddr:ssä elä. Tämmönen epäkohta tulee hoitaa lainsäädäntötasolla, ja jos emme osaa, niin EU:n ihmisoikeustuomioistuin tuomitsee Suomen taas kerran. - neljän äitee
Toisekseen 10-vuotiaan laskuista huolehtii vanhemmat, ja ovat siihen velvollisia, ei lapset edes saa tehdä tuollaisia sopimuksia, eikä ilman vanhempien maksuvalmiutta tilaa yhtään mitään.
- ...
Luotollinen kirjoitti:
Luottotietojen menetyksestä tulee kirje kotiin. Ja kun luottotiedot saa takaisin niin siitäkin saa kirjeen. Itse olen saanut molemmat :)
Haistakaa nyt jo paska, lehtiä voi kuka hyvänsä tilata kenen nimellä hyvänsä ja lehden tulo vaan katkeaa maksamattomaan laskuun! Ei niissä tilauksissa kysellä henkilötunnuksia, ei syntymäaikoja, ei mitään! Luottotiedot ei voi mennä pelkältä nimeltä jolla ei ole edes syntymäaikaa saati sitten HETUA! Mikäli taas nämä olisivat, niin niistä kyllä ilmenisi, että tilaaja on alaikäinen. Siis juttu on ihan täyttä paskaa!
- mietisitääääää
neljän äitee kirjoitti:
Toisekseen 10-vuotiaan laskuista huolehtii vanhemmat, ja ovat siihen velvollisia, ei lapset edes saa tehdä tuollaisia sopimuksia, eikä ilman vanhempien maksuvalmiutta tilaa yhtään mitään.
nämä ovatkin näitä väkisin keksittyjä keskustelun avauksia joihin toivotaan mahdollisimman monen vastaavan.
Suurin osa on juuri näitä provoja.... - Helinä-keiju3
neljän äitee kirjoitti:
Toisekseen 10-vuotiaan laskuista huolehtii vanhemmat, ja ovat siihen velvollisia, ei lapset edes saa tehdä tuollaisia sopimuksia, eikä ilman vanhempien maksuvalmiutta tilaa yhtään mitään.
Suomessa on kuitenkin satoja taaperoikäisiä luottotietorekisterissä velallisina ja "epäluotettaviksi" leimattuna. Järkyttävin esimerkki oli vastasyntynyt, jota ei vielä oltu ehditty edes kastaa, vaan hän kulki järjestelmässä "tyttövauva Virtasena". Ajatus siitä, että alaikäistä ei voi Suomessa velkaannuttaa ja että kansainväliset lasten oikeudet toteutuisivat Suomessa on kaunis mutta utopiaa.
- voi..
Helinä-keiju3 kirjoitti:

ja viisitoista vuotta täytettyään poliisit sakottavat lasta, jos vaikka liikennerikkomus.
Harvalla sen ikäisellä on rahaa käytössä ja vanhemmat eivät ole velvollisia maksamaan, kun ei heitä sakoteta. - Pölötetty
voi.. kirjoitti:
ja viisitoista vuotta täytettyään poliisit sakottavat lasta, jos vaikka liikennerikkomus.
Harvalla sen ikäisellä on rahaa käytössä ja vanhemmat eivät ole velvollisia maksamaan, kun ei heitä sakoteta.Olin 16.v ja kävin "kallista" kansanopistoa joka maksoi muistaakseni n.2500 markkaa kuussa ja koulu kesti yhen lukukauden. Vanhemmat olivat luvanneet sen minulle maksaa. Jossain vaiheessa rehtori tuli sanomaan että minulta loppuisi koulu koska osa laskuista hoitamatta. Olin äimänä koska luulin että kaikki on ok. No keskustelin äidin kanssa ja päädyimme hakemaan mulle opintolainaa, jota sainkin 4000 markkaa. Äiti otti rahat ja sanoi maksavansa koululaskut. Kävipä sitten niin että laina menikin muihin menoihin ja mulle jäi maksettavaksi sekä koululaskut että lainat oikeuskulut eli tollaset reippaat 22000 markkaa. Yritin kaikin keinoin alaikäisyyteen vedoten kumota laskut pois nimeltäni mutta ei ni ei..Ja kun en tuota pystynyt maksamaan niin ulosottoonhan ne meni ja sitä myötä luottotiedot..Joskus äiti ihmettelee miksi olen katkera? No niinpä niin..
Tämä tapahtui siis vuonna 1995 että asiat ovat voineet muuttua. Ja tiedän että elämme euroaikaa, mutta noi summat tuntuvat tutummilta markkoina :D! - Akua aikuisena
... kirjoitti:
Haistakaa nyt jo paska, lehtiä voi kuka hyvänsä tilata kenen nimellä hyvänsä ja lehden tulo vaan katkeaa maksamattomaan laskuun! Ei niissä tilauksissa kysellä henkilötunnuksia, ei syntymäaikoja, ei mitään! Luottotiedot ei voi mennä pelkältä nimeltä jolla ei ole edes syntymäaikaa saati sitten HETUA! Mikäli taas nämä olisivat, niin niistä kyllä ilmenisi, että tilaaja on alaikäinen. Siis juttu on ihan täyttä paskaa!
Tilasin neljä vuotta sitten itselleni Aku Ankan kolmen kuukauden jaksoksi nimellä, jota pitäjälehden toimittaja käyttää pakinoissaan allekirjoittaneesta. Jakson päätyttyä tarjouksia tuli tuolla tekaistulla nimellä vuosien ajan. Entä jos olisin tilannut ja jättänyt maksamatta, niin olisiko suuri lehtitalo laittanut "tekonimelle" maksuhäiriömerkinnän?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1482503
- 1801748
- 921598
- 691583
Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k61005- 80958
- 68891
- 61856
Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes188854- 61818