Sen täytyi olla peura....

Aamulla ensimmäisenä väännä Siwan muovikassiin....
krapulapaskan (märän) ja sitten kiekaisin kovasti. Raavin masmalonseutuja antaumuksella ja hivautan paskapussilla isäni kuvaa päähän, sekin perkeleen punikki. Sen jälkeen hiivin (lattialla) kyttäyspaikalleni tuvan ikkunaan ja katson onko lintulaudalla isompaa riistaa, metsohirveä tai varpusia. Jos käy niin, että on hoh,hoh,hooooooo otan Daisy merkkisen ilmakiväärin ja vapisevin käsin viritän sen ja käsien tärinästä johtuen ensimmäinen paukku on aina tuvan katossa. Sitten otan rauhoittavan beeta-salpaajan eli kiljua, rauhoitun ja pukeudun sastan vermeisiin tai oikeasti niissä lukee ylivieskan putki ja rööri, mainostaminen kannattaa aina! Ja hiivin takaisin kyttäyspaikalleni ja mietin, että sen oli pakko olla peura, sen oli pakko olla peura, vanhoja muistikuviani menneisyydestä, hoh,hoh,hooooooo. Jos suurriistaa on vielä lintulaudallan, naurautan sossukossun ja ikkunan vielä auki. Pitkä rauhoitus ryyppy ja sitten kivääri ikkunalaudalle, koetan olla tärisyttämättä asetta ja se on aina laaki ja vainaa kun ammun, no, yhden kerran en muistanut aukaista ikkunaa. Jos hirvivarpunen putoaa, niin heitän kuperkeikan, hohotan, hirnahtelen ja syöksyn saaliin kimppuun. Sastan vermeissä sitten keittelen riistaa ja heitän sinne naapurilta varastamani (sastan vermeissä) perunan ja ruuan kanssa kotimaista kiljua. Sitten huutelen keskustaa ylistäviä iskulauseita, hohottelen ja päästelen pieruja (märkiä). Sen jälkeen mene kirjastoon ja kirjoittelen keskustaa ylistäviä satuja tänne palstalle. Illalla heitän sastan vermeet pois ja sammun johonkin. Kovana metsämiehenä aloitan taas kaiken alusta heti aamusta. Hoh,hoh,hooooooo ei ymmärrä punikit hyvän riistan päälle!