Onko outo idea: Outokummun kaivostoiminta?

Oikein ministeritasolla on huolestuttu siitä, että ulkomaalaiset ovat tehneet paljon kaivosvaltauksia meillä Suomessa ja myös varsinainen kaivostoiminta on suurelta osalta ulkomaisissa käsissä. Tosin onhan meillä Talvivaara ja myös Outokummun Kemin kaivos. Semmoinen tilanne.

Entäpä jos Outokumpu ryhtyisi laajentamaan kaivostoimintasektoriaan? Onhan firmalla pitkä historia, joka tosin ei ole erityisen kunniakas ainakaan kaivostoiminnan alasajon takia. Silloin siihen aikaan taisi olla itse Outokummun piirissä "selkeä ja tieteellisesti määritelty käsitys", jonka mukaan Suomen malmivarat oli kartoitettu ja jo kaivetuiksi havaittu eikä uusia mahdollisuuksia enää ollut näköpiirissä. Niinpä Outokumpu jätti kaivosalan sikseen. Poikkeukseksi jäi Kemin kaivos, josta yhtiölle itselleen oli suurta hyötyä Tornion tehtaan tukijalkana.

Entapa jos tosiaan Outokummun kaivostoimintaa ryhdyttäisiin laajentamaan? Tai valtion yhtiö Outokumpu "vipusimena" luotaisiin uusi yhtiö, jolla ei olisi "vanhan Outokummun" kaivostoimintaa väheksyviä asennerasitteita? Onhan meillä hyvänä esimerkkinä olemassa Outokummun tytär Outotec.

On todella suuri kansallinen menetys, että ulkomaalaiset kaivosfirmat ovat päässeet huseeraamaan meille Suomen maaperälle liki miten haluavat. Siinä menevät myös tuotot ulkomaille toisiin taskuihin. Jos meillä on kerran Nokia, globaali alansa ykkösfirma, niin miksi meillä ei voisi olla myös menestyksellistä kaivostoimintaa omissa käsissämme? Ja ison osan malmeista voisimme itse jatkojalostaa niin pitkälle, että emme jäisi pelkäksi raaka-ainetoimittajaksi. Ehkäpä tilanteessa todellakin tarvitaan valtion aktiiteettia, kun kerran yksityisesta suomalaisesta Isosta Rahasta ei ole homman hoitajaksi. Talvivaara on myönteinen poikkeus ja todistaa tekemisen mahdolliseksi.

3

3275

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sellaasta

      Malmin etsiminen maksaa maltaita. On lottovoitto, jos sellaisen löytää. Outokumpu on tehnyt huonoja päätöksiä aikanaan, ja jälkiviissaana voi todeta kaivosten myymisen kuuluvan niihin.

      • Silleensähän siinä kävi, että Outokummun johto ilmeisesti silloisen valtiojohdon aktiivisella myötävaikutuksella myi pois liki kaiken kaivostoimintansa, joka nyt näinä aikoina olisi erityisen arvokasta toimintaa. Erikoistuminen teräkseen on yhden sektorin yksipuolista toimintaa, jollaisessa on aina riskinsä. Parempi olisi ollut, jos meillä Suomessa olisi edelleen valtiollinen kaivostyhtiö Outokumpu. Kuten tuossa aloituksessani yli vuosi sitten kirjoitin, niin ehkäpä Outokummun kaivostoiminnan laajentamista sietäisi harkita "uutena aluevaltauksena" ja yhtiön toiminnan monipuolistamisena. Kuitenkin joka tapauksessa toivotan Outokummulle menestystä isona yhtiönä.


    • Viime aikoina olen mietiskellyt ja viimeistelemässä ajatusta Outokummun osakkeitten ostamisesta eli tätä nykyä 1500 kpl outokumpulaista saisi noin tuhannella eurolla. Se mittakaava sopii pieneläkeläisen sijoittamisharrastuksen puitteisiin. Outokummun Saksan ostokset ovat asiassa toisaalta lisäämässä kiinnostusta ja toisaalta saattaahan siinä piillä riskiäkin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      266
      3302
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      20
      1829
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      24
      1489
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      81
      1334
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      137
      1038
    6. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      984
    7. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      61
      799
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      86
      746
    9. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      677
    10. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      50
      626
    Aihe