Palvelualojen ammattiliitto PAM on tuohtunut loppiaiseksi myönnetyistä poikkeusluvista, joilla kaupat voivat olla auki etenkin Itä- ja Pohjois-Suomessa. Lupia on myönnetty venäläisturistien vuoksi.
PAMin puheenjohtajan Ann Selinin mukaan kauppoja ei pitäisi tänään pitää auki turisteja varten.
- Ei tämä ole venäläisille turisteille mikään ykkösshoppailupäivä. Ne olivat jo tässä aiemmin viikolla. Meidän Venäjän-turismia ei haittaa, että yhtenä päivänä ei ole kaupat auki, hän sanoo STT:lle.
==================================================================================================
Imatran Euromarket on suljettu, joten "työläiskauppaa" ei Ann Selin voi syyllistää loppiaisen aukiolosta. Työntekijät käsittääkseni, olisivat mielellään olleet tänään työssä, jos se olisi ollut mahdollista. Toisaalta epäilen, että Euromarket olisi painostettu olemaan kiinni. Sillähän on "läheiset suhteet" PAMiin.
Kävin Imatran Prismassa ja siellä olevan asiakasmäärän perusteella ei voi yhtyä Selinin mielipiteeseen. Työntekijätkin näyttivät olevan tyytyväisiä. Saavathan he kaksinkertaisen palkan loppiaispäivältä.Jonot olivat pitkiä ja pääasiassa venäläisiä matkailijoita. Olen pitkään ihmetellyt PAM:n kielteistä asennetta työntekijän haluun tehdä työtä, silloin kun sitä on saatavilla. Tällä asenteella se ei aja työntekijän asiaa.
Samoin oli tilanne muissa sen alueen kaupoissa. Rajamarketin ja LIDLin parkkipaikka oli täynnä pitkäkilpisiä autoja. Citimarketin samoin.
PAMin puheenjohtajan Ann Selinin mukaan kauppoja ei pitäisi tänään pitää auki turisteja varten.
- Ei tämä ole venäläisille turisteille mikään ykkösshoppailupäivä. Ne olivat jo tässä aiemmin viikolla. Meidän Venäjän-turismia ei haittaa, että yhtenä päivänä ei ole kaupat auki, hän sanoo STT:lle.
==================================================================================================
Imatran Euromarket on suljettu, joten "työläiskauppaa" ei Ann Selin voi syyllistää loppiaisen aukiolosta. Työntekijät käsittääkseni, olisivat mielellään olleet tänään työssä, jos se olisi ollut mahdollista. Toisaalta epäilen, että Euromarket olisi painostettu olemaan kiinni. Sillähän on "läheiset suhteet" PAMiin.
Kävin Imatran Prismassa ja siellä olevan asiakasmäärän perusteella ei voi yhtyä Selinin mielipiteeseen. Työntekijätkin näyttivät olevan tyytyväisiä. Saavathan he kaksinkertaisen palkan loppiaispäivältä.Jonot olivat pitkiä ja pääasiassa venäläisiä matkailijoita. Olen pitkään ihmetellyt PAM:n kielteistä asennetta työntekijän haluun tehdä työtä, silloin kun sitä on saatavilla. Tällä asenteella se ei aja työntekijän asiaa.
Samoin oli tilanne muissa sen alueen kaupoissa. Rajamarketin ja LIDLin parkkipaikka oli täynnä pitkäkilpisiä autoja. Citimarketin samoin.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Ryssän persettä pitää nuolla oli pyhä tai arki!
Valitan, jos siitä ei voi edes taukoa pitää.
Mitä ihmettä te PAM:in pomot itkette. Jos joku haluaa tehdä töitä, niin miksi sitä ei sallita. Eihän tämä teitä koske, sillä te, itse pomot siellä PAM:issa vietätte kuitenkin piiitkän viikonlopun. Ja pomoina saatte suurta palkkaa. Me myymälätyöntekijät teemme töitä kuitenkin hyvin pienellä palkalla, joten jokainen tunti, minkä saamme olla töissä, niin se on meille plussaa. Ehkä saamme joskus vuokramme ajallaan maksettua, muista laskuista puhumattakaan. Mahdollisille lapsillemmekin löytyisi kaapista ruokaa joskus, kun saamme olla töissä sunnuntaisin ja juhlapyhinä, jolloin kerroin palkassa on hieman normaalia arkipäivää suurempi. Tekeehän moni muukin ala töitä viikonloppuisin ja juhlapyhinä.
Mitähän tekin virastoihmiset tuumaisitte, jos esim. terveydenhuolto, poliisi, liikennöinti, ravintolat, hotellit ja moni muu ala alkaisi seuraamaan teidän tärkeiden virastoihmisten työaikoja.
Tämä maa pysähtyisi täysin.
Sentään me liikealantyöntekijät emme työaikana jouda seilaamaan päivittäin työaikana tuolla facebookissa, niinkuin teillä on siihen mahdollisuus ja aikaakin näköjään riittää. Sen olen omakohtaisesti huomannut, kun olen KOTONA ja VAPAALLA ollessani katsellut noita teidän facebookissa viettämäänne aikaa. Siellä nimittäin on työaikana hyvin paljon aikaa vietetty juuri tuolla. Ja kenen laskuun se menee. Työnantajan tietty.
Missä teidän moraali on? Vai tiedättekö, mikä se on?
Joten lopettakaa tuo itkeminen. Me haluamme tehdä töitä, että saisimme edes kohtuullisen elintason itsellemme. Vaikka 365 päivää vuodessa olemme valmiit tekemään töitä, sillä mekin haluamme ELÄÄ.
Ja hyvin moni kauppiaskin on ehdottomasti sitä mieltä, että vapaat aukiolo-ajat olisivat ehdottomasti kaikkein järkevin vaihtoehto asiassa.
Olkaa te siellä facebookissa työnantajan laskuun ja meidän liiton jäsenmaksuilla aamusta iltaan, mutta älkää meitä tulko ohjaamaan ja säälimään.
on itse työpaikkansa valinnut.
Jos ei pärjää liikealanpalkalla, niin voi vaihtaa työpaikka (tosin täällä ei töitä niin vain löydykkää, joten joudut muuttamaan) tai sitten voit opiskella itsellesi uuden ammatin.
Tosin en itsekkään viitsisi tehdä noita neljän tunnin vuoroja, jotka ovat hyvin yleisiä.
Itsekkin sen kurjuuden nähnyt/kokenut, kun niitä töitä olen tehnyt, mutta löysin kun löysinkin täältä ihan hyvän työpaikan.
Ja en roiku töissä työaikana facebookissa.
Joskus käyn, mutta se on sitten nipistetty ruoka- tai kahvitauosta pois.
Minä olen sitä mieltä, että noiden venäläisten paapominen saa loppua.
Kuka niitä tänne haluaa, ei kukaan muu kun kauppias itse.
Tavallinen ihminen kohta viitsikkään mihinkään lähteä, kun niitä kuhisee joka paikka täynnä.
Menet sitten kauppaan, ravintolaan, uimahalliin, kylpylään. kirjastoon, jne.
Lista on loppumaton.
Juhlapyhät pitää pitää jatkossakin vapaana.
Kaupan työntekijöistä 80 % on tyytyväisiä ammatinvalintaansa. Sille ei kuitenkaan voi mitään, että kaikki asiat siinä työssä, eikä edunvalvonnassakaan ole paremmin asiansa hoitaneiden työnantajien ja liittojen tasolla. Valittamista löytyy, mutta pääsääntöisesti kaupan työntekijät ovat tyytyväisiä. Vaikka monen on tyydyttävä elämään kohtuuttoman pienillä tuloilla, verrattuna joihinkin muihin, kevyempiinkin ammatteihin. Kaupan työ on vaativaa, monipuolista ja haastavaa johtuen juuri asiakaskunnan ja työtehtävien monipuolisuudesta. Harvassa ammatissa joudutaan yhtä tiiviiseen kanssakäymiseen, usein liiankin vaativien asiakkaiden kanssa. Mutta tämä tekee työstä mielenkiintoisen.
Kun seuraa muiden alojen työntekijöiden mielipiteitä omasta työstään esim näillä palstoilla, ei voi muuta, kuin ihmetellä kuinka huonosti ovat asiat monilla, ennen arvostetuillakin työpaikoilla. Näistä paikoista kuitenkin tulee usein hyviä toimintaohjeita muille aloille, kuinka asiat pitäisi hoitaa.
Iso ongelma on alan heikko arvostus, muiden kuin kaupan oman väen keskuudessa. Tämä on myytti. Kauppa on aina ollut lapsipuolen asemassa muihin ammatteihin verrattuna. Tämä johtuu osittain myös kaupan työntekijöiden oman edunvalvonnan heikkouksista, verrattuna esim. teollisuusliittoihin. Mikäli edunvalvonta olisi hyvin hoidettu ei alalla olisi niin paljon alipalkattua ja osa-aikatyötä tekevää väkeä.
Hyvä esimerkki on täällä Imatralla entinen ns. "työväenkauppa" Euromarket. Työntekijöiden edunvalvonta oli 90-luvulta lähtien retuperällä. Kaikki virheet tehtiin, mitä edunvalvonnassa voi tehdä. Yrityksellä menee hyvin tai huonosti, riippuen siitä, kuinka henkilöstön hyvinvoinnista on huolehdittu. Hyvinvointiin kuuluvat myös ammattiliittojen lupaama edunvalvonta, kuten kohtuulliset palkat, työaikakysymykset ja työsopimusten noudattaminen. ym. Hyvinvoinnista huolehtiminen on yksi, mutta tärkeä osa yrityksen johdon ja edunvalvojien tehtävistä. Kun tämä unohtuu, voidaan sanoa alamäen alkaneen. Tästä on näyttöä.
Eivät kaikki kaupan työntekijätkään arvosta omaa ammattiaan. Nämä ovat niitä "läpivirtaajia", omaa paikkaansa etsiviä, jotka eivät välttämättä viihdy missään työssä. Aliarvostaminen näkyy usein myös muiden alojen, omasta mielestään paremman ammatin ja työn omaavien suhtautumisessa kaupan ammattilaisiin ja heidän työhönsä. Näistä aliarvostajista ei monikaan itse pystyisi tekemään päivääkään kaupan töitä.
Voit pysyä kotona aivan hyvin. Ymmärrän täysin alan vaihtosi, luettuani kirjoituksesi. Kauppa ei olisi ollutkaan sinulle oikea työpaikka. Vaaditaan paljon kykyjä ja ominaisuuksia, joita sinulta näkyy puuttuvan.
Ole onnellinen omalla paikallasi.
olet tänne kommentoimaan "Pien Eläk." käsittääkseni, et ole enää työelämässä.
Kotona en pysy kun vapailla, sillä olenhan töissä.
Nykyisessä työssäni vaaditaan paljon enemmän sosiaalisia vuorovaikutustaitoja, tiimitaitoja, ymmärrystä, kielitaitoa, jne. kuin kaupan kassalla.
Kaupassa on tietysti erilasia töitä.
Mutta kuka jaksaa tehdä koko ajan kassalla tai hyllyttämässä sitä yhtä ja samaa vieläpä minimipalkalla.
Mutta ymmärrän toki niitä, joilla ei ole elämässä mitään muita tavoitteita.
Pääasia, että on jonkinlainen työ ja saa perustoimeentulon, vaikka ei olekkaan koulutusta tai muuta työkokemusta.
Kommentointioikeuksista en lähde "riitelemään", mutta luulen olevani oikeutettu siinä missä sinäkin..Työelämässä oleminen ei ole pääsyvaatimus näille palstoille. Olen työni tehnyt ja vapaani ansainnut 45 työvuoden aikana.
On hienoa sanoa oman työnsä olevan vaativaa, vaikka todellisuudessa siitä selviää aivan keskinkertaisilla tiedoilla ja taidoilla. Esittämäsi ominaisuudet kuulunevat jokaisen työntekijän perustaitoihin. Joillakin on paremmat taidot, kuin toisilla. Työn tulos ja jälki näkyy.
Jotkut osaajat tekevät työnsä pitämättä osaamisestaan suurempaa ääntä.
Työnantajan vaatimukset eivät aina toteudu. Voi olla niinkin, että työnantaja tai työntekijäkin itse asettaa tekemänsä työn vaatimukset liian korkelle.
Kommentoinnissasi paistaa läpi todellinen asenteesi toisten tekemää työtä kohtaan. Ei vaikuta kovin fiksulta.
Lainattua edellisestä ketjusta
"Miten joku voi olla niin tyhmä, kuin pien eläkeläinen"
Kaupan kassalle ei vaadita koulutusta.
Pääasia, että osaat hymyillä ja antaa rahasta takaisin.
Useimmilla on sentään kunnon koulutus, työkokemusta ja päämäriä elämässään.
Monikaan ei halua jäädä pienille (kaupan palkoille) loppuelämäkseen kituuttamaan.
Kun ei koulutusta vaadita, niin kuinka tämä vaatimus toteutuu nykypäivänä?
Meillähän on Suomessa hyvä koulutusjärjestelmä, joka takaa kaikille vähintään perusasteen koulutuksen. Voit itse katsoa mitä tähän sisältyy ja mitä se opettaa. Ainakin yhden vieraan- ja kaksi kotimaista kieltä. Tämä jo ylittää mainitsemasi "ei koulutusvaatimuksen". Koulutusvaatimus on usein työnantajakohtainen.
Kassatyössä ei edellytetä mitään määrättyä koulutusta, kuten esim terveydenhuollon ammateissa, missä pitää olla lainmukainen koulutus. Toisaalta, olen tavannut kassahenkilön, jolla on seksiterapeutin koulutus, perushoitajan koulutus, parturin koulutus, merkonomin, tradenomin, teknikon, puutarhurin, yliopistotutkinto ym. Kassatyö ei pois-sulje mitään koulutusta, kuten jotkut muut työt joillakin aloilla. Kassatyössä ja monessa muussakin työssä ovat henkilökohtaiset ominaisuudet muuta koulutusta tärkeämmät, mutta eivät ne pois sulje koulutuksella hankittua tieto/taitoa. Esim kaupan työehtosopimus takaa kielitutukinnosta korkeamman palkan, mikäli henkilö joutuu päivittäin käyttämään työssään jotain määrättyä kieltä. Täällä meillä se on venäjän kieli tai englanti.
Omat koulutusvaatimuksesi ovat perin alhaisella tasolla. Näkyykö se myös asioidessasi kassalla? Jos kassahenkilöltä ei muuta vaadita kuin hymy ja oikein takaisin annettu raha. Voitko asettaa omat vaatimuksesi tälle tasolle. Miten on, jos joudut kysymään jotain asiaa, tai sinun pitäisi saada tietoa jostain tuotteesta tai muuta vastaavaa. Etsitkö "korkeammin koulutetun" henkilön palvelemaan sinua?
Kaupan työt ovat monialaisia. Kassatyö on yksi niistä, eikä sitäkään tarvitse tehdä koko ikäänsä jatkuvasti, ellei halua. Työ ja urakierto on mahdollista. Kuka haluaa tehdä kassatyötä, hänellä on siihen mahdollisuus. Harva tekee kassatyötä sen vuoksi, että ei muualle pääse tai ei osaa muuta työtä. Kassatyö on kiinnostavaa ja mielenkiintoista, juuri erilaisten asiakkaiden vuoksi. Itse pidin kassatyöstä aikanaan, etenkin kesäisin. Parasta siinä olivat yläviistosta katsottuna vaihtuvat "dekodeet" ja sinun kaltaisesi mielenkiintoiset ihmiset.
Kaikki työt ovat arvokkaita. Tärkeintä on, että pitää itse omaa työtään arvokkaana. Ei aina ole väliä sillä, kuinka muut sitä arvostavat.
Päämääristä vielä. Jokaisella on jonkinlainen päämäärä. Asetin omaksi päämääräkseni päästä kohtuullisen hyvästä työstä eläkkeelle korkeakoulutusta hankkineena ja että eläkkeellä ollessani saisin toteuttaa niitä tietoja ja taitoja joita en työssäni välttämättä voinut/saanut toteuttaa. Olen saavuttanut itselleni asettamani tavoitteen.
ilmankos olet niin kova puolustamaan kassatyötä, kun olet itse "Pien eläkeläinen" sitä työtä tehnyt ja kenties pidempääkin kun vain kesäisin.
Ei täällä mitään kielilisää saa ainakaan Eekoon kaupoissa.
Ja ei työ mitään mielenkiintoista ole, vaan usein hirveitä jonoja ja sitten asiakkaiden vittuilun kuuntelua.
Esim. nämä muutamat nuoretkin näyttävät istuvan kassalla vuodesta toiseen ja sitten itketään täällä ettei palkka riitä.
Ehkä kannattaisi hakea niitä töitä muualta.
Eekoon monivuotisena asiakasomistajana en voi muuta, kuin ihmetellä työntekijän asennetta asiakkaita ja muita työntekijöitä sekä omaa työtään kohtaan.
Voisiko tälle kassalle antaa kuulosuojaimet?
Uskaltaako sinne tulla jonottamaan, ettei tule leimatuksi v---lijaksi tai entiseksi kassaksi?
Etelä-saimaa
Loppiaiskauppa Etelä-Karjalassa odotettua hiljaisempaa
telä-Karjalan kaupat hakivat Etelä-Suomen aluehallintokeskukselta poikkeuslupaa loppiaisaukiololle, joka lopulta sallittiin alueen suuren turistimäärän tähden. Kauppa jäi maakunnan liikkeissäkuitenkin joulusunnuntaiden tasolle. Luvansaannin jälkeen aukioloja ei enää kauppiaiden mukaan ehditty mainostaa riittävästi.
Loppiaiskauppa jäi Etelä-Karjalassa hieman alle odotusten. Kauppaa tehtiin suunnilleen samaan tahtiin kuin joulunalussunnuntaisin.
Se, että pääosa asiakkaista oli odotuksista huolimatta paikallisia asukkaita, yllätti imatralaisen urheiluliike Kisan myymäläpäällikkö Jouni Kaikon.
- Valtaosa asiakkaista olikin imatralaisia, vaikka kauppaan odotettiin lähinnä noita naapureita. Mutta kauppa kävi. Tämä aukiolo oli meille tärkeä, lähinnä positiivisen imagon kannalta, Kaikko summaa.
Lappeenrantalaisessa kauppakeskus Galleriassa suurin osa asiakkaista oli sen sijaan venäläisiä. Kauppakeskuspäällikkö Sari Mustapää on kuitenkin pettynyt kokonaistulokseen, sillä kauppa kävi Galleriassakin joulunalussunnuntain tasolla.
Lähes puolet Gallerian 15:stä liikkeestä oli loppiaisena kiinni, sillä henkilökuntaa ei ehditty saamaan riittävästi kasaan Aluehallintokeskuksen myöhäisen loppiaisaukiololuvan takia.
- Samasta syystä myös mainostaminen jäi tekemättä, eikä tieto aukiolosta saavuttanut asiakkaita rajan kummallakaan puolella, Mustapää harmittelee.
Jatkossa lupaa tulee Mustapään mukaan hakea aiemmin, jo kesäkuussa. Silloin sitä voisi hänen mukaansa hakea samalla muillekin pyhille.
- Näin saataisiin tieto asiakkaille ja kauppoihin jo ajoissa, toteaa Mustapää, joka itse sai loppiaisen useita tekstiviestejä, joissa tiedusteltiin sitä ovatko kaupat nyt auki vai eivät.
Etelä-Karjalan kaupat hakivat Etelä-Suomen aluehallintokeskukselta poikkeuslupaa loppiaisaukiololle, joka lopulta sallittiin juuri alueen suuren turistimäärän tähden. Osa maakunnan koupoista, kuten mm. Lappeenrannan kauppakeskukset Weera ja Family-Center päättivät kuitenkin pysyä loppiaisena kiinni, kuten aluehallintokeskus oli aiemmin linjannut.
YLE Etelä-Karjala
Mikä oli tämän jutun funktio? Se jäi epäselväksi, mitä haet tällä jutulla. Arvaan, että jotain nekatiisita venäläisistä oli mielessäsi, vai kuinka.
Jokainen järkevä lukija huomaa mistä on kysymys.
Muutama poiminta jutusta:
Loppiaiskauppa jäi Etelä-Karjalassa hieman alle odotusten.
Se, että pääosa asiakkaista oli odotuksista huolimatta paikallisia asukkaita.
Valtaosa asiakkaista olikin imatralaisia, vaikka kauppaan odotettiin lähinnä noita naapureita.
Kauppakeskuspäällikkö Sari Mustapää on kuitenkin pettynyt kokonaistulokseen.
Jos jokin jää alle odotusten, onko pettävä osapuoli venäläinen ostaja? Ilmeisesti on.
Jos odotetaan venäläisiä ja tuleekin paikallisia. Onko pettävä osapuoli venäläinen? On mitä ilmeisemmin.
Noita naapureita ei sitten tullutkaan. Tuli Imatralaisia. Kuka petti? nuo naapurin p...keleet pettivät.
Galleriassa sentään oli yli puolet asiakkaista venäläisiä. Mutta, mitä p..kelettä, pettymys tuli, venäläiset eivät ostaneetkaan odotusten mukaisesti, vaan kauppa kävi vain joulunalussunnuntain tasolla. Voi h...vetti, mitä pettureita nuo venäläiset.
Kun kauppiaan ylimitoitetut odotukset eivät täyty on vika ostajissa ja nimen omaan niissä venäläisissä ostajissa.
Riittääkö revitys, senkin nulikalle?
On Pien Eläkeläisellä vielä ylempään korkeakoulututkintoon matkaa; näyttää noita kielioppivirheitä vilisevän sen verran runsaasti.
Joidenkin elämäntehtävänä on seurata toisten tekemiä virheitä ja nauraa niille. Huvinsa kullakin.
Nauretaan yhdessä, kun satutaan kohdalle.
Olen tavannut tohtoreitakin, jolle on tullut suurempiakin virheitä, mitä näissä teksteissä on esiintynyt.
Joillakin tuntuu olevan omat huvinsa, Pien Eläkeläisellä aivan omansa. Nauretaan toki, aloitetaan sinusta!
Ei ollut ensimmäinen kerta, kun kalahti. Ja kalahtaa varmaan vielä uudelleen montakin kertaa. Siihen muuten tottuu, kun usein kalahtaa.
Ettei nyt vaan olisi kalikka omaan nilkkaan kalahtanut?