Tässä lyhyt tiivistelmä viimeisen 12-kuukauden touhuista:
Aloitin kolmen uuden yrityksen kanssa, joille onnistuin valtavalla itsevarmuudella varustettuna hankkimaan varsin vaikuttavat maahantuontisopimukset. Aivan eri aloilla toimivat firmat, joihin olen ottanut mukaan jokaiseen myös osakkaita alkurahoitusta turvaamaan ja tilanne on se, että jokainen näistä yksinään voi osoittautua kultakaivokseksi tahoillaan.
Siis valtavalla itseluottamuksella, neuvokkuudella ja luovuudella - ja hullunrohkeudella voidaan käynnistää upeita juttuja ja saada ihmiset uskomaan niihin konkreettisesti. Nyt on vain yksi pieni ongelma - vauhti alkaa hiipua ja nopeasti. Uhkakuvat alkavat nostaa päätään ja lohduttomuus - juuri nyt, kun eniten tarvitaan säännöllistä työtä ja isoa visiota sekä henkilöä, joka pitää langat käsissä.
Tie todelliseen menestykseen on auki raivattu ja meikäpoika on ammentanut itsensä typötyhjäksi painettuaan 24/7-fiiliksellä eteenpäin uutta rakentaessa.
Nämä liiketoimet ovat siis todellisia, eivätkä mitään maanisia huuhaa-juttuja, sehän tässä kauheinta onkin. Olisi helppoa, jos kyseessä olisi jokin korttitalo, jota ei jälkeenpäin tarvitsisi muistella lainkaan. Vaan kyseessä on rahoittajatahojen siunaamat projektit.
Mitä hemmettiä teen - ei meinaa päästä sängystä ylös, puhelimesta on tullut vihollinen, pelkään että se taas pian soi ja joku palaveri odottaa jossain...
Kyllä sitä hullu täytyy olla ihmisen, joka oikeasti haluaisi vain viettää rauhallista ja vaatimatonta elämää eikä tavoitella kuuta taivaalta...harmittaa kaikkien puolesta. Pelkään, että muutamassa kuukaudessa kaikki menee ja joudun todella katoamaan maan alle häpeämään voimattomuuttani.
Viimeisen kuukauden olen vielä teeskennellyt reipasta mutta peili kertoo totuuden, sieltä katselee väsynyt ja masentunut miespolo, joka niin haluaisi mutta ei pysty - ihan kuin jaloissa olisi valtavat sementtipainot, kun koittaa liikkua. Vuosia sitten käytin hetken aikaa lääkkeitä mutta niihin en enää koske, mielummin melkein kuolen.
Tässä tarinani lyhyesti - tuskin tästäkään kenellekään mitään iloa tai hyötyä on (höh, ei tietenkään ole) mutta tulipa kirjoitettua jotain pitkästä aikaa. Voisi ehkä vetaista kännin päälle mutta kun ei sekään oikein jaksa kiinnostaa.
Hyvää yötä kaikki maaniset ja masentuneet - koittaakaahan pärjäillä.
Aloitin kolmen uuden yrityksen kanssa, joille onnistuin valtavalla itsevarmuudella varustettuna hankkimaan varsin vaikuttavat maahantuontisopimukset. Aivan eri aloilla toimivat firmat, joihin olen ottanut mukaan jokaiseen myös osakkaita alkurahoitusta turvaamaan ja tilanne on se, että jokainen näistä yksinään voi osoittautua kultakaivokseksi tahoillaan.
Siis valtavalla itseluottamuksella, neuvokkuudella ja luovuudella - ja hullunrohkeudella voidaan käynnistää upeita juttuja ja saada ihmiset uskomaan niihin konkreettisesti. Nyt on vain yksi pieni ongelma - vauhti alkaa hiipua ja nopeasti. Uhkakuvat alkavat nostaa päätään ja lohduttomuus - juuri nyt, kun eniten tarvitaan säännöllistä työtä ja isoa visiota sekä henkilöä, joka pitää langat käsissä.
Tie todelliseen menestykseen on auki raivattu ja meikäpoika on ammentanut itsensä typötyhjäksi painettuaan 24/7-fiiliksellä eteenpäin uutta rakentaessa.
Nämä liiketoimet ovat siis todellisia, eivätkä mitään maanisia huuhaa-juttuja, sehän tässä kauheinta onkin. Olisi helppoa, jos kyseessä olisi jokin korttitalo, jota ei jälkeenpäin tarvitsisi muistella lainkaan. Vaan kyseessä on rahoittajatahojen siunaamat projektit.
Mitä hemmettiä teen - ei meinaa päästä sängystä ylös, puhelimesta on tullut vihollinen, pelkään että se taas pian soi ja joku palaveri odottaa jossain...
Kyllä sitä hullu täytyy olla ihmisen, joka oikeasti haluaisi vain viettää rauhallista ja vaatimatonta elämää eikä tavoitella kuuta taivaalta...harmittaa kaikkien puolesta. Pelkään, että muutamassa kuukaudessa kaikki menee ja joudun todella katoamaan maan alle häpeämään voimattomuuttani.
Viimeisen kuukauden olen vielä teeskennellyt reipasta mutta peili kertoo totuuden, sieltä katselee väsynyt ja masentunut miespolo, joka niin haluaisi mutta ei pysty - ihan kuin jaloissa olisi valtavat sementtipainot, kun koittaa liikkua. Vuosia sitten käytin hetken aikaa lääkkeitä mutta niihin en enää koske, mielummin melkein kuolen.
Tässä tarinani lyhyesti - tuskin tästäkään kenellekään mitään iloa tai hyötyä on (höh, ei tietenkään ole) mutta tulipa kirjoitettua jotain pitkästä aikaa. Voisi ehkä vetaista kännin päälle mutta kun ei sekään oikein jaksa kiinnostaa.
Hyvää yötä kaikki maaniset ja masentuneet - koittaakaahan pärjäillä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Niin, ymmärsin, että vaikka oot menossa masennuksen puolelle tai jo oot, niin jos liiketoimintasi on kannattavaa, niin yritä nyt saada joku siihen auttamaan sua. Muuten toi kuullostaa ihan samalta kuin itsellä.
Mutta jatkossa kyllä on tosi juttu, että sun täytyy vaan alkaa osata oppia ne tietyt asiat, kun olo alkaa huonontua. Et voi nyt odottaa, että taas heti peräään tulee maniavaihe ja taas saat kaikki bisnekset luistamaan manian avulla.
Tosi asia on kuitenkin, että yleensä näissä maniaoloissa se itseluottamus on niin valtava, että sitä ei muut voi tajuta. Mutta sairauden taakse ei voi mennä piiloon. Sen kanssa vaan pitää oppia elämään ja sen kanssa pitää myös joka tilanteessa kantaa vastuunsa. Mieluummin itse kuin laittaa ne hullutukset muiden maksettavaksi tai mitä niitä ongelmia sitten tuleekaan. Vastuuta pitää vaan oppia.