Pitääkö huhu paikkaansa, että koulussa aloittaa 2011 vain 1-4 luokat?
Jos pitää, niin lasten koulumatka myös ensi lukukaudella yli 3 km... kun lähikoulu olisi puolen kilsan päässä.
Jos pitää, niin lasten koulumatka myös ensi lukukaudella yli 3 km... kun lähikoulu olisi puolen kilsan päässä.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Ei kuule meijän lapsuuvessa ollu mittään koulukuletuksia, piti hiihtää kouluun kesät talvet, tuiskussa ja pakkasessa. Nykyajan penskat on totutettu liian hyvälle, ei muuta vikaa.
Oliko alkuperäisessä viestissä kyse koulukuljetuksista? Nyt eletään kuitenkin ihan taajama-alueella 2000-luvulla, kyse ei ole mistään menneiden vuosikymmenien kansakouluajoista!
Onhan se nyt typerää, jos "koulukeskus" on muutaman sadan metrin päässä, mutta virkamiesten päätösten takia sitä ei voida hyödyntää täysipainoisesti. Tästä on itselläkin kokemusta, sillä Petosella peruskouluaikoina asuneena jouduin vaihtamaan koulua kahdesti, vaikka asuinpaikka ei vaihtunut kertaakaan. Vaihdosta perusteltiin aina tilojen ahtaudella, vaikka kaikki koulut sijaitsivat yhtä kaukana kotoa! Onnekkaita ne oppilaat, jotka saavat olla samassa opetusryhmässä luokat 1-9, eikä Kuopion kaupuki kiusaa heitä mielivallallaan.
Saaristokaupunki kyllä on niin alusta loppuun asti suunniteltu kokonaisuus, että vaikea uskoa huhujen pitävän paikkaansa. Mutta jos pitävät, älkää hyvät lapsiperheet menkö muuttamaan Saaristokaupunkiin lähikoulun toivossa...
Nimim. entinen Pyörön, Pirtin ja Kallaveden koulujen oppilas (joka oli vähällä joutua Jynkänlahteen yläasteelle)
Kouluvirastoon kannattaisi olla yhteydessä suoraan, sieltä varmaan osaavat kertoa.
Kaikkee ei voi aina saada vaikka haluaiskin. Liian helpolla pääsee jos koulu on kodin vieressä. Lapset läskistyy ja pelaa vaan pleikkaa. Jos matkaa on vaikka 3 kilsaa, saavatpahan liikuntaa !
"mutta virkamiesten päätösten takia sitä ei voida hyödyntää täysipainoisesti."
Eiköhän sitä hyödynnetä täysipainoisesti. Ellei sinne mahdu kuin 1-4, niin sitten ei mahdu. Minkäs teet.
Onhan se tietysti turhaa narinaa, kun vertaan maalta kotoisin olevaan äitiini, joka joutui olemaan kansakoulussa asuntolassa 10 km koulumatkan takia, kun ei ollut minkäänlaista koulukuljetusta. Nykyäänhän tulee koulukyyti jo siitä, että parin kilometrin koulumatkalla on joku nähnyt suden. Ajat ovat tosiaan muuttuneet...
Kuitenkin hyvin monet muuttavat kaupunkiin juuri peruspalvelujen toivossa, maalla koulumatkat kasvavat väkisinkin pitkiksi, koska yhteen kouluun joudutaan haalimaan oppilaita laajemmalta alueelta. Tyypillisessä taajamassa koulut kyllä ovat varmasti lähellä, mutta kaikkien kohdalla tämä ei todeudu. Esimerkiksi eräs tuttavaperheen tytär kävi ala-asteen Aurinkorinteen koulussa parin kilometrin päässä kotoaan. Sittenpä hän siirtyi yläasteelle Jynkänlahden kouluun, ja koulumatka piteni lähes viiteen kilometriin. Koulukuljetusta hän ei saa, koska se jää sadasta metristä kiinni. Koska toimivaa bussiyhteyttäkään ei ole, joutuvat vanhemmat kuljettamaan kouluun. Onko tämä oikeudenmukaista? Jos Martti Ahtisaaren kouluun tulisi myös yläaste, tuonkin tytön koulumatka lyhenisi reiluun kahteen kilometriin.
Kyse ei ole tässä lasten liikunnasta, vaan oikeudesta omaan tuttuun lähikouluun, jossa on osa yhteisöä alusta loppuun. Nämä ylipainoiset lapset tuskin laihtuvat, vaikka heidät tahallaan sijoitettaisiinkin kauemmas kouluun ja koulukuljetus evättäisiin - vanhemmat kuljettaisivat kuitenkin!
jos asuu parin kilsan päässä marasta sekä aurinkorinteestä, mutta viiden kilsan päässä jynkänlahdesta, niin varmasti on sinne toimiva bussiyhteys, eli pysäkki noin kilsan säteellä. tuolloin asuu nimittäin pakosti saaristokaupungissa.
Vaikka sopivaan aikaan aamusta ja iltapäivästä kulkeva linja olisikin, silti vanhemmat joutuisivat maksamaan, koska koulumatkatukea ei saa alle 5 km matkoille.
3-5km koulumatka on nykyään kovin yleistä suomessa. ei taida tuossa rajan takana siilinjärvellekään, jonka kouluverkostoa kilvan kehutaan, olla kuin yksi ala-aste ja yksi yläaste koko keskustaajaman alueella, eli kaikista ympärillä olevista lähiöistä lapset matkaa jalan tai pyörällä kunnan keskustaan samaan jättikouluun.
Toivottavasti asia selkenee, mutta onhan se selvää että kasvavissa kaupunginosissa tämmöisiä kasvukipuja on kun määrärahat ovat pienet. Tehokkuus on päivän sana ja siksi koulujen määrä vähenee ja koko kasvaa. Lisäksi kouluista ei liian isoja haluta tehdä sillä luultavasti jossain vaiheessa alueen lapsimäärät romahtaa, kuten on käynyt mm. Kelloniemessä ja Neulamäessä.
Tyypillinen maalaisukon kommentti!
Kuopiossa on juuri se vika, että tähän on liitetty aivan liikaa maaseutuväestöä sisältäviä kuntia. Näkee niin selvästi, että keskustaajamassa asuvat ja maaseudulla asuvat ovat mielipiteiltään ja elintavoiltaan täysin poikkeavaa sakkia. Niin, eihän se tietenkään mitään haittaa, jos kaupunkialueella koulumatka on yli 3 km, kun maalla se voi olla yli 10 km...
Kuopion väestörakenne maalaistollukoitui ja kepulaistui vain lisää, kun Karttula liitettiin siihen! Ei hyvä.
Ime sinä persettäs, cityhippi !
Taisi osua ihan kohdalleen, kun tuollainen kommentti tulee takaisin. ;) Tosin eipä sillä, aika junttimainen on jo Kuopion varsinainen "kaupunkialue", ei tarvitse mennä edes keskustaa pidemmälle. En ehkä muuten asuisikaan täällä, mutta kun sattuu olemaan sukulaiset Kuopiossa...
Ehkä ei olisi pitänyt kirjoittaa niin kärkevää kommenttia minun, mutta täällä keskustelupalstoilla on helppo kirjoittaa vaikka mitä paskaa, kunhan vain pysyy anonyyminä.
Itse olen Aurinkorinteen koulun oppilaan vanhempi ja meille ainakin informoitiin, että alkuvaiheessa Martti Ahtisaaren kouluun tulee luokat 1-4. Myöhempien luokka-asteiden aloitusajankohtaa ei kerrottu, mutta ymmärtääkseni 5. ja 6.lkat sinne on kuitenkin tulossa jossakin vaiheessa.
harvinaisen pöljä nimi.
Kunnianosoituksiahan nimikkokoulut ovat merkkihenkilöille, ja enemmän Ahtisaari on varmaan elämänsä aikansa saanut aikaan kuin kukaan tämän palstan kommentoijista...
Ite oon 5 täss koulus ja en oo nauttinu kertaakaan.
niinhän ne rapajuopotkin aina väittää poliisille että mitään en ole ottanut...