Eli itse en kärsi paniikkihäiriöistä tms vaan olen se "ulkopuolinen sivustakatsoja" :/
Mieheni ...tai mikä lie nyt sitten enää on.. kärsii näistä paniikkihäiriöistä ja hyperventilaatiosta. Asia selvisi minulle vasta 2 vuoden seurustelun jälkeen kun aloin tiiviimmin pitää yhteyttä anoppiin,mies ei siis itse kertonut ollenkaan asiasta..Ja ilmeisesti nämä kohtaukset ovat pysyneet poissa koska miehen kanssa nähty joka päivä jne..Kerran olen nähnyt hänen saavan kohtauksen kun haimme lapseni päivähoidosta ja ensiapua paljon ammattini takia opiskelleena tunnistin ylihengittämisen oireet ja hengiteltiin siinä sitten paperipussiin..
Vaikeudet alkoi tuossa heinäkuussa kun muutimme yhteen. 9pvää saman katon alla majailtiin kunnes mies ryyppyreissun jälkeen ei enää ilmestynyt kotiin eikä vastannut puheluihin tai viesteihin. Oli todella epätoivoinen olo. Paljoa ei tuon 9pvän aikana nähty minun vuorotyöni takia.
Sitten sain viestin jossa mies sanoi ettei pysty tähän enää. Ilman minkäänlaista selitystä..
Oli tosi p*ska olo,olin lähtenyt toiselle paikkakunnalle lasteni kanssa..Työpaikka meni koska en saanut järjestettyä lapsille heti yöhoitopaikkaa jne..
Tässä vaiheessa en siis vielä tiennyt mistä kaikki johtuu...
Syytti minua riitelystä,yhteisen ajan puutteesta jne ja että lasteni hakeminen päivähoidosta ja heidän kanssaan oleminen oli hänelle liian rankkaa työpvän jälkeen..
Hän kyllä hyvin tiesi mihin ryhtyy kun yhteenmuuttoa suunniteltiin.. Ja tuo riitely,kuinka kerkiää muka riitelemään kun ei nähty kuin viikonloppuna ja silloinkin hänen piti päästä ryyppäämään?!
Olin tuossa vaiheessa 12vkolla raskaana..
Purin vuokrasopimuksen omasta puolestani ja muutin takaisin sinne mistä olin lähtenytkin.Muutama pvä ennen muuttoa olin ajelemassa kun lapsetkin olivat isällään,ja palattuani kotiin, oli tämä "nykyinen" sielä yhteisessä kodissamme..Kysyi kuulumiset johon en katkerana voinut kovin kohteliaasti vastata :/
Sen jälkeen alkoi tippumaan viestiä ja hän sitten tuli takaisin,puhuimme ja sovimme yrittävämme uudelleen. Pahoillaan hän oli ja tunsi kai jonkinlaista syyllisyyttä,kyseli jatkuvasti pystynkö koskaan hänelle anteeksi antamaan..Tokihan sitä anteeksi annoin mutta eipä tuollaista voi koskaan unohtaa :/
Muutin kuitenkin pois ja muutettuani mies majaili 2vkoa luonani edes käymättä kotonaan..Tunnistin jonkinlaista masentuneisuutta,nukkui jatkuvasti eikä ollut halukas lähtemään mihinkään..Tässä vaiheessa en vielä ollut appivanhempiin kovin paljoa yhteydessä..
Ja kyllä,vajosin niin pohjalle että luin hänen viestejään!!Hänelle tuli jatkuvasti viestejä eikä juuri niihin vastaillut..Viesteistä selvisi etten tiedä jostain asiasta jne..Eipä juuri muuta..Ja viestit olivat hänen vanhemmiltaan siis..
Asiat tasoittuivat,hän alkoi taas käymään töissä jne..
Kunnes sitten saapui lokakuu joka toi lisää onelmia..
Emme olleet mieheni kanssa nähneet pariin vkoon ja sitten yksi vloppu sain viestin anopilta että mies on hukannut puhelimensa ryyppyreissulla..Soitin sitten anopille ja puhuimme yli tunnin puhelimessa ja asiat alkoivat selvitä minulle,vastahakoisestihan hän niistä puhui koska mieheni asiahan se olisi ollut kertoa..
Mies oli aikaisemmin menettänyt ajokorttinsa ja ajeli alkolukolla..
Näimme taas jokseenkin normaalisti kunnes tämä alkoi..
Yli kuukauteen ei nähty..Yritin ymmärtää,pitää edes puhelimitse yhteyttä..
Ja taas pari vkoa nähtiin kunnes taas..
Nyt on mennyt 1,5kuukautta näkemättä.Olen kysellyt jos voisin hänen luonaan käydä mutta ohittaa kysymykset..Yhteyttä ei pidä jossen itse ensin laita viestiä jne...Kurjalta tuntuu kun olen 32 vkolla raskaana enkä tiedä missä mennään.. :(
Olen sanonut olevani tukena ja apuna jos hän niitä minulta haluaa..Oon tosissani yrittänyt mutta nyt tuntuu että alkaa voimat loppumaan :(
Kovasti minua väittää rakastavansa mutta miksi hän jättää mut ulkopuolelle?
Miksei hän kertonut paniikkihäiriöstään?
Mikä saa hänet käyttäytymään näin?
Onko helpompaa sulkeutua kuin jakaa asia tärkeän ihmisen kanssa?
Miksei hän halua edes nähdä?
Voinko minä ja/tai tuleva vauva aiheuttaa tämän tilanteen?Koska ongelmat alkoi aikalailla sen jälkeen kun saimme tietää että odotan,aborttia mies ei kuitenkaan halunnut..
Oon lukenut paniikkihäiriöstä netistä koska mies ei mulle kerro miltä sillon tuntuu jne..
Kertokaa joku,onko tälle enää mitään tehtävissä vai pitääkö mun luovuttaa ja lyödä hanskat tiskiin?!
Joo,ollaan aika nuoria mutta ei mitään teinejä sentäs enää..
Mieheni ...tai mikä lie nyt sitten enää on.. kärsii näistä paniikkihäiriöistä ja hyperventilaatiosta. Asia selvisi minulle vasta 2 vuoden seurustelun jälkeen kun aloin tiiviimmin pitää yhteyttä anoppiin,mies ei siis itse kertonut ollenkaan asiasta..Ja ilmeisesti nämä kohtaukset ovat pysyneet poissa koska miehen kanssa nähty joka päivä jne..Kerran olen nähnyt hänen saavan kohtauksen kun haimme lapseni päivähoidosta ja ensiapua paljon ammattini takia opiskelleena tunnistin ylihengittämisen oireet ja hengiteltiin siinä sitten paperipussiin..
Vaikeudet alkoi tuossa heinäkuussa kun muutimme yhteen. 9pvää saman katon alla majailtiin kunnes mies ryyppyreissun jälkeen ei enää ilmestynyt kotiin eikä vastannut puheluihin tai viesteihin. Oli todella epätoivoinen olo. Paljoa ei tuon 9pvän aikana nähty minun vuorotyöni takia.
Sitten sain viestin jossa mies sanoi ettei pysty tähän enää. Ilman minkäänlaista selitystä..
Oli tosi p*ska olo,olin lähtenyt toiselle paikkakunnalle lasteni kanssa..Työpaikka meni koska en saanut järjestettyä lapsille heti yöhoitopaikkaa jne..
Tässä vaiheessa en siis vielä tiennyt mistä kaikki johtuu...
Syytti minua riitelystä,yhteisen ajan puutteesta jne ja että lasteni hakeminen päivähoidosta ja heidän kanssaan oleminen oli hänelle liian rankkaa työpvän jälkeen..
Hän kyllä hyvin tiesi mihin ryhtyy kun yhteenmuuttoa suunniteltiin.. Ja tuo riitely,kuinka kerkiää muka riitelemään kun ei nähty kuin viikonloppuna ja silloinkin hänen piti päästä ryyppäämään?!
Olin tuossa vaiheessa 12vkolla raskaana..
Purin vuokrasopimuksen omasta puolestani ja muutin takaisin sinne mistä olin lähtenytkin.Muutama pvä ennen muuttoa olin ajelemassa kun lapsetkin olivat isällään,ja palattuani kotiin, oli tämä "nykyinen" sielä yhteisessä kodissamme..Kysyi kuulumiset johon en katkerana voinut kovin kohteliaasti vastata :/
Sen jälkeen alkoi tippumaan viestiä ja hän sitten tuli takaisin,puhuimme ja sovimme yrittävämme uudelleen. Pahoillaan hän oli ja tunsi kai jonkinlaista syyllisyyttä,kyseli jatkuvasti pystynkö koskaan hänelle anteeksi antamaan..Tokihan sitä anteeksi annoin mutta eipä tuollaista voi koskaan unohtaa :/
Muutin kuitenkin pois ja muutettuani mies majaili 2vkoa luonani edes käymättä kotonaan..Tunnistin jonkinlaista masentuneisuutta,nukkui jatkuvasti eikä ollut halukas lähtemään mihinkään..Tässä vaiheessa en vielä ollut appivanhempiin kovin paljoa yhteydessä..
Ja kyllä,vajosin niin pohjalle että luin hänen viestejään!!Hänelle tuli jatkuvasti viestejä eikä juuri niihin vastaillut..Viesteistä selvisi etten tiedä jostain asiasta jne..Eipä juuri muuta..Ja viestit olivat hänen vanhemmiltaan siis..
Asiat tasoittuivat,hän alkoi taas käymään töissä jne..
Kunnes sitten saapui lokakuu joka toi lisää onelmia..
Emme olleet mieheni kanssa nähneet pariin vkoon ja sitten yksi vloppu sain viestin anopilta että mies on hukannut puhelimensa ryyppyreissulla..Soitin sitten anopille ja puhuimme yli tunnin puhelimessa ja asiat alkoivat selvitä minulle,vastahakoisestihan hän niistä puhui koska mieheni asiahan se olisi ollut kertoa..
Mies oli aikaisemmin menettänyt ajokorttinsa ja ajeli alkolukolla..
Näimme taas jokseenkin normaalisti kunnes tämä alkoi..
Yli kuukauteen ei nähty..Yritin ymmärtää,pitää edes puhelimitse yhteyttä..
Ja taas pari vkoa nähtiin kunnes taas..
Nyt on mennyt 1,5kuukautta näkemättä.Olen kysellyt jos voisin hänen luonaan käydä mutta ohittaa kysymykset..Yhteyttä ei pidä jossen itse ensin laita viestiä jne...Kurjalta tuntuu kun olen 32 vkolla raskaana enkä tiedä missä mennään.. :(
Olen sanonut olevani tukena ja apuna jos hän niitä minulta haluaa..Oon tosissani yrittänyt mutta nyt tuntuu että alkaa voimat loppumaan :(
Kovasti minua väittää rakastavansa mutta miksi hän jättää mut ulkopuolelle?
Miksei hän kertonut paniikkihäiriöstään?
Mikä saa hänet käyttäytymään näin?
Onko helpompaa sulkeutua kuin jakaa asia tärkeän ihmisen kanssa?
Miksei hän halua edes nähdä?
Voinko minä ja/tai tuleva vauva aiheuttaa tämän tilanteen?Koska ongelmat alkoi aikalailla sen jälkeen kun saimme tietää että odotan,aborttia mies ei kuitenkaan halunnut..
Oon lukenut paniikkihäiriöstä netistä koska mies ei mulle kerro miltä sillon tuntuu jne..
Kertokaa joku,onko tälle enää mitään tehtävissä vai pitääkö mun luovuttaa ja lyödä hanskat tiskiin?!
Joo,ollaan aika nuoria mutta ei mitään teinejä sentäs enää..
Vastaukset 7
Vanhimmat
on mitään tekemistä sen kanssa miksei mies halua tavata ym. Kyllä teidän parisuhdeongelmanne sun muiden syy on ihan muualla.
ja unohtui tuossa mainita että tuon paniikkihäiriön lisäksi miehellä on yleinen ahdistuneisuushäiriö..
No,mulle mies väittää että syy on noissa häiriöissä..Tiedä sitte
itselläni on gad ja ph. ja en silti käyttäydy miten sattuu.
"Kovasti minua väittää rakastavansa mutta miksi hän jättää mut ulkopuolelle?
Miksei hän kertonut paniikkihäiriöstään?
Mikä saa hänet käyttäytymään näin?
Onko helpompaa sulkeutua kuin jakaa asia tärkeän ihmisen kanssa?
Miksei hän halua edes nähdä?
Voinko minä ja/tai tuleva vauva aiheuttaa tämän tilanteen?Koska ongelmat alkoi aikalailla sen jälkeen kun saimme tietää että odotan,aborttia mies ei kuitenkaan halunnut.."
Mies itse voi ainoastaan vastata näihin kysymyksiin. Samaa mieltä, takana muuta kuin ph gad
Pelkkä paniikkihäiriö ei ole syy tollaiselle käytökselle! Ilmeiseti on melkonen masennus ja ahdistuneisuushäiriönhän mainiisitkin. Onkohan hänellä mitään lääkitystä käytössä? Kannattaisi hommata jos ei ole. Saattaisi elämää mennä raiteilleen!
Jos ei lääkkeitä suostu käyttämään, niin elämä todennäköisesti tulee olemaan melkoista ala-ja ylämäkeä! Johon ei perheellisenä kannattaisi sekaantua..
Uusi tilanne varmasti on lisännyt miehen ahdistusta, vaikka olisikin positiivinen asia. Suuret elämänmuutokset kun usein voivat pahentaa paniikkia ja muita oireita.
Siltä osin syy voi olla "niissä häiriöissä", että mieliala ailahtelee..
Kun ahdistus iskee, niin se on aina itsestä hävettävä asia. Silloin toinen ei tajuu mitä se on, jos toinen ei ole kertonnut tunteesta. Silloin voi olla ainoastaan sellaisen ihmisen kanssa, jonka tuntee turvalliseksi. Saattaa olla, että ei voi olla oman lapsensakin kanssa, jos tämä ei asu saman katon alla. Alkoholi auttaa totta kai, mutta sen jälkeen ahdistus pahenee. Tunne on jotain sellaista, että joku jos näyttäs suunnan. niin voisi juosta itsensä poikki. Jos miehesi rakastaa oikeasti sinua, niin se menee lääkärille. Itse pidän ahdistusta pahempana, kuin siitä seuraavaa paniikkia. Mitä enemmän ympärillä on pienessä tilassa ihmisiä ja jos joutuu olemaan toisten lähellä, niin se on myös sosiaalisten tilanteiden pelkoa.
Miehen kanssa elon jatkamista kannattaa miettiä siltä kannalta, että oletko valmis hoitamaan lapset yksin ja antamaan miehellesi hänen vaatimansa vapauden. Eli oletko valmis siihen, että hän osallistuu rajallisten kykyjensä mukaan perhe-elämään. Terve hän ei varmastikaan ole, se olkoon hänen puolustuksensa, eli et voi lähteä siitä, että saisit hänet parannettua ja tehtyä hänestä vastuullisen perheenisän. Ahdistuneisuus on hyvin lamaannuttavaa, ja jos siihen vielä liittyy alkoholi, niin ei ainakaan lähitulevaisuus näytä järin lupaavalta tasaista elämää ajatellen. Jos häntä rakastat kaikkine heikkouksineen, niin jatkakaa yhteydenpitoa. Jos taas alkaa jo nyt tuntua siltä ettet jaksa tuollaista elämää, niin kannattaa lähteä siitä että olet yksin. Se on helpompaa, kuin olla jatkuvasti huolissaan ja raivoissaan toisen käytöksen vuoksi. Ja siitä lasten hankkimisesta... sulla on ilmeisesti nyt jo lapsia, joiden isä on jossain muualla kuin kanssasi. Ja nyt on tulossa mahdollisesti yksi lisää. Vastaisuuden varalle hyvä neuvo lienee varovaisuus tässä asiassa. Ei lapset kuitenkaan ole leluja. On hyvä asua kumppanin kanssa pari vuotta ennen kuin lapsia hankkii.
Mutta ei enempää moralisointia. Olet varmasti hyvä äiti lapsillesi. Koita vain jaksaa, ja ehkä löytää lapsillesi sopiva isä. Jos olet itsenäinen luonne, et vaadi miestä täysin omistautumaan sinulle ja lapsille, vaan annat hänelle paljonkin omaa tilaa. Mutta tämän täytyy olla pyyteetöntä. Tällöin nykyinen mies on varmasti sinulle hyvä. Jos hänen ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa siitä, että välillä on paljonkin poissa. Sinun täytyy miettiä mitä häneltä haluat ja mitä hän pystyy sinulle antamaan. Mutta toistan, älä lähde siitä, että voit häntä merkittävästi muuttaa. Jonkin verran aika rauhoittaa, mutta jos hän nyt harrastaa monen päivän ryyppyreissuja, et voi vaatia, että hän nämä reissut lopettaisi tykkänään sinun vuoksesi, vaikka kuinka sinua rakastaisi.
asiallisista vastauksistanne!
Edellinen mieheni on poistunut keskuudestamme ja ajan kuluessa päätin jatkaa elämää eteenpäin enkä jäädä paikoilleni junnaamaan.
Toki pitkän suruajan läpi kävin.
Vaatinut en ole nykyiseltäni mitään.Asia on minulle ookoo että on paljon pois,omissa oloissaan jos se hänen oloansa helpottaa.Painostanut en ole mihinkään.Itse olen vauvallekin kaiken tarvittavan hommannut enkä miehelleni näistäkään ole puhunut.Tuntuu että pelkkä vauva-sana saa hänet ahdistumaan.Ja tämä tuleva lapsi oli ns."vahinkolapsi".Kumi petti ja jälkiehkäisystä huolehdittiin mutta luonto päätti kuitenkin minua vielä yhdellä lapsella siunata. Ja tosiaan,mies ei tuota aborttia halunnut.
Mutta antaa ajan näyttää kuinka asiat menevät. Helpointahan se olisi tässä vaiheessa lähteä eri teille kun tuosta viime näkemästäkin on jo suhteellisen kauan aikaa.
Itse en kuitenkaan ole mitään luovuttaja tyyppiä.
Lääkitys miehellä on,menossa lääkäriin ensi viikolla muuttamaan lääkitystä? kun tuo nykyinen ei häntä millään tavalla auta.
Apuani olen tarjonnut mutta hän ei ole sitä valmis minulta ottamaan vastaan. Asia on näin ookoo minulle. Ehkä tulevaisuudessa asiat muuttuvat,ehkä eivät.
Kuitenkin olen sinut asian kanssa että tämänkin lapsen tulen yksin kasvattamaan. Onneksi isovanhemmat kuitenkin haluavat osallistua lapsen elämään,kävi miehelleni ja minulle sitten miten tahansa.