Miten tämän nyt sanoisin?

Olen ihmetellyt, miksi täällä kirjoittelu on aina niin kovin toraisaa. Mutta sitten kesällä Pihlajasaaressa en ole nähnyt keidenkään torailevan. Siis en todellakaan ole moista havainnut.

Oletan keksineeni ratkaisun. Nämä henkilöt eivät taida koskaan kohdata toisiaan. Siis nämä torailijat eivät vahingossakaan mene todella henkilökohtaisesti osallistumaan mihinkään nakutapaamiseen ja me osallistujat taasen emme kinastele keskenämme. Emme ainakaan muusta kuin painavista ja oleellisista aiheista. Eikä niitä ole paljoa eikä tule esiin. Ja kun mielipide-erot selvitetään nenätysten, saavutetaan harmonia varsin pian.


Niin - eikä kukaan ole minun nimimerkkiäni hakkeroinut. Kaiketi liian yksilöllisen ja hankalan salasanan takia.

16

1661

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kommentti.

      et usein puhu etkä pitkään jaarittele.

      Mutta kun puhut, puhut silkkaa asiaa.

    • Olen tehnyt saman havainnon sekä Yyterissä, että Pihlajasaaressakin.
      Keskusteluja on kyllä ollut, mutta ei mitään kiivaita väittelyitä.
      Me naturistit osaamme keskustella kasvokkain fiksusti ja filmaattisesti.

      Olen monesti saanut valokuvata ihmisiä heidän omasta pyynnöstään molemmissa paikoissa eikä kukaan ole koskaan tullut rutimaan sanallakaan valokuvaamisesta tai sen luvallisuudesta/luvattomuudesta.

      Koko valokuvaamispelko taitaa olla virtuaalinaturistin ominaispiirre, jota oikeilta naturisteilta puuttuu.

    • kuva kuvasta

      Sitten miksi nämä virtuaalinaturistit tai pervot yms. kirjoittelee tänne? Ovat kai vaan löytäneet seksi- otsikon alta keskustelun, johon yksinkertainenkin kirjoittaja mielestään onnistuu herjallaan saamaan häirinnän aikaan.

      • LM.n jäsen

        Naturismikeskustelut eivät kuulu SEKSI -otsikon alle.
        Niin kauan, kun naturismikeskustelua käydään SEKSI -otsikon alla, niin sitä enemmän seksinnälkäisiä pervoja tulee esiintymään niin nakurannoilla, kuin naturistien tilaisuuksissakin.


      • 90=90
        LM.n jäsen kirjoitti:

        Naturismikeskustelut eivät kuulu SEKSI -otsikon alle.
        Niin kauan, kun naturismikeskustelua käydään SEKSI -otsikon alla, niin sitä enemmän seksinnälkäisiä pervoja tulee esiintymään niin nakurannoilla, kuin naturistien tilaisuuksissakin.

        Ripa siirsi aikanaan naturismikeskustelut soneran matkailupalstalle, eikä ne kuuluneet sinnekään Tämä keskustelu on niin ala-arvoinen, että tämän pitäisi kuulua "huu-haa" palstalle.


      • LM.n jäsen
        90=90 kirjoitti:

        Ripa siirsi aikanaan naturismikeskustelut soneran matkailupalstalle, eikä ne kuuluneet sinnekään Tämä keskustelu on niin ala-arvoinen, että tämän pitäisi kuulua "huu-haa" palstalle.

        Olen kanssasi täysin samaa mieltä.

        Jostain syystä välillä tuntuu, että jopa oman yhdistykseni nimissä täällä kirjoittavat kuuluisivat samalle HuuHaa palstalle.


    • Pyyttoni

      Olet tavoittanut asian ytimen. On naturisteja ja on wanttobe-naturisteja. Jälkimmäiset ovat torajyviä, oikeat naturistit kuin heilimöivää viljaa.

    • Pätee yhä

      Ns. eilisen kirjoitus, mutta niin ajankohtainen. Kuolematonta viisautta!

    • Jepulis .

      Täällä kirjoittelevat lähinnä sellaiset, joille alastomuus on kiihottava ajatus. Käytännössä he eivät fantasiaansa uskalla toteuttaa, mutta olettavat, että alastomana oleminen olisi samaa kuin mitä he kuvittelevat.

      Eivätpä tiedä, kuinka harhaisilla poluilla liikkuvat!

      • Rantahietikko

        Tismalleen! Jotkut näkevät nudismin ja naturismin seksinä. Tai oikeammin perversioiden voyeurismin ja ekshibitionismin ilmentyminä. Kun eivät itse uskaltaudu nakurannalle alastomana, fantasioivat. Ja niillä fantasioilla ei ole mitään tekoa realiteettien kanssa!

        Kun sitten asiaa tuntevat kirjoittavat, on tietenkin fantasian pilaajat häädettävä. Noin tuo on täällä tähän mennessä toiminut.


    • Ikuisuusopiskelija1

      Ratkaisu voi olla tuo. Sosiologisissa tutkimuksissa on myös havaittu, että ihmisten käyttäytymiseen vaikuttaa paljon se, kommunikoidaanko kasvokkain, vai ei. Siksi nettikeskustelu ylipäänsä olisi usein aika räävitöntä: sosiaalisia normeja rikotaan tuosta vain ja voidaan sanoa toiselle asioita ja puhua tyylillä, jotka eivät tulisi kyseeseen livenä.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      413
      1829
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      147
      1175
    3. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      90
      1121
    4. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      67
      1093
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      104
      1058
    6. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      164
      911
    7. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      751
    8. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      701
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      689
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      654
    Aihe