Haluaisin rehellisen vastauksen ihmisiltä erääseen asiaan, joka on mua vaivannut jo vuosia. Olen mies, eronnut jo kauan sitten, ja vuosia sitten tapasin "elämäni naisen", tutustuttiin ja tavattiin. Meillä molemmilla on oma lapsi/lapsia aikasemmasta liitosta. No, huomasin jo ennen tapaamista että kyseessä on mustasukkainen nainen, ja omistushaluinen. Mulla ei olisi saanut olla mitään omaa, ja mikä pahinta, mustasukkaisuus kohdistui mun lapsiin jo heti alussa. No, he tulivat meille yökylään ensimmäistä kertaa, ja lapseni(6v) nukkui jostain syystä levottomasti sen yön, omassa sängyssään mutta puhui ja meuhkasi unissaan. Aamulla sitten ensimmäisenä tämä rakastamani nainen sanoi suurella äänellä ettei tule enää kylään niin kauan kun lapseni on täällä,(siis omassa kodissaan),ja hänen oma lapsi toisti kaikuna "etten mäkään".Pakkasivat kampsunsa ja lähtivät. Ne lauseet oli mulle järkytys mutta selvisin siitä ja oltiin muutama vuosi sen jälkeenkin yhdessä. Koitin unohtaa asian mutta aina se vaivaa. Mun lapseni olikin sitten silmätikkuna ja aina syypää kaikkeen lasten välisiin kiistoihin, alusta asti. Oli meillä toki hyviäkin aikoja, mutta kysymykseni kuuluu: KUINKA MONI LEMPPAIS PIHALLE TOMMOSEN IHMISEN HETI ALKUUNSA? Siis joka ei hyväksy toisen lasta ja sanoo tollai lasten kuullen. Me ollaan vieläkin tekemisissä, tunteita molemmin puolin mutta vaikeaa on. Hänen oma lapsensa on hänelle tietysti kaikki kaikessa niinkuin munkin mulle. En tiedä onko kysymykseni edes oikealla palstalla mutta en muutakaan keksinyt.
Vastaukset 5
- Hohhoi!
Kysymykseesi vastaus: En olisi tuollaisen ihmisen kanssa jatkanut enää yhteydenpitoa. Hänhän ilmaisi aivan selvästi kypsymättömyytensä jo heti alkuunsa. Hän loukkasi sekä sinun että lapsesi tunteita. Hän ei varmaankaan ole koskaan kasvanut aikuiseksi?
- voi voi
"Mun lapseni olikin sitten silmätikkuna ja aina syypää kaikkeen lasten välisiin kiistoihin"
Mietippä miltä lapsestas tuntuu :(
Mä olisin lopettanut suhteen samantien! - etsi uusi
enpä olisi edes aloittanut mitään tommosen kanssa
- Lapseton naikkone
Etsi nainen joka rakastaa lastasi kuin omaansa.
- 19
Ite ainakin lemppaisin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092260- 103896
- 70889
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22872- 48835
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha554789- 80697
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76660Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23610- 57561