Vaikka aina väitetään, että lapsettomat ovat itsekkäitä, niin kyllä se menee niin päin, että naiset, joilla niitä lapsia on, ovat itsekkäämpiä. Eivät toki kaikki, mutta... Tänäänkin jäin metrosta pois ja asemalla odotti turkikseen pukeutunut äiti lastenvaunujen kanssa. Seisoi keskellä ovia, eikä väistänyt milliäkään, että ihmiset pääsevät ulos. Kun itse yritin väistää, nainen lähti jyräämään vaunuilla sisään talloen varpaani ja liaten housuni. Toivottavasti tuli hyvä mieli, et varmaan olisi jäänyt kyydistä, vaikket olisikaan rynninyt sisään. Sama juttu esim. kaupoissa ja kirppiksillä. Vaunut jätetään limittäin käytävälle ja kun muut yrittävät ohi, katsotaan ylimielisesti tai ei olla huomaavinaankaan. Pentujen annetaan hyppiä likaisilla hengillä bussien ja metrojen penkeillä, meluta kaupoissa jne. Hei ihan oikeesti, vaikka sen lapsen saakin ja vaikka se olisi kuinka ihanaa, niin se maailma ei pyöri teidän ympärillänne. Tästä ei tarvitse vetää jalkapalloa nenään, vaan jos tunnistaa itsensä jossain näistä, niin muutos olisi kiva
Äitiys tekee itsekkääksi
En vihaa lapsia, mut
171295
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
äidin provo, kun vastakkainasettelua hakemassa täällä. Huomauttaa voi ryntäilijälle suoraan jos joku siellä metrossa yrittää kiilaa.
enkä todellakaan äiti. Olisin siinä huomauttanut sille, mutta meni niin kovaa vauhtia ja muita tuli takaani, etten jäänyt enää perään huutelemaan.
Tuosta olen samaa mieltä,että kyllä vanhemman velvollisuus on huolehtia jälkikasvunsa edesottamuksista.Itse olen äiti,mutta ymmärrän kyllä sen,että ihmisiä harmittaa se,jos vanhemmat ei huolehdi lastensa tekemisistä.Tiedän sen,että aina niitä kuikunpuuskaansa huutavia ei saa hiljaiseksi ym,mutta esim,se,että annetaan lasten hyppiä penkillä likaisin jaloin tai sotkea kaupassa talvijalkineilla tangosta pudonnut asuste ja vastaavia,niitä en ymmärrä.Ja vahinkojahan aina sattuu ja aina ei kerkiä hätiin,mutta jos kyse on välinpitämättömyydestä,sitä en ymmärrä.
En usko että äitiys tekee itsekkääksi.Itsekäs ihminen on itsekäs jo ennen äitiyttään.
Itsekäs voi muuttua epäitsekkääksi ja epäitsekäs itsekkääksi. Ei ole tähtiin kirjoitettu kenestä mitäkin tulee. Käytös liikenteessä todistaa vain hyvistä tavoista ja ryntäilijät ovat pelkästään törppöjä sillä hetkellä.
ja vienyt housut pesulaan! Likaaja joutuu ne krovaamaan.
Mutta mitä välität bussien likaamisesta, me kaikki joudumme ne maksamaan veroissa, liattiinpa tai ei, kärsiittiin tai ei!
bussien penkkien likaaminen oli vain yksi esimerkeistä, ei siihen kannata takertua. Mutta toisaalta, ei kyllä ole kivaakaan istua penkille, jonka lapsen kurakengät ovat lianneet
Itsekkäät ihmiset huomaa paljon helpommin, kuin heillä on "jyräyskärryt" joita työnnellä ihmisten päälle ja jättää jokapaikkaan toisten tielle.
Ne lapset NE LAPSET ! En tiedä aloittajan ikää, mutta itse katselen isoäidin roolissa näkymiä.
En ole yllättynyt kaikenlaisesta röyhkeydestä, itsekkyydestä jopa esiintymishalukkuudesta sen enempää nuorehkojen äitien kuin lapsettomienkin käytöksessä. Kaikkea valitetaan; peruskoulua käyvät nyt päiväkodin kasvattien lapset. Jotka hekin edelleen päiväkodin kasvatteja, mutta vähemmän kuin vanhempansa, koska 3 v hoitovapaa vaikuttaa enemmän ja enemmän. Täydellisesti päiväkodissa kasvatettujen ja usein sisaruksia vailla kasvaneiden itsekkyys oli pakon sanelemaa päiväkodin koitoksissa, koska siellä on pärjättävä ilman rakkaan äidin ja isän turvaa. Vanhemmuuden esimerkki ajoittui lähinnä viikonlopuiksi ja lomiksi.
Senkin psykiatrit pilkkaavat hukassa olevan syyllistäen, vaikka syyn tietävätkin!
Antaisin todella 10 pistettä nuorehkojen vanhempien selviytymisestä näinkin hyvin keinokodin kasvatuksesta huolimatta.
Minulla on vain satunnaisia kokemuksia "julkisilla paikoilla" itsekkäästi käyttäytyvistä äideistä. Mutta ystävien alkaessa perheellistyä olen huomannut joidenkin äitien muuttuvan todella itsekkääksi lapsen saamisen jälkeen. Luonnollisesti ymmärtäisi, että vauvan kanssa äidin rooli korostuu, mutta joissain tapauksissa tämä itsekkyys vain pahenee mitä isommaksi lapsi tulee.
Yleisesti ottaen muutamia äiti-ystäviä tavatessa puheenaiheena on aina vain äiti-kaveri ja hänen asiat, huolet ja ongelmat (ja ehkä hänen lapsensakin). Lapsettomalle ystävälle on varattu pelkkä kuuntelijan ja kommentoijan rooli eikä hänen kuulumisensa suuremmin kiinnosta. Pääasia että pääsee puhumaan omat asiansa jollekin. Tämä ei missään tapauksessa koske kaikkia äitejä. Onneksi monet eivät perheellistyttyään juurikaan muutu vaan jaksavat kiinnostua muistakin ihmisistä.
Pahin oli eräs ystäväni, jonka kiinnostus asioihini loppui kuin seinään lapsen saamisen jälkeen. Hän halusi kuitenkin tavata kerran kuukaudessa, mutta puhui koko ajan vain itsestään ja lapsestaan. Jos yritin välillä kertoa omia kuulumisia, hän keskeytti minut tylysti ja alkoi lepertää lapselle tai puhua puheeni päälle omia asioitaan. Hän halusi tavata aina heillä lapsen ja joskus miehenkin ollessa paikalla. Kahdenkeskiset tapaamiset jäivät käytännössä kokonaan. Uutena asiana tuli kuvioihin miehen huolet. Koska tapasimme aina heillä, mieskin alkoi usein avautua minulle omista ongelmistaan. Joskus harvoin tapasin ystävääni kahdestaan, mutta silloinkin kyseessä oli joku sellainen asia josta ystävä halusi puhua kahden kesken. Samoin hän saattoi joskus soittaa ja puhua jonkun oman juttunsa jonka jälkeen hän lopetti nopeasti puhelun, joskus en ehtinyt edes moi sanoa kun linja oli jo katkaistu. Aloin olla todella väsynyt näiden tapaamisten jälkeen, ja olo alkoi tuntua lähes hyväksikäytetyltä. Huomasin ystäväni valinneen itselleen muutamat tärkeät ihmiset (mies, lapsi, lähisukulaiset) ja muihin hän suhtautui vähättelevästi ja välinpitämättömästi. Aivan kuin muut olisivat olleet yhtäkkiä olemassa vain hänen tarpeitaan varten, mutta hänen ei tarvinnut antaa mitään takaisin. Lisäksi hänen suhtautuminen yleistä järkytysta aiheuttaneisiin tapauksiin, kuten vaikkapa kouluammuskeluihin, muuttui välinpitämättömäksi. Ei kiinnosta, näitä sattuu, ja sitten taas puhe siirtyi häneen itseensä.
Vuosi vuodelta tämä meni vain pahemmaksi, ja lopulta ystävä saneli täysin pelisäännöt ystäväsuhteessamme. Ei vastannut puheluihini, koskaan minun ehdottamat tapaamisajankohdat eivät sopineet koskaan, perui tapaamisia mielensä mukaan, mutta samalla suuttui jos minä en vastannut puhelimeen tai joku hänen ehdottama tapaaminen ei sopinutkaan minulle. Haukkui suuttuessaan minut ulkonäköä myöten aivan lyttyyn, en edes viitsi kertoa kaikkea tapahtunutta. Lopulta en nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin katkaista yhteydenpito kokonaan. Ystävä olisi yhteydenpitoa ymmärtääkseni halunnut jatkaa.
Ihmettelen mistä tällainen joidenkin sekoaminen johtuu.
äidin metrossa... buahahahahahahah!!!
Niin totta tuo edellä kirjoitettu, että lapsen saatuaan jotkut äidit muuttuvat todella itsekkäiksi. Ja niistä entisistä sinkkukavereista ei ole enää mihinkään muuhun kuin näiden äitien ongelmien kuuntelijaksi tai korkeintaan bailukavereiksi silloin kuin heille tyyliin kerran vuodessa sopii lähteä. Silloinkin pitää mennä sen äidin ehdoilla ja tehdä juuri kuten hän haluaa "kun niin harvoin pääsee".
Kertaakaan ei tule heille mieleen, että minullakin voi olla ongelmia tai että haluaisin viettää aikaa heidän kanssaan muutenkin kuin heidän ongelmiaan kuunnellen ja ratkoen.
Ja jos esim mainitsen, että olipas ärsyttävä (vieras) kakara kiljumassa kaupassa, niin se on kuin henkilökohtainen loukkaus tätä äitiä kohtaan. Ja alkaa närkästynyt opastus siitä miten "sitten kun sinäkin saat lapsia, ymmärrät tämän asian plaaplaa". No en kyllä halua lapsia tai halua edes ymmärtää tuollaista, jos kerran lasten saanti tekee aikuisesta ihmisestä kyvyttömän ottamaan kodin ulkopuolista maailmaa huomioon.
Mielestäni se on näiden äitien omaa mukavuudenhalua ja itsensä helpolla päästämistä, jos koko muun maailman muka pitäisi muuttua heidän ja lapsensa tarpeidensa mukaiseksi. He eivät tunnu ymmärtävän sitä, että vaikka heidän oma elämänsä ja huomiopisteensä onkin muuttunut lapsensa ympärille, muilla ei näin ole. Tuskin se heidän lapsensa kenenkään sinkkukaverinsa elämän ykkösasia on.
Joillain äideillä tosiaan on taipumusta moiseen käytökseen, joka ei ole millään tavalla hyväksyttävään tai kenenkään eduksi, mutta sitä en tiedä onko se itsekkyyttä jos ajattelee lapsensa olevan maailman napa? Lapsihan siinä on se "kunkku" eikä äiti. Niin tai näin, ei toimi. Toivottavasti itse toimin paremmin vielä kun tämä mahassa asustava esikko on maailmassa :)
Alkuperäinen kirjoittaja varmaankin tarkoitti sitä, että jotkut äidit eivät lapsen saatuaan huomioi enää muuta kuin vain sen lapsensa. Minusta se on kyllä itsekkyyttä, jos ei oteta muuta kuin omat asiat (eli tässä tapauksessa se lapsi) huomioon.
No onkos sulla itselläsi lasta, että tiedät sitten myös mistä puhut.
Jatkan vielä: Äitiydessä on mieletön vastuu. Vastuu tuosta pienestä hauraasta olennosta. Vieläpä jos mies ei tuota vastuuta jaa tai ole jakamassa. Kasvappa itse aikuiseksi sieltä mammasi helmoista, niin katsotaan sitten uudelleen.
En usko, että avaaja tulee vastaamaan sinulle lähes neljän vuoden jälkeen, joten ehkä hän on jo ehtinytkin kasvaa toki aikuisemmaksi sinua.