Suomi ei ole kaksikielinen niinkuin väitetään!

Suomi on EU:n yksikielisimpiä maita jos katsotaan kuinka moni asukas maassa puhuu enemmistön kieltä. Suomessa reilusti yli 91 prosenttia puhuu maan enemmistön kieltä siis suomea ja suurin osa ehkä 95 prosenttia lopuistakin osaa sitä aivan kohtuullisesti jotkut jopa loistavasti.
- Suomessa kyllä puhutaan monia kieliä mutta sehän onkin ihan eri juttu.
4136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kaikki mamut muuttuvat suomenkielisiksi viimeistään toisessa polvessa.

Äänestä

Kielikeskustelu tarvitsee tarkennuksen.

Suomessa ei ole kaksikielisyyttä, on vain kaksinkertaista yksikielisyyttä. Puheet Suomen kaksikielisyydestä ovat harhaanjohtavia. Perustuslaissa sanotaan että Suomessa ovat kansalliskielet suomi ja ruotsi. Laissa ei missään käytetä sanaa "kaksi" puhuttaessa Suomen kansalliskielistä. Kukaan ei voi rekisteröityä kaksikieliseksi. Kuinka siis voisimme olla kaksikielinen maa kun ihmiset ovat yksikielisiä, suomenkielisiä tai ruotsinkielisiä?

Suomi ei ole kaksikielinen vaikka Suomessa on kaksi kieltä. Väitteet Suomen kaksikielisyydestä johtavat harhaan ja luovat käsityksen että nämä kaksi kieltä toimisivat yhtäaikaa ja samassa paikassa. Todellisuudessa vain rannikko on ruotsinkielinen ja koko muu maa (98%) on yksikielinen suomenkielinen. Suomessa on jo lainkin mukaan yksikielinen alue, Ahvenanmaa. Suomi on siis jo kaksinkertaisesti yksikielinen, koska Ahvenanmaa on ruotsinkielisesti yksikielinen ja manner suomenkielellä yksikielinen. Muuttamalla manner yksikieliseksi, suomenkieliseksi, säilytämme kaksikielisyytemme sellaisena kuin se on ollut ja silloin myös laki vastaa maan todellista tilaa, eli kaksinkertaista yksikielisyyttä.

Äänestä
  • tämä on hienoa.vielä kun saamme ahvenanmaalle pakollisen asevelvollisuuden niin kaikki tasavertaista muiden suomalaisten kanssa

    Äänestä

  • 36 kirjoitti:

    tämä on hienoa.vielä kun saamme ahvenanmaalle pakollisen asevelvollisuuden niin kaikki tasavertaista muiden suomalaisten kanssa

    ja Ahvenanmaan kaikkiin kouluihin pakkosuomi . Näin olemme edes vähän tasavertaisempia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


45 kirjoitti:

Suomi on EU:n yksikielisimpiä maita jos katsotaan kuinka moni asukas maassa puhuu enemmistön kieltä. Suomessa reilusti yli 91 prosenttia puhuu maan enemmistön kieltä siis suomea ja suurin osa ehkä 95 prosenttia lopuistakin osaa sitä aivan kohtuullisesti jotkut jopa loistavasti.
- Suomessa kyllä puhutaan monia kieliä mutta sehän onkin ihan eri juttu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu