Jokapäiväinen taisto BEDin kanssa

Joka ikinen päivä

Minä olen noin vuoden treenannut taistoa ähkyyn asti syömistä vastaan. Muistutan itseäni, miten hirveä on olla maha pinkeäni ja turvoksissa ja miten ihanaa on olla "normaalisti."

Käyn vaakalla jokaikinen aamu ja kirjaan tuloksen ylös. Painoindeksini on 22. Kilo tai kaksi kun on tullut lisää ja ahdistun: syötävä siis vähän vähemmän.

Liikunta auttaa aivan hurjan paljon. Kiroan, kun olen ollut kuusi viikkoa kipeä ja kiloja on sen takia tullut kaksi liikaa. Yritän liikkua edes vähän, jolloin sekin aika on syömisen mahdollisuudesta pois ja toisaalta ei tee mielikään syödä.

Tätä asiaa pystyn hallitsemaan, moni muu asia elämässäni on mennyt pieleen (kaksi avioeroa). Lapset ovat nauttineet muutoksesta; en enää kanna herkkuja kaikkien saataville.

Isovanhempani ja vanhempan ovat ylipainoisia; ahdistun sinne menemisestä koska ruokaa tarjotaan koko ajan. Olen sanonut, että tämä on minun taistoni, minun ja lasteni terveyden takia.

Jos ahmin tänään, niin en anna lupaa masentua ja ahmia lisää'. Ahmiminen on katkaista mahdollisimman lyhyeen ja mahdollisimman pian.

3

851

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ekit

      Omasta kokemuksesta voin sanoa, että se minulla auttoi, kun lopetin laihduttamisen ja aloitin pikkuhiljaa syömään terveellisesti. (5 krt päivässä) Syömättömyys ei auttanut ja sai minut vaan syömään enemmän. Ei toimi se että illalla, kun on maha täynnä roskaruokaa, ajattelee, että huomenna en syö mitään, kun nyt söin niin paljon. Aamupalaa vaan naamariin. ja lounas. ja päivällinen ja illallinen. Ja vaikka ahmii niin sama silti jatkuu. (vhh auttaa minua)

    • justiinsa duu it

      Ohjelmoin itseni niin että en osta mitään lihottavaa ahmittavaa.
      Niin ruokakaapeista ei löydy mitään lihottavaa kun mieli tekee mässätä.
      Tiedosta ajatuksesi ruokaostoksilla kaupassa: Nyt ostan sitten pullaa..no empä ostakaan vaan kävelen hyllyn ohi.. tuoreleipähyllyn ohi suoraan näkkileipähyllylle, ja kylläpä tekee mieli karkkia..no kävelenpä siis sitten karkkihyllyn ohi toiselle osastolle... Ei ollenkaan tuonne suuntaan missä hyllyt notkuvat erilaisia keksejä vaan tuonne ja sieltä Pakastevihanneksia kassi täyteen..jos illalla on "nälkä" eipä ole muuta kun vihanneksia, rasvatonta rahkaa, ananamurska, marjoja. (Ei löydy ikäviä yhdistelmiäkään, kutensokeria ja vehnäjauhoja, joista nopeasti voisi himoonsa tekasta vaikka kaakun..) jne revi sitten siitä jos maistuu, muuta ei kaapista löydy. Ja
      Mässäilyhalut heltiää kun ei tarjoa itselleen kovin monipuolisia vaihtoehtoja.
      Kuka jaksaa joka ilta syödä ananasmurskaa?

    • tsirpulaaa

      itel on ollu bed joku vuosi- puol v sit tosi pahana, siis ahmein itteni täysin ähkyyn monta kertaa viikos. Vieläkin se vaikuttaa muhun, vaikkakaan ei enää niin pahana. Viimeksi tänään huomasin syöväni paljon, kun jouduin pettymään. eli kyl ne tunteet vaan aiheuttaa ainaki mulla sen ahmimisen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      801
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      698
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe