Hengen "uudistus" kirkoissamme ry ja lut. kirkko

esther

Ihmettelen kuinka helposti tuollaiset liikkeet saavat tilaa toimia kirkossamme. Nimi on myös harhaanhohtava: sillä uskotellaan että olisi kyse jotain muusta kuin patakonservatiivisista piireistä.

Toinen tällainen on ns. New Wine, jonka lonkerot ulottuvat nykyään kaikkiin seurakuntiin, mutta: jonka toiminta-ajatusta ei julkisuuteen kerrota (todella epäilyttävää). karismatiasta on kuitenkin kyse!!

Tällaiset liikkeet toimivat nimenomaan aivopesun kautta: lähetetään muutamia työntekijöitä ev lut seurakuntiin opettamaan "kuinka kuuluu toimia." Ja että kaikilla "pitää olla sama visio ja näky."

Huh huh, ainakin minun päässäni alkavat hälytyskellot soida, kun kuulen noita fraaseja.

11

222

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nina.ellen

      Mitä huonoa ja vaarallista konkreettisesti tämä liike on kirkkoon mielestäsi tuonut. Itselläni on aika toisenlainen kuva.
      Tarkoitan nyt nimenomaan Hengen uudistus kirkossamme liikettä.

      Tuosta uusiviiniliikkestä en osaa sanoa, mitä tarkoitat. Taitaa liittyä enemmän vapaisiin suuntiin ja varsinaisiin karismaattisiin liikkeisiin.

    • Moi,

      Hengen uudistus kirkossamme -liikkeeseen olen itse törmännyt oikeastaan vain positiivisissa merkeissä. Tämän liikkeen edustajia on myös minun seurakunnassani, meillä on yksi vahvasti ylistyslauluihin ja Sanan ja rukouksen illoissa palvelemiseen keskittyvä kuorokin. En nää tätä toimintaa huonona, vaan seurakuntaa rakentavana.

      Kerrotko hiukan lisää siitä, mihin kritiikkisi heidän toiminnassaan liittyy?

      Seija H., pappi

      • AntiChrisu

        Miten kirkko suhtautuu näiden karismaattisten liikkeiden huijauksiin, joissa
        "parannetaan" sairaita ja yritetään herätellä kuolleita?

        Fakta lienee että yhtäkään ihmeparantumista ei ole kyetty dokumentoimaan missäänpäin
        maailmaa koskaan. Kuolleista heräämisistä puhumattakaan. Kuuluuko tämä samaan sarjaan manausten
        kanssa jossa nauloja lentää suusta mutta filmille sitä ei vaan kertakaikkiaan saada?

      • AntiChrisu kirjoitti:

        Miun seurakunnassa ei ole tietääkseni yritetty herättää kuolleita tai sylkeä nauloja(?!), enkä niihin ota sen kummemmin kantaa, mutta esimerkiksi sairaiden puolesta rukoilemme joka sunnuntai jumalanpalveluksessa. Jokaisen kärsivän puolesta haluan olla rukoilemassa ja meille voi jättää esirukouspyyntöjä myös netitse.

        Sitä olen kohdannut, että luvataan sairaalle parantumista, jos hän vain tarpeeksi uskoo. Pidän sitä epäterveenä uskonnollisuutena. Isä meidän rukouksen pyyntö "Tapahtukoon sinun tahtosi" kaikessa raakuudessaankin sopii minusta kaikkeen rukoilemiseen mukaan. Aina parantuminen ei ole se, mitä Jumala sairaalle tahtoo. Jumalan tahto meitä kohtaan on kuitenkin aina hyvä, vaikkemme sitä tarkoitusta kykenisi itse näkemäänkään. Sairaiden puolesta kuuluu rukoilla, mutta jättäen asia Jumalalle, eikä yrittäen taivutella Jumalaa tekemään niin kuin me kuvittelemme olevan paras.

        Seija H., pappi

      • AntiChrisu
        kuunteleva_kirkko kirjoitti:

        Pappi Seija siis pitää toimintaa epäterveenä, mutta mihin toimenpiteisiin kirkko aikoo
        ryhtyä että tällainen toiminta saadaan kirkon piirissä loppumaan vai aikooko kirkko sallia
        taikuuden jatkossakin?

        Rukoilussa ei ole mitään pahaa vaikka onkin tieteellisesti osoitettu että sillä ei ole
        edes plasebovaikutusta.

      • luterilainen.
        AntiChrisu kirjoitti:

        Tuomas Enbuske kertoi Kotimaa lehdessä että hän oli kaatajapapin rukoiltavana ja hänen jalkansa parantui tilaisuudessa.

      • kuunteleva_kirkko kirjoitti:

        Miun seurakunnassa ei ole tietääkseni yritetty herättää kuolleita tai sylkeä nauloja(?!), enkä niihin ota sen kummemmin kantaa, mutta esimerkiksi sairaiden puolesta rukoilemme joka sunnuntai jumalanpalveluksessa. Jokaisen kärsivän puolesta haluan olla rukoilemassa ja meille voi jättää esirukouspyyntöjä myös netitse.

        Sitä olen kohdannut, että luvataan sairaalle parantumista, jos hän vain tarpeeksi uskoo. Pidän sitä epäterveenä uskonnollisuutena. Isä meidän rukouksen pyyntö "Tapahtukoon sinun tahtosi" kaikessa raakuudessaankin sopii minusta kaikkeen rukoilemiseen mukaan. Aina parantuminen ei ole se, mitä Jumala sairaalle tahtoo. Jumalan tahto meitä kohtaan on kuitenkin aina hyvä, vaikkemme sitä tarkoitusta kykenisi itse näkemäänkään. Sairaiden puolesta kuuluu rukoilla, mutta jättäen asia Jumalalle, eikä yrittäen taivutella Jumalaa tekemään niin kuin me kuvittelemme olevan paras.

        Seija H., pappi

        Toisaalla on aloitus siitä, kuinka vanhoillislestaadiolaisten piirissä syyllistetään ja pilkataan insestien uhreja. Pitäiskö teidän hihhulipiirin alkaa ensiksi kiertää paikkoja ja opettaa elämän perusarvoja, koska opin lisäksi teillä on ne perusarvotkin kateissa. Perusarvot tulisi olla ensin kunnossa ja sitten voitta alkaa hienostelemaan kristinuskolla.

      • luterilainen.
        mave kirjoitti:

        Kerro mitä tarkoitat perusarvoilla?

      • ap.

        opillisesti luterilaisia.

        Heidät kuuluisi ehkä erottaa nykykirkosta!

      • ap.

        viedä kirkkoa ajassa taaksepäin. aikaan jolloin Raamattuun uskottiin kirjaimellisesti ja kaikki seurakunnan nykyaikaistaminen oli kielletty. lakihenkisyyteen.

        Mitä taas New Wineen tulee, se toimii kuin nykyajan salaseura. joka sitäpaitsi aivopesee mielellään juuri melko nuoria joilla ei ole vielä kriittinen ajattelu päässyt kehittymään :(

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      474
      1685
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      371
      1464
    3. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1318
    4. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      15
      1279
    5. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      100
      875
    6. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      836
    7. Miten kesäsi meni?

      Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?
      Ikävä
      65
      716
    8. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      7
      712
    9. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      15
      681
    10. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      38
      656
    Aihe