Mitä tehdä, kun kummallakaan ei poikaystävälläni tai minulla ole romanttisia tunteita toisiamme kohtaan? Pidämme toisistamme syvällä tasolla ja voimme jutella mistä tahansa ja meillä on tosi hauskaa aina yhdessä... mutta mitään kiihkeää hullaantumista tai voimakasta rakastumista ei kumpikaan ole kokenut.
Järki ehkä sanoisi, että etsi toinen mies, mutta tunteet jollain syvällä tasolla käskevät odottamaan ja katsomaan voiko rakkaus leimahtaa jossain myöhemmässä vaiheessa. Olemme tunteneet siinä puolitoista kuukautta.
Mutta voiko rakkauteen kasvaa, voiko oppia rakastamaan ilman alkuhuumaa? En kuitenkaan haluaisi jättää häntä vaan haluaisin olla enemmän kuin ystävä, mutta riittääkö pelkkä haluaminen?
Jos jollain on vastaavia kokemuksia tai viisaita mielipiteitä, olisin kiitollinen :)
Järki ehkä sanoisi, että etsi toinen mies, mutta tunteet jollain syvällä tasolla käskevät odottamaan ja katsomaan voiko rakkaus leimahtaa jossain myöhemmässä vaiheessa. Olemme tunteneet siinä puolitoista kuukautta.
Mutta voiko rakkauteen kasvaa, voiko oppia rakastamaan ilman alkuhuumaa? En kuitenkaan haluaisi jättää häntä vaan haluaisin olla enemmän kuin ystävä, mutta riittääkö pelkkä haluaminen?
Jos jollain on vastaavia kokemuksia tai viisaita mielipiteitä, olisin kiitollinen :)
Vastaukset 4
Vanhimmat
sit ole sitä oikeaa rakkautta. Kyllä sen sit tietää kun se sattuu kohdalle. Itse varmaan lopettaisin suhteen ja jatkaisin kaverina jos se vain olisi mahdollista. Vaikuttaa siltä et olet aika nuori vielä.. Ei kannata moisen asian takia kiirehtiä. Kyllä sinä vielä löydät sen Oikean miehen itsellesi. :)
Kiitos sinulle vastauksestasi. Se on vain niin hirveän vaikea sanoa, että mikä on oikeaa rakkautta ja miten sen oikean rakkauden voi saavuttaa, kun en ole ikinä rakastunut oikeasti. Sitten sitä alkaa ajattelemaan, että koska voimakkaat tunteet eivät syty itsekseen, ne voisi itse jotenkin luoda. Mutta taitaa se niin olla, että tuo rakastuminen on ns. kohtalon käsissä osittain tietoinen, osittain tiedostamaton valinta.
Haluaisin silti uskoa, että sinnikkäällä yrittämisellä voisi saavuttaa tavoitteensa. On niin rasittavaa aina tutustua uusiin ihmisiin. Hirveät suorituspaineet, kauhea jännittäminen ja sitten jos se toinen sanookin et "ei kiinnosta" niin pahoittaa mielensä - ihan turhaan vieläpä.
Vaan ovathan ihmiset arvokas asia, vaikkei seurustelisikaan, läheiset ystävät ovat tärkeitä hekin :)
En nyt todellakaan tiedä minkä kannan ottaisin... kauheaa vain odottaa että mukamas se oikea kävelee vastaan ja luottaa johonkin ohimenevään tunnepuuskaan parinvalinnassa... vaikeaa, vaikeaa... tunteet ovat yliarvostettuja, miksi niihin pitäisi luottaa??
Sydän pitää olla oikealla tavalla avoin, että sinne voi jonkun päästää, harvoin ihminen on sellaisessa avoimessa tilassa, kaikki eivät ehkä koskaan.
Moni elää ns. kaverisuhteessa. Kaikki on ok ja voi toimia oikein hyvin niin kauan kunnes toinen törmää siihen joka vie jalat alta. Rakkaus voi kasvaa, mutta intohimottomassa suhteessa rakkaus on ennemminkin sisarellista, ei perinteistä naisen ja miehen välistä rakkautta. Sisarellinen avioliittokin voi toimia, mutta täytyy ottaa huomioon se riski että jompikumpi alkaa kaivata sitä intohimoa, ja koska sitä ei ole koskaan omalta kumppanilta saanut, sitä haetaan joltakulta kenen kanssa intohimoa tuntee. Mieti kestäisitkö suhdetta ilman intohimoa, entä kestäisitkö jos puolisosi hakisi muualta sen mitä sinulta ei saa?