Taas ollaan keskeneräisen ja testaamattoman tuotteen koekaniineina. Siirryin 98:siin enkä aio ottaa osaa siihen kestääkö moottori,koska itse kuitenkin viulut joutuisin maksamaan. Ennen 98 kuin konerikko.
E 10 bensa
Varovainen ..
9683
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Eiköhän kyseinen tavara ole testattu sekä suomessa että euroopassa melko laajasti. Lisäksi viina on ollut suurempia määriä myynnissä jo aiemminkin mm. Amerikassa ja Austraaliassa...
Kyllä itse ainakin 95E10 pistoolin otan kouraan.
Jos auto yhtään kiinnostaa niin 98:a tankkiin. Täyttä kusetusta tuo, ei mitään hyötyä mihinkään asiaan.
En itse ainakaan aio autooni tuota E10 bensaa laittaa. Kukaan ei korvaa jos siitä aiheutuu jotain. Kerran kokeilin mutta kävi auto aika epätasasesti. Varmasti en sitä enää autooni laita. Mieluummin maksan 5 euroa enemmän tankillisesta polttoainetta kuin tankkailen tuota litkua. Eikä autoni ole edes vanha ja valmistajan mukaan pitäis käydä E10.
Ompa yllätys että tämäkin meni läpi koska E10 käy jokaiseen 2000 vuoden jälkeen valmistettuun eurooppaliseen autoon ja kaikki tiedämme että yhdelläkään päättäjällä ei ole alle vuoden 2008 vuosimallin autoa!! minullapa on mitsubishi carisma GDI eli ei käy E10.. kysyn vaan kuka nyt korvaa kun joutuu ostamaan sikakallista 98 oktaanista bensaa kun olen alipalkattu pätkätyöläinen muutenkin????? valtio kusettaa meitä suomalaisia taas ihan 6-0 koska juuri tämä heidän ideansa onkin että saadaan taas lisää verotuloja jotain kieroa kautta!!!! ja me nössökansa nielemme kaiken, aivan hävettää olla suomalainen välillä.
kyllä nesteen konttorissa taas hurrataan suomen päättäjille!
Fakta on, että lähes kaikissa moottoreissa, joissa on nakutuksentunnistin (jenkeissä jostain 80-luvulta alkaen) 98-oktaanista kuluu vähemmän kuin 95-oktaanista jo sinällään. Kuten edellinen kirjoittaja toteaa, tämän on moni todennut. Juju onkin ollut siinä, onko eri oktaanilaatujen välillä ollut tarpeeksi monta senttiä hinnaneroa, jotta olisi oikeasti tullut kannattavammaksi tankata 98:ia ja siten säästää rahaa verrattuna 95-oktaaniseen.
Nyt kun vielä sotkettiin 95-oktaaniseen etanolia, tarkoittaa tämä, että kulutusero joka autossa on vähintään luokkaa 0,4 litraa / 100km, tämä johtuu eri oktaaniluvusta ja vielä suuremmin eri bensalaatujen nykyisestä eriävästä energiasisällöstä. Jokainen voi nyt itse testata autoillaan eri oktaanien kulutuksen, ja siitä sitten laskea silloisilla bensanhinnoilla, paljonko eri oktaanilukujen välillä saa olla hinnaneroa, jotta 98 vielä tulee halvemmaksi, mutta kyllä se on enemmän kuin kaksi senttiä/litra.
Itse olen ajanut 98:lla aina.
Terv. jenkkiharrastaja
Jos auto pelaa hyvin 98:lla niin se toimii myös E 10:llä. Näin on asia. Muu on höpöä ja Muu on musta tuntuu tarinaa. Ja sitähän tällä palstalla hima inssit työntävät esille. Taas kerran
Jos auto tai moottori on tehty 98:lle ja siinä ei ole nakutustunnistinta, 98:ia ei saa korvata 95:llä olipa 95 sitten 95E5 tai 95E10.
Jos bensan oktaaniluku on alle sen mitä moottori tarvitsee, moottori voi hajoa pian ja pahasti. Se mitä oktaanilukua moottori oikeasti tarvitsee, riippuu mm. myös koneen karstaisuudesta ja kuormituksesta ajossa. Periaatteessa 98:lle tehdyn koneen voi kyllä saada toimimaan 95:llä säätämällä sytytyksen myöhemmälle, mutta siinä kärsii tehossa ja kulutus kasvaa niin että homma ei kannata.
Tällä palstalla on liikkeellä liian paljon tietoa, joka pätee vain johonkin yhteen autoon tai moottoriin - siten yleispätevää ohjetta korvata 98-bensa E10:llä (joka on 95E10) ei missään nimessä saa mennä antamaan.
> Muu on höpöä ja Muu on musta tuntuu tarinaa. Ja sitähän tällä palstalla hima inssit
> työntävät esille. Taas kerran
Itse toisaalta vaikutat omine tietoinesi joltakin himainssin vaimolta tai tyttöystävältä.
Autonvalmistajien suosituslistoja E10 kelpoisista ajoneuvoista ei tehdä ihan huvikseen.
Parin vuoden päästä ollaan ehkä hiukan viisaampia asian suhteen. Jostakin hinaustilastoista tms. voi näkyä että miten paljon tilastoista poikkeavaa koneremonttia ja kaasarien ja bensaputkistojen ja suodattimien ym. vuotoa ja tukkeutumista on sattunut tien päällä.
Tankillisen uutta E10 bensaa kestää melkein kone kuin kone. Vähän voi konepellin alla napista ja humma pärskiä, mutta kyllä käyntiin saatu kone käy ja matka taittuu.
.