Menivät rajaseuduillakin taloihin ja murhasivat naisista lapsista alkaen.
Sitten huutavat jälkeläiset palstalla kuin sikaa tapettaisiiin kuin on sossutuki pieni.
Sitten huutavat jälkeläiset palstalla kuin sikaa tapettaisiiin kuin on sossutuki pieni.
Punikit oli
lahtareita >
6132
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Halonen on pettymys kaikkille suomalaisille,
punikeillekin, vaikka eivät sitä voi myöntää.
Mikä pakotti tuomaan syvän tyhmyytesi nyt esiin?
...teurastaa. Monet punaisten puolella olivat ammattimiehiä alallaan.
Itsekin olen vähän huolissani, jos joutuisin tilanteeseen, että joutuisin lopettamaan jonkun elukan niin en kyllä tietäisi miten oikeaoppinen lahtaus tehdään, jotta lihat säilyisivät syömäkelpoisina.
Kyllä kai punaiset asevarikoinneissa ja vastaavissa sodan alkuvaiheessa jättivät naiset rauhaan.
Ihmettelen kyllä ylipäätään, että valkoisia kutsutaan lahtareiksi, johtuen teurastuskokemattomuudesta.
Punikkikielessä sanojen merkitykset muuttuvat.
Työnanataja joka tarjoaa kohtuullisen toimeentulon ja mahdollisuuden vaurastumiseen = Riistäjä
Kun tarjoaa tyntekijöille työpaikan, kodin, terveydenhoidon ja lapsille koulutuksen = Riistokapitalisti
Kun Valkoiset perustivat suojeluskunnat turvaamaan järjestystä juopuneita punikkeja vastaan heitä kutsuttiin Lahtareiksi.
Punaisilla oli puhetilaisuuksissa omia tappelijoita, joiden tehtävä oli vaentaa erimiletäolevat. Suuri osa heitä oli rikollisia jotka vankilasta päästyään saivat pientä korvausta vastaan tapella mielin määrin: tälläistä Punikit kutsuvat Edistykseksi.
NONEL
"Vain Espanjan sisällissodassa murhattiin ihmisiä yhtä paljon kuin Suomessa 1918, yli prosentti kansasta. Valtaosa tapetuista oli punikkeja, jotka murhattiin vasta sodan jälkeen.
Massamurhaajat olivat maan parhaimmistoa: opettajia, lääkäreitä, papperja, insinöörejä, maanviljelijöitä. Kuolemantuomioita jaettiin tutkimatta ja mielivaltaisesti. Lapsuuteni Rööperissä kuolemanpartiot liikkuivat kaduilla ja kyselivät henkilöllisyyspapereita. Jos lompakosta löytyi puolueen tai ammattiliiton jäsenkortti, mies ammuttiin kadulle ja jäsenkortti naulattiin otsaan.
Tuon ajan kokoomuslaista kansanterveystyötä kuvaa se, että monet lääkärit kieltäytyivät hoitamasta punaorpoja." Näin kirjoitti Aarno Laitinen Iltalehdessä 28.8.2010.
Laitisen havaintoja tukee Tuulikki pekkalaisen ja Seppo Rustaniuksen kirja "Punavankileirit Suomalainen murhenäytelmä 1918". Pitkäaikaisen tutkimustyönsä pohjalta Rustanius on kerännyt ja valikoinut kirjaan yli tuhannen valokuvan joukosta runsaasti kuvia ja kirjoittanut kuvatekstit. Emeritusprofessori Jaakko Paavolaisen sisällissotaan ja vankileireihin liittyvät tutkimukset ovat myös olleet kirjoittajien apuana.
Lahtaaja-sana lienee peräisin joukkoteloituksista ja ampumisista ilman oikeudenkäyntiä. Ihmisiä "lahdattiin" ampumalla joukoittain... Tätä tappamista nähtiin elokuvassa Käsky.
Punavankileirit -kirjan mukaan punavankeja kidutettiin ja tapettiin nälkään.
Suojeluskunnat luokittelivat omien paikkakuntiensa vangit "omantunnon tarkkuudella"
I (punaisella) sotalain ankarinta rangaistusta paikalla täytäntöön pantavaksi
II (sinisellä) tarkoitti yövankia valtion työmaille
III (sinisellä) tarkoitti kotipaikalle lähetettäviä, "joita rankaisemme täällä"
Näissä esitutkintalomakkeissa oli usein mainita "I:sluokkaan vaan". Eli suojeluskunnat määrittelivät ja tuomitsivat ja suosittelivattuomioluokitusta valtiorikosoikeuksille.
Kirjan mukaan esim. Ulvilan suojeluskunnan leimalla varustetussa luettelossa Ulvilan Friitalan punakaartilaisista on merkittyinä luokkiin I, II tai III yhteensä 59 miestä ja naista.
Teloitettaviksi oli merkitty 30, joista naisia kaksi. Luokkaan II oli merkitty 19 miestä. Luokassa III oli 10 nimeä, joista yksi nainen.
Satakunnassa pidettiin listaa punaisista mustakantisessa vihkossa, jonka kanteen oli liimattu kauhua herättävä pääkallon kuva. Muutamien nimien kohdalla luki "Ammutaan". Viljo Sohkanen kertoo, miten saksalaisten valloitettua Helsingin valkokaartilaiset kiertelivät talosta taloon ja mökistä mökkiin ja vangitsivat kaikki työväen järjestötoiminnassa mukana olleet keittiöväkeä myöten, myös alaikäiset. Useita ammuttin umpimähkään.
Vankileireistä ei koko niiden olemassaolon aikana saatu julkisuuteen oikeata tietoa. Jos sellaista olisi saatu, se olisi voinut vaikuttaa myönteisesti vankien oloihin. Ylipäällikkö Mannerheim kielsi kaiken arvostelun heti sodan alusta päiväkäskyssään 26.1.1918. Kyseinen pykälä kuuluu:
"Eräässä maamme sanomalehdessä on hiljattain ollut kirjoitus, jossa armeijaan kuuluvat sotilaat ovat ryhtyneet arvostelemaan vankeinhoitojärjestystä, minkä järjestelyn armeijan johto on määrännyt. Tahdon huomauttaa, ettei kenelläkään ole oikeutta jättää sanomalehtiin kirjoituksia, koskekootpa sitten mitä hyvänsä, saamatta erikoista lupaa, joka kertaa varten toimivan joukon-, piirin- tai rykmentinpäälliköltä."
Vuoden 1918 sisällissota oli suurelta osin työväestöön lukeutuvien köyhien nuorten ihmisten sota, mikä näkyy tilastoissa. Lähes kaksi kolmannesta kaikista valtiorikosoikeuksissa tuomituista kuului korkeintaan 30 vuotta täyttäneiden ikäluokkaan, ja 90 % kaikista oli köyhiä tai huonosti toimeentulevia.
Tuomituista vangeista yli 95 prosenttia kuului työväenluokkaan. Alaikäisiä eli alle 21-vuotiaita heistä oli 28,6 &, 21-30-vuotiaita 33,7 % ja sitä vanhempia 37,7 %. Naisista peräti 47,1 % oli alaikäisiä.
Syyllisiksi todetuista 67.788 vangista kirjoitustaidottomia oli 11.593 (17.1 %) ja lukutaidottomia 552 (0,8 %)
Valkoisten oikeudenkäytön poliittisen puhdistuksen luonteesta Jukka Kekkonen toteaa: "Rikosoikeudellisen syyllisyyden rinnalle ja ohikin henkilön vaarallisuuden arvioinnissa nostettiin hänen sitoutumisensa työväenliikkeeseen." (Kekkonen 1991,83)
Vuoden 1918 sisällissota oli suurelta osin työväestöön lukeutuvien köyhien nuorten ihmisten sota, mikä näkyy tilastoissa. Lähes kaksi kolmannesta kaikista valtiorikosoikeuksissa tuomituista kuului
Heti sodan jälkeen parin kolmen viikon aikana ns. valkoinen terrori riehui vankileireillä jokseenkin estettömästi. Valkoisen armeijan sotilasjhdon antamia kurinpidollisia ohjeita saattoi tulkita turhankin väljästi. Ja niin tapahtuikin.
Välittömästi sodan päättymisen jälkeen vankileireillä järjestettiin katselmuksia: yksityiset suojeluskuntalaiset ja monien paikkakuntien valkoiset, isännät ja kauppiaat noutivat oman kylänsä punaisia vankileireiltä tuomittaviksi, pääasiassa teloitettaviksi laittomissa kenttäoikeuksissa.
Lahdessa, Hennalan vankileirissä, ryhdyttiin jakamaan "ansaittuja rangaistuksia". Toukokuussa kenttäoikeus jakeli päivittäin kuolemantuomioita. Ammuttavat kuljetettiin läheiseen metsikköön 5:n, 10:n, jopa 20:n kin ryhmissä. Metsään ammuttiin toukokuun alussa 152 naista, jotka oli riisuttu alasti. Raiskauksien ja mun kidutuksen jälkeen heidät surmattiin ja kuopattiin läheiseen suohon.
Porin ryhmentin sotilaat huolehtivat Tammisaaren leirin valtioinnista kesällä, lisäksi oli palkka nauttivia ns. E-miehiä, jotka kohtelivat vankeja mielivaltaisesti lyömällä muun muassa rauta- ja puukepein sekä pistimin. Jotkut vammautuivat tai menetyivät lyönteihin. Myös naisia pahoinpideltiin jopa tainnoksiin asti, ja elokuussa kun terveitä vankeja oli vähän, sairaat pakotettiin töihin. Tilanahtaus oli suuri, eikä välttämättömille tarpeilleenkaan saanut poistua, vaan niitä varten oli suuri yhteinen saavi. Vangit makasivat lattioilla tai puulavitsoilla, ja kaikkialla oli kahistuttavan likaista. Pesuvettä ei riittänyt ja juomavettäkin sai jonottaa. Ruoka oli kelvotonta, kapakalakeittoa kutsuttiin "joukkomurhaksi". Leipää pureksiessa menivät ikenet rikki ja hampaiden välit tulivat täyteen tikkuja.
"Molemmat naiset oli silvottu kasvoiltaan ja rinnoiltaan, aivan muodottomiksi. Kun nostimme heidät niin huomasimme että toisella naisella oli yllään ainoastaan vanha ulsteri paltto ja toisella ohut hame ja löysä pusero. Tässä koko heidän vaatituksensa. - uskalsin olla varma siitä, ett edellisenä yönä uskat näillä naisilla, joiden silvotut ruumiit nyt olimme kuoppaan laskeneet, olivat helvetin tuskia kovemmat, koska todennäköisesti he olivat olleet koko edellisen yön, ehkä useamiakin, humalaisten ihmispetojen raastettavana." Kertojan mukaan valkoiset olivat pitäneet erästäkin naista, joka itki poikaansa. Miehet nauroivat saaneensa häneltä jo tarvitsemansa. "Jälkeenpäin sain tietä, että tämä nainen oli nuori vaimo, joka oli kotisin Riihimäeltä ja toiminut punakaartissa sairaanhoitajana. Hänen miehensä oli jo aikaisemmin ammuttu. Tästä perheestä jäi ainoastaan neljän vuoden ikäinen poika, joka oli äidin kanssa ollut kasarmilla. Poika, jonka kadottaminen oli äidille ennen teloitusta raskas asia. Toinen naisista, nuori, ehnto noin 19 v. tyttö seisoi koko tämän toimituksen ajan hyvin rauhallisen näköisenä. Toinen siviilipukuisista miehistä vartioi häntä vähän edempänä. Nyt annettiin hänelle käsky mennä katsomaan tätä ammuttua toveriansa. Tämä tyttö kieltäytyi kuitenkin jyrkästi. Kun tyttö näki meidät työsämme, huusi hän (lähettäkää terveisiä...) Sally E. Tampereelta ammuttiin. Kuoppaan haudattiin 27 miestä ja neljä naista ilman mitään oikeudenkäyntiä --- Riihimäellä aina aamulla 3-5 aikaan huudettiin miestä, vietiin kirkkomäkeen ammuttavaksi.
Sisällissodasta ja vankileireistä tarkempia kuvauksia löytyy "Punavankileirit 1918 Suomalainen murhenäytelmä" kirjasta, josta edellä olevat lainaukset ovat.