kuuntelevalle kirkolle

kenkri

Kyselen nyt ev. lut. kirkon jäsenenä nyt neuvoa teiltä kuuntelevan kirkon ihmisiltä. Uskoni kirkon toimintaan on nyt joutunut kovaan kriisiin. Syynä on vain ja ainoastaan nämä vl-liikkeen julistamat opetukset, joista vasta tällä palstalla olen tietoiseksi tullut. Kommentoitte tänään "Peruslutskun" aloitusta synnyttämättömistä lapsista. Samaan ketjuun on nyt tullut lisätietoa samasta aiheesta. Voisitteko ystävällisesti lukea taas ketjua ja sitten neuvoa, miten meikäläinen parhaiten voisi kirkkoonsa vaikuttaa, että tällaiseen opetukseen puututtaisiin ev.lut. kirkon taholta. Olen surullinen, pettynyt ja pitkästä aikaa todella kiukkuinen rakkaan kirkkoni voimattomuudesta tällaisen suuren vääryyden opettamisen sallimisesta. Ymmärrän, että jotain neuvotteluja on kyllä käyty. Ei nyt vaan näytä se riittävän. Jumala ei voi mitenkään olla tuollaisen opetuksen tukena! Tähän asti olen ilolla puolustanut kirkkoani, nyt en siihen enää kykene. Auttakaa!

21

547

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
      • minusta näyttää siltä, että tilanteen tulehdusarvo ja vl-liikkeen uhrien hätä ylittää nyt roimasti Kirkko kuulolla -palstan verkkokeskustelijoiden kapasiteetin ja valtuudet. Muutkin keskustelijat toimivat viisaasti, kun eivät syyttele liikaa näitä täällä toimivia pappeja. Minä uskon kyllä että heillä on hyvä tarkoitus ja oikeaa ihmisrakkautta. Viestikanavaa ei saa kuormittaa liialla ilkeilyllä mistään suunnasta.

        Kysymys on kuitenkin todellisten ihmisten, naisten, lasten ja varmasti miestenkin tuskasta. Hyväksikäyttö ja synnytyspakko on ratkaistava ja lopetettava.

        Kirkon pitäisi järjestää kriisiapua, lepomahdollisuus, lasten- ja kodinhoitoapua uupuneille äideille, terveydenhuolto ja ehkäisyneuvonta sitä tarvitseville, ruokaa ja vaatteita niille joilta ne ovat vähissä, liikkumismahdollisuus lestadiolaisnaisille joita pidetään lähes vankeina kodeissaan, turvakoteja, joihin syntymättömien lasten syytössaarnaajat eivät pääse enää syyllistämään, opintoneuvontaa lestadiolaisnuorille ja aivan uusi järjenkäyttöön ja vastuuseen perustuva oppi. Jos kirkko on pitkään sallinut lestadiolaisväestön kasvaa hallitsemattomasti helvettipelotteen vuoksi, sillä tulee olla myös vastuu tilanteen korjaamisesta. Ei voi sanoa, ettei tätä ole tiedetty, eikä, että "he ovat itse valinneet elämäntapansa". Ei se ole mikään valinta, jos uskonnollinen auktoriteetti esittää vaihtoehtona helvetin kidutuksen.

        Nyt eivät Sonjan eikä Sannan rahkeet voi tällaiseen mitenkään riittää. Tarvitaan järeämpiä toimia ja kirkon isoimmat saappaat lopettamaan tämä kurjuus. Nyt. Viekää viestiä eteenpäin.

      • iaurwen kirjoitti:

        minusta näyttää siltä, että tilanteen tulehdusarvo ja vl-liikkeen uhrien hätä ylittää nyt roimasti Kirkko kuulolla -palstan verkkokeskustelijoiden kapasiteetin ja valtuudet. Muutkin keskustelijat toimivat viisaasti, kun eivät syyttele liikaa näitä täällä toimivia pappeja. Minä uskon kyllä että heillä on hyvä tarkoitus ja oikeaa ihmisrakkautta. Viestikanavaa ei saa kuormittaa liialla ilkeilyllä mistään suunnasta.

        Kysymys on kuitenkin todellisten ihmisten, naisten, lasten ja varmasti miestenkin tuskasta. Hyväksikäyttö ja synnytyspakko on ratkaistava ja lopetettava.

        Kirkon pitäisi järjestää kriisiapua, lepomahdollisuus, lasten- ja kodinhoitoapua uupuneille äideille, terveydenhuolto ja ehkäisyneuvonta sitä tarvitseville, ruokaa ja vaatteita niille joilta ne ovat vähissä, liikkumismahdollisuus lestadiolaisnaisille joita pidetään lähes vankeina kodeissaan, turvakoteja, joihin syntymättömien lasten syytössaarnaajat eivät pääse enää syyllistämään, opintoneuvontaa lestadiolaisnuorille ja aivan uusi järjenkäyttöön ja vastuuseen perustuva oppi. Jos kirkko on pitkään sallinut lestadiolaisväestön kasvaa hallitsemattomasti helvettipelotteen vuoksi, sillä tulee olla myös vastuu tilanteen korjaamisesta. Ei voi sanoa, ettei tätä ole tiedetty, eikä, että "he ovat itse valinneet elämäntapansa". Ei se ole mikään valinta, jos uskonnollinen auktoriteetti esittää vaihtoehtona helvetin kidutuksen.

        Nyt eivät Sonjan eikä Sannan rahkeet voi tällaiseen mitenkään riittää. Tarvitaan järeämpiä toimia ja kirkon isoimmat saappaat lopettamaan tämä kurjuus. Nyt. Viekää viestiä eteenpäin.

        että sinä kenkri olisit ilkeillyt verkkopapeille, ei missään tapauksessa, mutta monista viesteistä on sellaista säänut lukea. Sinä kirjoitit aivan asiallisesti, kiitos siitä. Anteeksi oma huono muotoiluni :)

      • kenkri
        iaurwen kirjoitti:

        Tarkoitus ei missään nimessä ole verkkopappeja asialla syyllistää. Ihania ovat.

    • emiro.M

      nyt ehkä kuitenkin hiukan kriittinen olla myös näitä palstalle tulevia kirjoituksia kohtaan. En tunne vl.liikettä sisältä oikeastaan ollenkaan, mutta silti minusta tuntuu, että näissä on nyt myös hiukan liioittelun ja jopa väärentelyn makua. Syitä siihenkin kyllä löytyy. Mutta varmasti on hyvä, että tietyt asiat tuolta myös nousee esille, sillä ei savua ilman tulta.

    • hyvä tyttö

      "miten meikäläinen parhaiten voisi kirkkoonsa vaikuttaa, että tällaiseen opetukseen puututtaisiin ev.lut."

      Mitä vaihtoehtoja sinulla olisi vaikuttaa? Mihin voimasi riittäisivät?

      Kirkko voisi puuttua, mutta miten? Lahkoihin ja sen jäseniin on vaikea vaikuttaa. Miten saada vl-johtajat muuttamaan opetuksiaan?

      Jos jotain keksitte, tulen mukaan talkoisiin. Yksi vaihtoehto on vaikuttaa suoraan sinne missä ne uhrit ovat eli vl-naisiin ja lapsiin ja miksei myös miehiin.

    • tuli vaan mieleen...

      En tiedä, olenko oikeassa, mutta minulla on se kuva, että vl-liikkeen johdossa pyritään vastuullisuuteen ja avoimuuteen. Heillä on uusi nokkamies, Tuomas Hänninen. Olisiko mitä, jos kuka rohkenee ottaa suoraan yhteyttä liikkeen johtoon?

      • mermey

        Heillehän voi aivan avoimesti kertoa vaikkapa tällä palstalla syntyneestä keskustelusta ja pyytää heiltä edustajia mukaan kertomaan itse näkemyksistään.

      • kenkri

        Varmaan hyvä tuokin. Rohkeutta ja aikaa kyllä on, mutta miettimään panee saisiko liikkeen ulkopuolinen viestiin vaikuttavuutta. Kirkolla on mielestäni kyllä oltava käyttämättömiä keinoja ja osavastuunsa kannettavana.

        Lestadiolaisten rukoushuone on melkein naapurissamme. Pidän nyt itseni kumminkin aisoissa, enkä mene sinne älämölöä pitämään. :)

      • kenkri kirjoitti:

        :)

      • hyvä tyttö
        kenkri kirjoitti:

        "Lestadiolaisten rukoushuone on melkein naapurissamme. Pidän nyt itseni kumminkin aisoissa, enkä mene sinne älämölöä pitämään. :)" Mitä jos kuitenkin menisit ihmettelemään ja ottamaan asioista selvää henk.koht. että mitä siellä tehdään ja puhutaan?

    • mermey

      myös nyt hiukan varoa väärääkin mustamaalaamista. Sillä siitäkin johtuen taas monet voivat joutua turhaan kärsimään. Liikkeen sisällä on kuitenkin varmasti myös aivan vilpittömiä, tavallisia perheitä, jotka kokevat tuon uskon tapansa hyväksi. Liikkeen leimaaminen kokonansa taas aivan järkyttäväksi saattaa taas heille tuottaa turhaa häpeää ja kipua. Asiat harvoin ovat niin mustavalkoisia kuin miltä ne ulkopuolisista näyttävät.

      • Tuli vain mieleen

        kun viimeisin tietoon tullut hyväksikäyttötapaus oli oman isän tekemä, että kun vaimo väsyy ja sairastuu,
        niin sitten mies vain ottaa jonkun lapsistaan vaimon tilalle ja suurperheessä on mistä valita, kun on lapsia..

    • On ilahduttavaa huomata, että ihminen, joka näkee ympärillään vääryyttä, on valmis itse tekemään parhaansa jotta vääryydet korjaantuisivat. Luen kenkrin kysymyksestä aidon hädän, joka perustuu täällä luettuihin asioihin lestadiolaisuuden tilasta. Ihminen luonnostaan pohtii, mikä on oikein. Oikea vastaus ei välttämättä ole mieluisin tai se, miten on aina ennen toimittu. Mutta oikeutta pitää etsiä, lakkaamatta.

      Lestadiolaisuuden käsitykset ehkäisystä ja nyt myös hyväksikäytöstä ovat keskustelupalstojen peruskauraa. Verkkokeskustelut osaltaan auttavat: niiden kautta voidaan nostaa esille vaikeita henkilökohtaisia kysymyksiä ja ne tuovat avoimuutta toimintaan. Lestadiolaisuuden erityispiirteet ovat kiinnostavia varmasti valtavirrasta poikkeavuudellaan, ja julkisuudessa esiin nousseet herätysliikkeen piirissä elävien ihmisten tai liikkeen rakenteen ongelmat saavat paljon huomiota, kun niitä katsotaan yleisen oikeudentunnon läpi. Hyväksikäyttö on vielä vakavampi asia. Sitä on joissakin lestadiolaisissa perheissä tapahtunut, ja paikoin sitä on peitelty yhteisössä niin, että uhri tai uhrit ovat jääneet vaille apua ja tekijä on päässyt pälkähästä. Se on väärin.

      Keskustelupalstat antavat kuitenkin vain yhden kuvan koko todellisuudesta. En väitä, etteikö vääryyttä tai väsymistä, kaltoinkohtelua tai jopa heitteillejättöä lestadiolaisissa perheissä tapahtuisi, mutta on muistettava, että suurimmalla osalla lestadiolaisistakin asiat ovat ihan hyvin. Väsymystä ja ongelmia on kaikenlaisissa perheissä.

      Sanon taas, kuten jossakin aiemmassa viestissäni täällä, että liikkeen julkisen puheen tasolla näihin kysymyksiin olisi varmasti hyvä myös puuttua: sitä ei tarpeeksi ilmeisestikään ole tehty, jos ihmiset kokevat opit lakina tai syyllistyvät asioista, joista ei pitäisi. Ehkäisemättömyys sinänsä on naisen ja miehen oma valinta, eikä sitä liikkeen johdon taholta valvota. Toinen asia on kuitenkin se vertaiskontrolli, jota toiset liikkeen piirissä elävät äidit tai isät toisiaan kohtaan osoittavat. Tähän auttaa mielestäni keskustelu, kun oikeita ongelmia ja ihmisten kipuja ja kysymyksiä nostetaan rohkeasti esille, niihin voidaan myös tarttua eikä ihmisen tarvitse jäädä ongelmineen yksin. Kirkko voi myös auttaa tässä: se voi omalta osaltaa tukea liikkeen piirissä eläviä ihmisiä pohtimaan asioita itse ja tuoda omalla esimerkillään avoimuutta toimintaan. Kannattaa myös tutustua itse liikkeen piirissä eläviin ihmisiin, tai mennä katsomaan, kuten "hyvä tyttö" tässä ketjussa pohti. Pakkokeinot eivät tällaisissa tapauksissa toimi. Kun on kyse ihmisten psyykkisistä rakenteista ja maailmankuvasta ja identiteetistä, on hyvin vaarallista pakottaa. Se tuottaa enemmän tuskaa kuin auttaa.

      Toivottavasti sait tästä jotakin ajatuksia. Jos näkee lähellään ihmisen, joka kärsii, on mahdollista mennä kysymään, voinko auttaa.

      Meri-Anna H.
      teologi

      • "Hintsala tutki pro gradu -työssään
        verkkoyhteisöjä voimaantumisen
        kautta. Tutkimuksen kohteena olivat
        vanhoillislestadiolaisten äitien suljetut
        keskustelupalstat. Tutkimustulokset
        osoittivat, että samanlaisen taustan,
        arvopohjan ja elämäntilanteen omaavat
        äidit kokivat saavansa verkkokeskusteluista
        voimaa ja elämänhallintaa. Vertaisryhmäajattelu
        oli vahvasti mukana."

        Artikkeli käsitti kirkon palkkaamia verkkokeskustelijoita ja siinä haastateltii silloin ainoaa päätoimista verkkokeskustelijaa. Pro gradu-työ ja sinun aiemmat vastaukset koskien lestaadiolista kulttuuria, niin sai minut miettimään, että oletko itse kenties vanhoillislestaadiolainen?

        jotenkin yhdistin sinun ja tämän palkatun verkkokeskustelijan olevan sama henkilö, johtuen nimen samanlaisuudesta. Tietohan on julkinen, sillä haastatteluhan julkaistiin lehdessä ja on löydettävissä mm. netistä.

      • kenkri

        Meri-Anna, kiitos pitkästä ja ymmärtäväisestä vastauksestasi.

        Aika aseettomaksi nyt kyllä tunnen itseni ja kirkkoni. Liikkeen sisällä elävät ihmiset taatusti kokevat tuollaiset opit ankarana ja pelottavana lakina, vaikkei ehkäisyä liikken taholta valvottaisikaan. Hyvin pienellä paikkakunnalla aikoinaan eläneenä olen kyllä saanut tuntumaa, miten inttiimeimmätkin asiat ovat äkkiä yleisessä tiedossa ilman mitään erityistä valvontasysteemiä. Apteekki ja terveyskeskus ovat hyviä tiedonsaantipaikkoja, kun sillä mielellä ympäristöään haluaa jonoissa ja odotushuoneissa tarkkailla. Ja pienillä paikkakunnilla halutaan, koska tapahtumia on niin vähän, että kaikella on suuri uutisarvo. Isomalla paikkakunnalla ehkäisyasioidenkin hoitaminen salassa sujuu helpommin. Ja kun Jumalalta ei kuitenkaan asiaa salata voi. Jos ateistejakin ahdistaa kristittyjen kadotuspuheet, millainen onkaan lestadiolaisen helvetinpelko.

        Yhtään ainoaa lestadiolaista en henkilökohtaisesti tunne, enkä ainakaan juuri nyt tunne kutsumusta heidän liikkeensä tilaisuuksiinsakaan osallistua. Täytyy miettiä.

      • mave kirjoitti:

        "Hintsala tutki pro gradu -työssään

        Kyllä, minähän se olen. Olen tosiaan tutkinut vanhoillislestadiolaisuutta ja erityisesti lestadiolaisäitien kokemuksia voimaantumisesta verkossa.

        Ymmärrän kenkrin voimattomuuden tunteen. Kirkko kuulolla -palstalla monissa ketjuissa ovat kirkon työntekijät nyt kysyneet konkreettisia ehdotuksia kirkon toimiksi. Kannattaa osallistua niihin. Keskustelu, pelkästäänkin, on jo ihan tehokas keino puuttua epäkohtiin, sillä julkisella keskustelulla on taipumus avata silmiä.

        Meri-Anna

      • kuunteleva_kirkko kirjoitti:

        Se tausta. Onko sinulla vanhoillslestaadiolainen tausta? Asiantuntemus sinulla varmasti on tuolla saralla, mutta onko sinulla myöskin henkilökohtainen suhde vanhoillislestaadiolaisuuteen?

      • kuunteleva_kirkko kirjoitti:

        Kyllä, minähän se olen. Olen tosiaan tutkinut vanhoillislestadiolaisuutta ja erityisesti lestadiolaisäitien kokemuksia voimaantumisesta verkossa.

        Ymmärrän kenkrin voimattomuuden tunteen. Kirkko kuulolla -palstalla monissa ketjuissa ovat kirkon työntekijät nyt kysyneet konkreettisia ehdotuksia kirkon toimiksi. Kannattaa osallistua niihin. Keskustelu, pelkästäänkin, on jo ihan tehokas keino puuttua epäkohtiin, sillä julkisella keskustelulla on taipumus avata silmiä.

        Meri-Anna

        Enkä nyt puhunut kristtyjen Jumalasta, vaan maallisesta vastauksesta....

      • vain_ihminen
        kenkri kirjoitti:

        Meri-Anna, kiitos pitkästä ja ymmärtäväisestä vastauksestasi.

        Aika aseettomaksi nyt kyllä tunnen itseni ja kirkkoni. Liikkeen sisällä elävät ihmiset taatusti kokevat tuollaiset opit ankarana ja pelottavana lakina, vaikkei ehkäisyä liikken taholta valvottaisikaan. Hyvin pienellä paikkakunnalla aikoinaan eläneenä olen kyllä saanut tuntumaa, miten inttiimeimmätkin asiat ovat äkkiä yleisessä tiedossa ilman mitään erityistä valvontasysteemiä. Apteekki ja terveyskeskus ovat hyviä tiedonsaantipaikkoja, kun sillä mielellä ympäristöään haluaa jonoissa ja odotushuoneissa tarkkailla. Ja pienillä paikkakunnilla halutaan, koska tapahtumia on niin vähän, että kaikella on suuri uutisarvo. Isomalla paikkakunnalla ehkäisyasioidenkin hoitaminen salassa sujuu helpommin. Ja kun Jumalalta ei kuitenkaan asiaa salata voi. Jos ateistejakin ahdistaa kristittyjen kadotuspuheet, millainen onkaan lestadiolaisen helvetinpelko.

        Yhtään ainoaa lestadiolaista en henkilökohtaisesti tunne, enkä ainakaan juuri nyt tunne kutsumusta heidän liikkeensä tilaisuuksiinsakaan osallistua. Täytyy miettiä.

        "Yhtään ainoaa lestadiolaista en henkilökohtaisesti tunne, enkä ainakaan juuri nyt tunne kutsumusta heidän liikkeensä tilaisuuksiinsakaan osallistua. Täytyy miettiä."

        Toivottavasti sinulla (tai muillakaan) ei nyt näiden keskustelujen ja mediassa olleiden uutisointien valossa muodostu liian ahdistavaa käsitystä lestadiolaisista...

        Vaikka itsekin olen sitä mieltä, että osa erittäin sitovista ja naisten asemaa alentavista käytännöistä ja säännöistä pitäisi jotenkin saada "kuriin", niin omien tuttavieni kautta olen saanut oppia että ei lestadiolaisuus välttämättä ole sen kummempaa kuin tavan kristillisyys. Moni asia on melkeinpä kadehdittavan hyvää. Laaja tukiverkko, joka ulottuu mannerten yli, tiivis ja yhteinäinen suku ja yhteisö, terveet elämäntavat jne. Tämä kaikki toisaalta muodostaa myös näitä ongelmia, ja aiheuttaa sen, että niiden ratkaiseminen vaikeutuu.

        Tuttavapiirissäni on myös niitä, jotka ovat tuon liikkeen jättäneet. Ovat sitten samalla tahtomattaan joutuneet jättämään myös ison määrän ihmisiä elämästään. Yhteisön paine on kova ja "petturit kivitetään" (jätetään ulkopuolelle). Onneksi nämä tuntemani ihmiset ovat saaneet tukea meistä "tavallisista" kirkon jäsenistä ja ovat voineet rakentaa elämäänsä uudestaan. Toisaalta tunnen monia onnellisia ja asemaansa tyytyväisiä, jotka elävät niinkuin itse kokevat parhaaksi elää eivätkä tunne itseään uhreiksi tai alistetuiksi.

        Kysymys siitä, mitä sellaista kirkko voisi tehdä, josta olisi todella hyötyä ja joka saisi lestadiolaisuuden piirissä olevia sääntöjä "rikottua", on vaikea. Vaikka kuinka tehtäisi julkisia kannanottoja ja paheksuttaisi ehkäisykieltoa, hyväksikäytön salaamista jne, niin totuus on kuitenkin se, että pienessä piirissä ja yhteisön paineen kauttan nuo säännöt säilyvät ja elävät omaa elämäänsä. Isältä pojalle, äidiltä tyttärelle...
        Lisäksi kun ottaa huomioon sen ajatusmallin, jota erityisesti tiukimmissa piireissä esiintyy, että ainoastaan he ovat oikeassa uskossa, niin miten voidaan olettaa "vääräuskoisten" sanan muuttavan yhtään mitään?

        Tuskastuttavaa ja surullista.

      • kenkri
        vain_ihminen kirjoitti:

        Jotain seurapuhetta lukiessani, ajattelin juuri tuota samaa, ettei näytä liikkeen ulkopuolelta tulevilla kommenteilla olevan mitään painoarvoa. Pikemminkin päivastoin. Saadaan kohotettua omaa arvontunnetta, kun muut ovat maailmallisuudessaan liikettä kritisoimassa. Tuttu juttu meidän tavallisten luterilaistenkin piireistä.

        Kuuntelevan_kirkon Eetu-pappi sanoi mielestäni tänään jossain keskustelussa hyvin:

        "Näissä kysymyksissä minua henkilökohtaisesti mietityttää se, mikä on kirkon vastuu vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä. Yhtäältä kirkko on vastuussa liikkeestä, koska liikkeen jäsenet kuuluvat kirkkoon ja liike on kirkon sisäinen herätysliike. Toisaalta on sitten se käytännön taso, että liike on suhteessa kirkkoon äärimmäisen itsenäinen ja kirkon edustajien mahdollisuudet päästä vaikuttamaan liikkeeseen paikallistasolla ja valtakunnallisesti ovat aika rajalliset. Eli onko ongelma juuri tässä: kirkon ja kyseisen herätysliikkeen väliset suhteet pitäisi määritellä uudelleen niin, että kirkolla olisi paremmat vaikutusmahdollisuudet ja siten myös parempi mahdollisuus kantaa vastuunsa?

        Toinen vähän räväkämpi ehdotus olisi todeta, että liike on niin irrallaan kirkosta, että kirkko ei pysty siitä vastaamaan. Tällöin vastuu menisi suoraan valtiolle tai jollekin valtion elimelle. Tätä uskon monien pitävän aika erikoisena ehdotuksena, kun liike kuitenkin kirkkoon kuuluu.

        Eetu, pappi"

        Ehkä tuo ensimmäinen ratkaisuehdotus olisi parempi. Jotain tuollaista toivoisin tapahtuvan.

        Vaikken henkilökohtaisesti liikkeeseen kuuluvia tunne, olen toki heitä työelämässä terveydenhuollossa tavannut. Poikkeuksellisen kohteliaita, nöyrän tuntuisia ihmisiä= "helppoja" asiakkaita tässä mielessä. Toisaalta näkyi myös ymmärrettävästi äitien uupumusta. Sukulaisten luona olen joskus lestadiolaisperhettä ohimennen tavannut. Muistan heidän joskus kertoneen huvittuneena, että pikkubussilla P-paikalta lähdettyään he huomasivat yhden lapsista jääneen pysähdyspaikalle. Ei ollut mielestäni kovinkaan huvittavaa.

        Juttelin tänään tuttavapapin kanssa sähköpostissa ja se auttoi minua henkilökohtaisesti. Eräs toinen ihminen puolestaan kommentoi ihmettelevänsä, miksi ihmiset maassamme alistuvat uhreiksi, eivätkä lähde tilanteesta ulos. Ei se helppoa ole, jos on kasvatettu alistuvaksi ja nöyräksi tiukassa yhteisössä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      474
      1685
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      371
      1464
    3. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1318
    4. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      15
      1279
    5. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      100
      875
    6. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      836
    7. Miten kesäsi meni?

      Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?
      Ikävä
      65
      716
    8. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      7
      712
    9. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      15
      681
    10. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      38
      656
    Aihe