Itse ainakin olen ujo koska häpeän itseäni muiden silmissä, se johtuu siitä etten ole hyväksynyt itseäni sellaisena kuin olen! Vaikka voin tämän asian näin suoraan sanoa, niin silti en ole varma voinko koskaan hyväksyä itteäni tällaisena. En mä ulkonäölleni mitään mahda kyllä mä sen tiiän!!
Huono itsetunto minusta on siis ujon pahin riesa. Hyvän itsetunnon omaavana hyväksyy itsensä paremmin ja voi olla sosiaalisempi ajatellen, ettei "nuo toisetkaan" oo minua kummempia. Silloin tuntee suurta onnistumisen -ja hyväksytyksi tulemisen tunnetta.
Mutta sittenku tulee takapakkia ni tuntuu että maailma kaatuu...esim. joutuu esitelmöimään tai kokee ahdistusta jotenkin muuten!! siitä on hankala nousta :'(
kuinka mää pystyn takaamaan omalle minälleni että olen ihan normaali ihminen myös muiden silmissä, ja kuinka voin olla välittämättä muiden ihmisten tuimista katseista yms.!!??!
(tää nyt oli lähinnä itse puhelua ja nippu itsestäänselvyyksiä, aattelin vaan itse ujona kertoa miten asian koen. Ujous on ihan kamalaaa :'(
ei ku tsemppiä kaikille!!
Huono itsetunto minusta on siis ujon pahin riesa. Hyvän itsetunnon omaavana hyväksyy itsensä paremmin ja voi olla sosiaalisempi ajatellen, ettei "nuo toisetkaan" oo minua kummempia. Silloin tuntee suurta onnistumisen -ja hyväksytyksi tulemisen tunnetta.
Mutta sittenku tulee takapakkia ni tuntuu että maailma kaatuu...esim. joutuu esitelmöimään tai kokee ahdistusta jotenkin muuten!! siitä on hankala nousta :'(
kuinka mää pystyn takaamaan omalle minälleni että olen ihan normaali ihminen myös muiden silmissä, ja kuinka voin olla välittämättä muiden ihmisten tuimista katseista yms.!!??!
(tää nyt oli lähinnä itse puhelua ja nippu itsestäänselvyyksiä, aattelin vaan itse ujona kertoa miten asian koen. Ujous on ihan kamalaaa :'(
ei ku tsemppiä kaikille!!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sama juttu mulla. Itsetunto on huono. Mutta sitten olen huomannut, että kokemusten hakeminen eri sosiaalisista tilanteista on auttanut. Kaverien pyydettyä mua uusiin tilanteisiin, missä on vaikka paljon ihmisiä tms. olen mennyt.
Ja sitten huomannut, että ihmiset suhtautuu muhun ihan normaalisti. Asioita miettimällä ja pelkäämällä ei pääse pitkälle. Elämä on opettanut.
Mä periaatteessa uskaltaisin/kehtaisin tehä ihan mitä vaan, JOS en pelkäis ainaista punastumistani! Mä vihaan sitä! Kyllähän sitä joskus sanotaan, et punastuminen on söpöö ja muuta sellasta, mut musta se ei oo enää! Mä pelkään, et KAIKKI huomaa sen (niinku varmaan tapahtuuki)!!! Mä en pysty tekemään yhtään mitään! Koulussa on aivan järkyttävää olla! Seiskalla oli viä helppoo, ku ympärillä oli oma tuttu luokka, mut kasilla, ku tulee valinnaiset aineet... Siis mä pelkään, et mä en kestä!! Ja ruokailut on kauheita myös! Mä aina pelkään, et kompastun ja tarjotin lentää kauniissa kaaressa lattialle ja lautaset on rikki ja ruokaa on sielä täällä! Ja kukahan se siellä naama punasena luuttuu lattioita! Vieraille pojilleki puhuminen tuottaa tuskaa!!! Kertokaa mulle, mitä mun pitäs tehä?!!!