Velat maksettu:)

Yksi parhaimpia hetkiä oli äskettäin. Olin muinoin tyhmyyttäni ottanut kaiken maailman lainoja ja luottokortteja. Siinä vaiheessa kun joutui maksamaan velkaa uudella velalla tuloi järki päähän ja hain Takuusäätiön takaamaa lainaa. Sain 18 500 € lainan ja maksoin sitä vuoden 2004 alusta tähän vuodenvaihteeseen asti. Lainaa maksaessani olin välillä hyvin palkatuissa töissä ja välillä työttömänä. Lyhensin lainaa tulojeni mukaan 150 - 450 euroa kuukaudessa ja joskus vain korkoja. Nyt huomasin, että pystyn maksamaan lainan pois jo ennen laskettua aikaa. Itse olen kyllä nyt oppinut sen etten enää ota helppoja korkeakorkoisia lainoja. Luottokorttia saatan hake jossain vaiheessa, mutta en kyllä vielä:)
1440
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Onnittelut :-] Moinen uutinen piristää kyllä kummasti päivää. Itsekin sain juuri yhden lainan neljästä isosta maksettua pois, joten alkaa hiljalleen tämä urakka kääntyyn voiton puolelle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PAAAAAAAA kirjoitti:

Yksi parhaimpia hetkiä oli äskettäin. Olin muinoin tyhmyyttäni ottanut kaiken maailman lainoja ja luottokortteja. Siinä vaiheessa kun joutui maksamaan velkaa uudella velalla tuloi järki päähän ja hain Takuusäätiön takaamaa lainaa. Sain 18 500 € lainan ja maksoin sitä vuoden 2004 alusta tähän vuodenvaihteeseen asti. Lainaa maksaessani olin välillä hyvin palkatuissa töissä ja välillä työttömänä. Lyhensin lainaa tulojeni mukaan 150 - 450 euroa kuukaudessa ja joskus vain korkoja. Nyt huomasin, että pystyn maksamaan lainan pois jo ennen laskettua aikaa. Itse olen kyllä nyt oppinut sen etten enää ota helppoja korkeakorkoisia lainoja. Luottokorttia saatan hake jossain vaiheessa, mutta en kyllä vielä:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu